Emma opetti ja yhdisti

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulusta, Xamkista, siirtyy vuosittain satoja tutkinnon suorittaneita eri alojen asiantuntijatehtäviin elinkeinoelämän palvelukseen. Opiskeluaika kestää keskimäärin kolmesta viiteen vuoteen. Mitä ovat tulevaisuuden työelämätaidot, joita työelämä odottaa valmistuvilta opiskelijoiltamme?

Katse kohti tulevaisuuden työelämätaitoja

Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen vuonna 2017 julkaisemassa Future Score -testin taustalla ovat asiantuntijoiden tulevaisuusskenaariot työelämän muutoksista ja niiden vaikutuksista työssä vaadittaviin työelämätaitoihin. Testin tausta-aineistona on myös TkT Kati Korhonen-Yrjänheikin malli työelämävalmiuksista.

Tulevaisuuden työelämätaidot top 10

Kati Korhonen-Yrjänheikki kiteyttää artikkelissa ”Uudistu tai katoa – Mitkä ovat tulevaisuuden työelämävalmiudet” (2017) seuraavasti:

Kovia valtteja työelämätaidoissa ovat vahvat vuorovaikutustaidot, kyky luoda uutta ja tahto aikaansaada tuloksia yhteistyössä. Korostaisin lisäksi itsetuntemusta. Työelämäsuunnistuksessa parhaat rastit löytyvät, kun osaa tunnistaa ja sanoittaa oman osaamisensa.

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun opetussuunnitelmat ovat osaamisperusteiset ja arvioinnin kohteena on osaaminen (tiedot, taidot ja työelämävalmiudet). Osaaminen todentuu autenttisessa työtehtävässä ja -ympäristössä, jolloin tietoperusta muuttuu osaamiseksi. Korkeakoulut tarvitsevat työelämän oppimisympäristöjä osaamisen näkyväksi tekemiseen.

Emma Gaala – täysosuma oppimisympäristöksi

Tämä teksti on jatkoa kirjoittamalleni artikkelille ”Emma Gaala oppimisympäristönä Xamkin opiskelijoille ja opettajille”. Tarkasteluni keskiössä on Musiikintuottajat – IFPI Finland ry:n ja Mediatoimisto OMD:n kanssa suunniteltu yhteistyö- ja oppimisprojekti, jossa opiskelijat pääsivät kehittämään ja toteuttamaan Emma Gaalan someviestintää. Projekti on osa opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa Toteemi–Työstä oppimassa, työhön -hanketta, joka yhdistää 16 ammattikorkeakoulua ja kaksi yliopistoa ponnistelemaan kohti korkeakoulussa ja työelämässä tapahtuvan oppimisen integraatiota.

Suomen suurin viihdealan palkintotapahtuma Emma Gaala osoittautui oivalliseksi oppimisympäristöksi Xamkin opiskelijoille ja opettajille tulevaisuuden työelämävalmiuksien vahvistamiseksi. Yhteistyö perustuu Xamkin ja Emma Gaala -organisaation väliseen yhteistyösopimukseen vuosille 2018–2019. Emma Gaala -projekti koostui viidestä eri alan opetuksellisista osaprojektista sekä kahdesta tradenomiopiskelijan työharjoittelusta.

 

Oppimisprojektin kesto oli vajaa puoli vuotta, joten projektissa edettiin hektisten aikataulujen mukaan.

Opintojaksolle ilmoittautuneista 82 opiskelijasta kehittämistehtävän kilpailuun jätti 17 tiimiä (74 opiskelijaa). Musiikintuottajat – IFPI Finland ry:n ja Mediatoimisto OMD:n edustajat arvioivat kehittämistehtävät yhdessä sovittujen työelämälähtöisten osaamiskriteereiden perusteella. Neljän parhaan sosiaalisen median suunnitelman työstäneet tiimit valittiin jatkoon toteuttamaan Emma Gaalan sosiaalista mediaa.

Voittajajoukkueeksi julistettiin Team AweSome, johon kuuluivat tradenomiopiskelijat Ulla Kolehmainen, Meiju Rikama ja Tiia Tikkanen Mikkelin liiketalouden koulutuksesta.

Voittajajoukkue Team AweSome esittelemässä someviestinnän suunnitelmaa Musiikintuottajille

Mitä opittiin, osuiko oppi oikeaan?

Restonomien opiskelijatiimi RGE, johon kuuluivat Lyra Baarman, Meeri Larinen, Milja Meriläinen ja Kati Vainio sijoittui someviestinnän kehittämissuunnitelmallaan toiselle sijalle.

Meeri Larinen kertoi saaneensa tiedon Emma Gaala -projektista Student-opiskelijaintrasta ja innostui välittömästi asiasta. Kouvolan kampuksella järjestetty kick off -tilaisuus lisäsi motivaatiota lähteä kilpailuun mukaan. Meeri totesi, että aina kun pääsee oppimaan uutta, kannattaa osallistua. Viihdealan kulisseihin mukaan pääseminen oli iso juttu. Meerin mielestä kaikille avoin kilpailu oli reilu tapa antaa mahdollisuus osallistumiseen eri koulutusalojen ja vuosikurssien opiskelijoille. ”Ehdottomasti kilpailu herätti kilpailuviettiä ja motivoi hyvään tulokseen”, totesi Meeri. Hänen mielestä kilpailu toimi motivaattorina myös oppimiseen. Kehittämistehtävä oli tasoltaan haasteellinen mutta myös kiinnostava. Menestyminen edellytti perehtymistä OMD:n työelämäkouluttajien luentoihin ja markkinoinnin perusteisiin. Työelämän edustajat kouluttajina koettiin hyväksi. Alan ammattilaisten antama opetus laajensi omaa osaamista.

Tulevaisuuden työelämätaidot top 10 Emma Gaala -projektissa – Meeri Larisen pohdintaa oppimisestaan

Voittajajoukkueen edustajan on helppo hymyillä

Tradenomiopiskelija Topias Nilivaaran ajatuksia työharjoittelusta Musiikintuottajat -IFPI Finland ry:ssä

Xamk on uusi korkeakoulu, mutta ei enää tuntematon.  Emma Gaala -projekti 2018 oli menestys. Xamk tavoitti Emma Gaala -projektilla miljoonia ihmisiä sosiaalisen median kautta. Yhteistyökumppanit olivat tyytyväisiä Xamkin opiskelijoiden työpanokseen, ja opiskelijat kokivat saaneensa juuri heidän koulutukseensa sopivaa käytännön kokemusta alan ammattilaisilta. Oppimisympäristö yhdisti xamkilaiset yhteneväksi heimoksi toteemin tavoin. Yhteinen, koko heimoa – xamkilaisia – yhdistävä Emma Gaala
-oppimisprojektin onnistuminen oli meille kaikille yhteinen tavoite.

Yhtenäinen Xamk tarvitsee yhteisiä tavoitteita jatkossakin – yhteistyössä työelämän kanssa.

Tunne huominen – All for the future

Lähteet

Larinen, M. 2018. Restonomiopiskelija. Haastattelut 16.2.2018 ja 19.4.2018.

Nurminen, R. & Blom, S. 2014. Osaamisen puhe ja kieli syntyvät yhteistyössä. Teoksessa Blom, S., Lepänjuuri, A., Niskanen, A. & Nurminen, R. (toim). Opintopisteistä osaamiseen. Työvälineitä ja tarinoita työelämäyhteistyössä. Jyväskylän ammattikorkeakoulu. 21–29.

Uudistu tai katoa – Mitkä ovat tulevaisuuden työelämävalmiudet. 2017. Ilmarinen 3.9. 2017. WWW-dokumentti.  Saatavissa: https://www.sttinfo.fi/tiedote/uudistu-tai-katoa-mitka-ovat-tulevaisuuden-tarkeimmat-tyoelamataidot?publisherId=20853347&releaseId=63043558 [viitattu 22.4.2018].

Pin It on Pinterest