Xamkin kieli- ja kulttuurikoulutus alueen kansainvälistäjänä

Kuva: Pihla Liukkonen

Xamk toimii aktiivisena kansainvälistäjänä Kymenlaakson ja Etelä-Savon alueella, erityisesti kieli- ja kulttuurikoulutuksen saralla. Xamkin tarjoama laaja koulutustarjonta sekä monipuoliset hankkeet edistävät alueen työelämää ja vastaavat kasvaviin työvoimatarpeisiin.

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamk on keskeinen toiminta-alueensa – Kymenlaakson ja Etelä-Savon – kansainvälistäjä. Paitsi että Xamkissa on laajasti tutkinto-opiskelijoiden, avoimen ammattikorkeakoulun ja täydennyskoulutuksen kieli- ja kulttuuriopintoja, Xamkin kieli- ja kulttuurikoulutukseen liittyvää kehittämistyötä toteutetaan myös lukuisissa hankkeissa työelämää ja aluekehitystä edistäen ja alueen elinkeinorakennetta uudistaen. Hanketyön kautta voidaan löytää kansainvälisyyteen liittyviä ratkaisuja, jotka helpottavat työvoimapulasta kärsiviä aloja. Hankkeiden kautta on ratkaistu muun muassa maahanmuuttajien korkeakouluopintoihin hakeutumisen, opintojen sujuvan suorittamisen sekä työn saamisen ja työssä menestymisen haasteita.  

Korkeakouluopintoihin hakeutuminen 

Xamk on järjestänyt jo pitkään maahanmuuttajien korkeakouluopintoihin valmentavaa, 30 opintopisteen laajuista, koulutusta suomen kielellä. Koulutuskonsepti kehitettiin valtakunnallisessa Valmentavasta valmiiksi -hankkeessa (OKM 2018–2019). 

Vastaavan englanninkielisen korkeakouluopintoihin valmentavan koulutuksen kehittäminen oli keskusteluissa Valmentavasta valmiiksi -hankkeen päättymisen jälkeen, ja kevään 2022 poliittinen tilanne teki ajankohtaiseksi lähteä nopealla aikataululla parantamaan suomalaisten korkeakoulujen valmiuksia vastaanottaa sotaa pakoon tulleita opiskelijoita Ukrainasta.  

Yhdeksän ammattikorkeakoulun yhteisessä PrepProg – vieraskielisen korkeakouluopintoihin valmentavan koulutuksen kehittäminen -hankkeessa (OKM 2022–2024) on suunniteltu, pilotoitu ja mallinnettu tulevia toteutuksia ajatellen valmentavaa koulutusta niille maahanmuuttajille, jotka hakeutuvat opiskelemaan korkeakouluun muihin kuin suomenkielisiin opintoihin. Pilottitoteutuksen kohderyhmänä olivat Ukrainasta paenneet, tilapäistä suojelua saavat henkilöt, mutta jatkossa koulutusta on suunniteltu kohdentaa myös muille suomalaisten korkeakoulujen englanninkielisistä korkeakouluopinnoista kiinnostuneille henkilöille. Xamkin kokemukset PrepProg-hankkeesta ovat rohkaisevia (Ahvenainen 2024; Ahvenainen ym. 2024), joten vieraskielistä valmentavaa koulutusta viedään osaksi Xamkin jatkuvan oppimisen tarjontaa jo syksyllä 2024. 

Myös Kymenlaakson ja Päijät-Hämeen alueella toteutuva Momentum-hanke (ESR+ 2023–2026) pyrkii madaltamaan kynnystä korkeakouluopintoihin heikoimmassa työmarkkina-asemassa oleville maahanmuuttajille, jotka eivät ehkä muutoin näkisi itseään korkeakouluopiskelijoina. Tähän kohderyhmään kuuluville henkilöille järjestetään muun muassa räätälöityjä kampusvierailuja Xamkin Kotkan ja Kouvolan kampuksille. 

Korkeakouluopintojen eteneminen

Itä-Suomen kaikkien korkeakoulujen yhteisessä Monikulttuuriset opintopolut -hankkeessa (ESR+ 2023–2026) vahvistetaan korkeakoulujen monikulttuurisuutta ja edistetään korkeakouluissa aliedustettujen opiskelijaryhmien opintoja. Xamkissa kehitetään Monikulttuuriset opintopolut –hankkeen työnä kansainvälisten opiskelijoiden korkeakouluopintojen alkuvaiheen orientoivia opintoja ja tapahtumia yhteistyössä Mikkelin kaupungin ja alueen yritysten, oppilaitosten ja yhteisöjen kanssa (Paakkulainen & Kaipainen 2024).   

Huhtikuun 2024 Työvoimabarometri todentaa, että niin Etelä-Savon kuin Kaakkois-Suomenkin alueella haasteellisinta on täyttää avoimeksi tulevia lähihoitajien ja sairaanhoitajien työpaikkoja. Xamk on mukana valtakunnallisessa Sairaanhoitajien laillistaminen Suomessa -hankekokonaisuudessa, jonka tavoitteena on luoda yhteinen suomalainen sairaanhoitajan laillistamisväylä eli malli ulkomaisten sairaanhoitajatutkintojen laillistamiseen ja näin helpottaa kansainvälisten sairaanhoitajien työskentelyä Suomessa. Syksyllä 2024 Xamkin Mikkelin, Savonlinnan ja Kotkan kampuksilla laillistamisväylän pilottikoulutuksen aloittaa noin 20 opiskelijaa syksyllä 2024. Opiskelijat etenevät henkilökohtaisen opintosuunnitelman mukaisesti ja tekevät laillistamisväylän aikana käytännön harjoittelua, simulaatio- ja näyttötyöskentelyä ja suomen opintoja. 

Kansainvälisten korkeakouluopiskelijoiden sujuvaa etenemisestä varmistetaan myös pedagogisten innovaatioiden kautta. Esimerkiksi juuri päättyneessä Kielipolku-hankkeessa (Otsakorven säätiö 2023–2024) kehitettiin toiminnallinen kielipeli, jossa sairaanhoidon opiskelijat harjoittelevat suomen kieltä työharjoittelupaikan käytännön työtilanteissa.  

Kansainväliset osaajat työelämässä

Monivoima-hankkeen (ESR+ 2024–2026) työnä kehitetään Etelä-Savon pk-yrityksiä eli alle 250 työntekijän yrityksiä palvelevia käytänteitä, joiden avulla yritykset pystyvät nykyistä tehokkaammin työllistämään ulkomaalaistaustaisia henkilöitä ja lisäämään yrityksen voimavaroja kehittämällä tietoisesti työyhteisöjen monimuotoisuutta ja -monikielisyyttä. Monivoima-hankkeen kautta tavoitellaan alueen pk-yrityksille sujuvampia prosesseja kansainvälisen henkilöstön rekrytointiin ja perehdytykseen, mutta samalla myös muotoillaan ammattikorkeakoulun tarjoamaan koulutusta kansainvälistyvän työelämän tarpeita paremmin palvelevaan suuntaan. 

Myös edellä kuvatussa Momentum-hankkeessa tuetaan maahanmuuttajia ja työelämän toimijoita verkostoyhteistyössä ja palvelujen välisessä yhteistyössä tavoitteena maahanmuuttajien parempi työllistyvyys. Momentumissa hyödynnetään luovia menetelmiä ja positiivista psykologiaa (Haapaniemi & Nieminen 2023). 

Yhteistyön voima

Xamkissa koko toiminta-alueen palveleminen erilaisten kielen ja kulttuurin koulutusten ja niiden kehittämisen kautta tunnistetaan tärkeäksi asiaksi, jolloin halutaan jatkossakin panostaa. Ilahduttavaa on se, että alueen työelämän toimijoita on saatu mukaan hankkeisiin. Kaikki yhteistyö ja panostukset ovat tarpeellisia, kun halutaan varmistaa alueen elinvoimaisuus jatkossa. 

Lähteet

Ahvenainen, T. 2024. Englanninkielinen valmentava koulutus ukrainalaisille maaliin. Xamk Next 13.5.2024. Saatavissa: https://next.xamk.fi/uutta-luomassa/englanninkielinen-valmentava-koulutus-ukrainalaisille-maaliin/ [viitattu 18.6.2024]. 

Ahvenainen, T., Kovacs, Lindgren, J. & Pesso, P. 2024. Pääsykokeen helppokäyttöisyys hakijan ja opettajan näkökulmasta. Xamk READ 27.5.2024. Saatavissa: https://read.xamk.fi/2024/koulutus/paasykokeen-helppokayttoisyys-hakijan-ja-opettajan-nakokulmasta/ [viitattu 18.6.2024]. 

Haapaniemi, H. & Nieminen, M. 2024. Momentum – luovat metodit ja osaamisen vahvistaminen moninaistuvilla opinto- ja urapoluilla. Teoksessa Rajahonka, M. & Haapaniemi, H. (toim.) Luovia menetelmiä ja älykkäitä ratkaisuja. Digitaalisen talouden vahvuusalajulkaisu 2023. Mikkeli: Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu, 372–379. Saatavissa: https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-344-568-0 [viitattu 18.6.2024]. 

Kielipolku s.a. Saatavissa: https://www.xamk.fi/tutkimus-ja-kehitys/kielipolku/ [viitattu 18.6.2024]. 

Korkeakouluopintoihin valmentava koulutus maahanmuuttajille, monialainen verkkototeutus s.a. WWW-dokumentti. Saatavissa: https://www.xamk.fi/koulutus/korkeakouluopintoihin-valmentava-koulutus-maahanmuuttajille/ [viitattu 18.6.2024].  

Manninen, M. & Loginova, M. 2024. Mitä uutta monimuotoisuudesta työelämässä? Xamk READ 27.5.2024. Saatavissa: https://read.xamk.fi/2024/kestava-hyvinvointi/mita-uutta-monimuotoisuudesta-tyoelamassa/ [viitattu 18.6.2024]. 

Momentum – Moninaistuvat urapolut s.a. Saatavissa: https://www.xamk.fi/tutkimus-ja-kehitys/momentum-moninaistuvat-urapolut/ [viitattu 18.6.2024]. 

Monikulttuuriset opintopolut s.a. Saatavissa: https://monikulttuurisetopintopolut.fi/ [viitattu 18.6.2024]. 

Monivoima – Monimuotoiset työyhteisöt pk-yritysten voimavarana s.a. Saatavissa: https://www.xamk.fi/tutkimus-ja-kehitys/monivoima-monimuotoiset-tyoyhteisot-pk-yritysten-voimavarana/ / [viitattu 18.6.2024]. 

Paakkulainen, P. & Kaipainen, T. 2024. Yhteistyöllä tuumasta toimeen. Blogi 10.6.2024. Monikulttuuriset opintopolut. Saatavissa: https://monikulttuurisetopintopolut.fi/yhteistyolla-tuumasta-toimeen/ [viitattu 18.6.2024]. 

PrepProg – Preparatory programme for higher education studies in English. 2023. Saatavissa: https://www.prepprog.fi/ [viitattu 18.6.2024]. 

Sairaanhoitajan laillistamisväylä Suomessa (SAILA) s.a. Saatavissa: https://www.xamk.fi/koulutus/sairaanhoitajien-laillistamisvayla-suomessa-saila/ [viitattu 18.6.2024]. 

Työvoimabarometri. 2024. Saatavissa: https://tyovoimabarometri.fi/ [viitattu 18.6.2024]. 

Valmentavasta valmiiksi – Maahanmuuttajien valmentavien opintojen kehittämishanke korkeakoulutuksessa s.a. WWW-dokumentti. Saatavissa: https://www.xamk.fi/tutkimus-ja-kehitys/valmentavasta-valmiiksi-maahanmuuttajien-valmentavien-opintojen-kehittamishanke-korkeakoulutuksessa/ [viitattu 18.6.2024]. 

Pin It on Pinterest