Mielikuvitus, hassu aihe. Mistä aloittaisi? On niin paljon kaikkea: tämä hetki, koko maailma, useita maailmoja, universumi, universumeita, aika-avaruus, multiversumi…
Ei, nyt karkasi liian suureksi. Palataan takaisin päin. Koneelle, jonka näytölle valuu tekstiä kuin räkää nenästä. Joku sanoi hyi. Oliko mielikuva liikaa? Ehkä sitten siirappia? Liian tahmeaa, kuin tämä olisi jotenkin vaikeaa. Jotain kaunista. Jotain runollista… Teksti soljuu kuin sudenkorento lämpimänä kesäpäivänä lammen yllä.
Oliko siinä nyt sitä mielikuvitusta? Jos aiemmat kielikuvat herättelivät jotain aivojen pohjalla, niin saatoin juuri tökätä mielikuvitustasi hieman toimimaan.
Mielikuvitus usein mielletään joksikin mitä voisi määritellä jopa ylimaalliseksi: satuja, tarinoita, fantasioita… jotain elämää suurempaa. Mitä näitä nyt on: tonttuja, jumalia ja sen sellaisia yliluonnollisuuksia. Mutta ei sen tarvitse olla.
Mielikuvitus on usein paljon maanläheisempää. Se ei sisällä mitään harmaasta arjesta poikkeavaa tai erikoista. Pelkkä ruokalajin valinta päivälle voi vaatia joskus suuria mielikuvituksellisia ponnistuksia – puhumattakaan lisukkeista. Mitä mielikuvitus on muuta kuin kykyä ajatella asioita, joita ei ole (vielä) olemassa?
Itse koen, että mielikuvitus on lihas. Sitä pitää harjoittaa, jotta se pysyy kunnossa ja kasvaa. Se vaatii aikaa, energiaa ja toimintaa, siinä missä minkä tahansa muunkin lihaksen ylläpito ja kasvatus.
Jos kokee, ettei mielikuvitusta ole paljon ja tahtoisi treenata sitä, niin ei kannata hypätä suoraan syvään päähän ja valita heti mieltä haastavimpia teoksia. Sehän on kuin lataisi ensimmäisellä kerralla sallilla 300 kg penkkiin ja ihmettelisi sitten, miten keho musertuu sen alle. Jo pieni liraus mielikuvitusta voi kuitenkin tehdä masentavasta arjesta hieman taianomaisempaa.
Kokeillaanpa vähän venytellä näitä lihaksia. Katsele ja kuuntele. Hengitä rauhassa. Tunnustele ilmaa. Anna ajatusten virrata. Kun idea tulee, nappaa siitä kiinni. Maistele sitä. Jos maistuu hyvältä – mieti kuinka toteuttaisit sen.
Okei… se oli hankalaa, abstraktia ja hyödytöntä. Ei tainnut ihan vielä lähteä mopo käyntiin. Kokeillaanpa uudelleen. Ohjatusti, tällä kertaa.
Kuvittele tarkasti ihan tavallista juomalasia. Vaikka Aino-mallia, mutta mikä tahansa Kartio käy yhtä hyvin. Ei, ei mitään Ikean Rekoa tai Vardagenia. Ihan tavallista suomalaista lasia.
Hyvä. Naputa mielessäsi kynnellä lasia. Se kilahtaa mukavasti. Ota lasi käteen. Se tuntuu ihanan viileältä kämmeneen. Katsele sitä. Se on kovaa, paksua ja läpinäkyvää ainetta. Sulatettuja silikaatteja amorfisena massana.
Nyt valmiina. Venytetään vähän lihaksia. Lasi muuttuu käsissäsi pehmeämmäksi. Muotoile sitä kuin savea. Venytä muotoa pidemmäksi. Leiki sillä. Tuliko valmista? Hienoa. Voit vielä vähän viimeistellä.
Alkuverryttely on takana. Nousiko hiki pintaan? Hyvä, hyvä. Hengähdä rauhassa. Nyt silitä lasin pintaa. Tunne kuinka lasin viileä sileys muuttuu. Siitä alkaa kasvaa karvaa sitä mukaan kuin sormesi liikkuu. Lasi saa turkismaisen pinnan. Meneekö sormesi myötä- vai vastakarvaan? Miltä karva näyttää? Onko siinä vihertäviä raitoja vaalealla pohjalla? Vai ruskeanmustaa paksua karhun karvaa. Tunnustele, kokeile, tarkastele. Kierrä esineen ympäri. Näyttääkö jo hyvältä? Okei. Ota vielä hetki aikaa. Ei mitään kiirettä.
Lasimme on kulkenut jo osittaisen metamorfoosin. Hiki valuu ohimoilta, päätä kuumottaa. Hienoa, treeni alkaa vaikuttaa. Muista pitää pieni tauko tässä sarjojen välillä, mutta älä jätä kesken!
Nyt taas kuunnellaan. Kuuntelekin tarkkaan. Kopauta karvaista lasia uudelleen kynnellä. Miltä se kuulostaa? Suhahtaako kynsi pehmeään karvaan vai onko karva sittenkin lasimaista silikaattia? Ulvahtaako lasi ääneen ja ihmettelee kuka sitä sörkkii? Miltä sinun lasisi kuulostaa? Muista, että tämä toimii sinun mielikuvituksessasi. Voit itse säätää sopivaa outousastetta. Kerää voimia vielä viimeiseen puristukseen.
Karvan myötä lasi ei enää vaikuta lasilta. Onko siihen tarttunut jokin haju? Mikä olento siitä on kuoriutunut? Elääkö se – vai onko se sittenkin vain taidokkaasti valmistettu esine? Kuinka kauas mielikuvituksesi vei sinut? Uskallatko vielä nostaa tämän uuden luomuksen huulillesi?
Hyvä sinä, pääsit loppuun asti! Rauhoitu. Ei tätä tarvitse niin vakavasti ottaa.
Nyt, kun aivoja ja mielikuvitustasi on hieman venytelty, niin kokeile soveltaa sitä johonkin arkiseen asiaan. Tee tylsästä mielenkiintoinen. Tee turhasta tarina. Luo uutta, tulkitse vanhaa, muuta näkökulmaa, kyseenalaista todellisuutta, juhli erilaisuutta ja kiitä kaikkia ideoita.
Aivot on tehty luomista varten ja mielikuvitus on luomisen polttoainetta.