Monipuolisia opetusmenetelmiä sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaympäristö -opintojaksolla

Opintojakson päätös nuotiolla.

Pariopettajuutta, luentoja nuotiopaikalla, työelämäläheistyyttä ja simulaatioita. Muun muassa näistä aineksista koostui Sari Laanterän ja Anetta Väänäsen toteuttama opintojakso, joka sai opiskelijoilta hyvää palautetta.

Opintojakso on laajuudeltaan 5 opintopistettä ja se kuuluu sairaanhoitajakoulutuksen ydinopintoihin. Sairaanhoitajan ydinopinnot ovat osa myös terveydenhoitaja- ja ensihoitajakoulutusta. Kyseinen opintojakso koostuu kahdesta osiosta; asiakaslähtöisyydestä sekä sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaympäristöistä.

Opintojakson tavoitteena on, että opiskelija osaa kohdata asiakkaan aktiivisena toimijana voimavaroja tukien ja käyttää sähköisiä palveluita ohjauksessa sekä osaa ohjata asiakasta julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin palveluihin. Lisäksi tavoitteena on, että opiskelija tietää sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisen ja valvonnan sekä keskeisiä toimenpideohjelmia. (Opinto-opas 2019.)

Yhdessä suunnitellen ideat tuplaantuivat

Tutustumassa Etelä-Savon hyvinvointijärjestöjen tuki ry:n (Esteryn) toimintaan.

Toteutimme opintojakson pariopettajuutena ja aloitimme toteutuksen suunnittelun alkusyksystä 2019. Tiedustelimme aiemmista toteutuksista toimiviksi havaittuja käytäntöjä.

Kävimme opintojakson tavoitteet ja sisältöalueet suunnitteluvaiheessa huolella läpi miettien, miten voisimme opettaa ne mahdollisimman mielekkäästi ja vuorovaikutteisesti.

Yhteisessä suunnittelussa parasta oli avoin asenne uusien ideoiden kokeiluun ja ideoita oli runsaasti! Opintojakso oli syksyn 2019 aikana kahden opiskelijaryhmän toteutuksessa, joten saatoimme muokata käytäntöjä opintojakson edetessä ja hyödyntää suunnittelua molempien toteutusten osalta.

Tarjosimme opiskelijoille mahdollisuuden osallistua lähiopetukseen, mutta emme velvoittaneet tunneille. Ainoastaan pienryhmätehtävät, raportti tutustumiskäynnistä ja yksilötentti olivat pakollisia, mutta pienryhmätehtävien osalta ryhmä saattoi itse päättää työnjaosta.

Opetimme yhdessä useimmilla lähitunneilla ja vuoropuhelu oli meidän opettajien näkökulmasta opintojakson rikkaus, ja tästä saimme opiskelijoiltakin nopeasti hyvää palautetta.

Alkusyksystä sää suosi ja lainsäädäntöä opiskeltiin ulkona Xamkin piha-alueella olevalla nuotiopaikalla istuen.

Tunneilla käytettiin välillä pienryhmätyöskentelyä, ratkottiin tapausesimerkkejä ja opiskelijat esittelivät pienryhmissä toimintaympäristöjä, joihin olivat perehtyneet. Esittelyssä kannustettiin luovuuteen ja osa käyttikin draamaa ja Quizlet-pelisovellusta aiheen esittelyyn.

Työelämälähtöisyys ja tki-toiminta tutuiksi käytännön esimerkkien kautta

Opintojaksoon sisältyi tutustumiskäynti kolmannen sektorin toimintaan, minkä opiskelijat kokivat hyvin avartavaksi.

Liikuntasuosituksia havainnollistettiin ruutuhyppelyllä.

Opintojaksoon yhdistettiin tki-toimintaa siten, että aiheeseen sopivat SOTEPEDA24/7-hanke ja Juvenian Paikkariippumattomuus tulevaisuuden nuorten palveluissa maaseudulla –hankkeet esiteltiin tunneilla hanketyöntekijöiden toimesta.

Tässä yhdistyivät myös alumnitoiminta, työn moninaisuus ja opiskelijoille tuotiin esiin, miten tärkeää on tiedostaa monialaisuus hoitotyössä. Toimintaympäristöihin perehtymisessä kuultiin myös tekniikan opettajan asiantuntemusta digitaalisista sovelluksista.

Simulaatioissa harjoiteltiin ohjausta

Opintojaksolla kokeiltiin ensimmäistä kertaa simulaatiota. Laadimme simulaatiokuvauksen asiakkaan etäohjauksesta ja toinen kuvaus koski asiakkaan kohtaamista ja ohjaamista palveluketjuissa.

Opiskelijat kertoivat simulaatioiden olleen havainnollistavia, tehokkaita ja puhuttelevia keinoja oppia. Simulaatiossa korostui vuorovaikutus erilaisissa käytännön tilanteissa sosiaali- ja terveydenhuollossa.

Opiskelijakollegoille tietoa toimintaohjelmista

Sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaympäristöt -opintojakson yhtenä sisältöalueena oli tietoisuus toimintaohjelmista. Tämä toteutettiin pienryhmätyöskentelynä ja opiskelijat laativat todella hyviä esittelyjä valitsemistaan ohjelmista ja havainnollistivat niitä eri tavoin.

Ennakkoon oli sovittu, että yhteisöpedagogiopiskelijat tulevat vieraiksi esittelyihin, sillä aihe sopi ajankohdallisesti ja teemallisesti hyvin heidän opintojaksoonsa. Tämä osoittautui hyväksi käytännöksi. Toisessa toteutuksessa pienryhmätyöt esitettiin kampuksen aulassa, jolloin toimintaan saattoi osallistua vapaasti.

Kokemukset verkkotehtävästä ja Exam-tentistä

Kaikki opiskelu ei tapahtunut lähitunneilla, vaan myös verkossa oli toimintaa. Opiskelijat esimerkiksi perehtyivät ajankohtaisiin aihetta käsitteleviin julkaisuihin uutisseurantatehtävässä. Osan mielestä tehtävä voisi kestää koko opintojakson ajan ja tehtävä herätti mielenkiinnon seurata oman alan uutisia aivan eri tavoin kuin aiemmin.

Ehkäisevän päihdetyön ohjelmaa havainnollistettiin promillelaseilla. Suoraa viivaa pitkin kävely promillelasit päässä ei ollut helppoa.

Opintojakson lopussa oli Exam-tentti, jonka saattoi tehdä kahden viikon aikana. Opiskelijoiden näkökulmasta väljä tenttiaikataulu mahdollistaa aikataulun yksilöllisen suunnittelun ja tenttisumien välttämisen. Opettajan näkökulmasta Exam mahdollistaa lähiopetustuntien käyttämisen muuhun kuin tenttiin.

Tenttivastauksissa näkyi hyvin opiskelijoiden oppiminen ja lähitunneilla käydyt keskustelut, simulaation aikana käsitellyt asiat ja pienryhmätehtävien anti. Opiskelijat suoriutuivat hyvin arvosanoin tentistä.

Opintojakson päätös nuotion äärellä

Opintojakso päättyessä kokoonnuimme nuotiolle ja opiskelijat saivat vapaamuotoisesti kertoa mietteistään, antaa palautetta ja kysyä vaikkapa tentistä.

Opiskelijat antoivat myönteistä palautetta monipuolisuudesta ja vuorovaikutteisuudesta. Kaikkiaan opintojakso oli meidän opettajien näkökulmasta erilainen ja kannustaa jatkossakin kokeilemaan uusia toimintatapoja ja opetusmenetelmiä. Pariopettajuus osoittautui tällä tavoin toteutettuna hyväksi toimintatavaksi sekä opiskelijoiden että opettajien näkökulmasta.

Lähde

Opinto-opas 2019. Hoitotyön koulutusohjelma, sairaanhoitaja. Saatavissa: https://opinto-opas.xamk.fi/ [viitattu 13.12.2019].

Pin It on Pinterest