Xamkin kiinteistöpalvelut arvioi tilojen tarkoituksenmukaisuutta jatkuvassa vuorovaikutuksessa käyttäjien kanssa. Apuna tässä ovat uudelleen toimintansa aloittaneet kampustyöryhmät.
Kiinteistöpalvelut kehittävät toimintaa kampustyöryhmien avulla
Jokaisella Xamkin kampuksella on oma kampustyöryhmä, joka toimii kiinteistöpalvelujen apuna kiinteistöjen kunnossapidon ja korjausrakentamisen osalta. Työryhmä kokoontuu 3–4 kertaa vuodessa. Saamme kampustyöryhmiltä palautetta, joiden perusteella pyrimme toteuttamaan toivottuja sekä tarkoituksenmukaisia toimenpiteitä.
Kampustyöryhmä tuo esille tarpeita mm. kalusteiden, kaluston, työpisteiden ja opetukseen liittyvien huonejärjestelyjen osalta. Kiinteistöpalvelut hoitavat näitä asioita taloudellisten ja toiminnallisten lähtökohtien mukaisesti. Kampustyöryhmä käsittelee myös sisäilma-asioita ja tiedottaa eri yksiköitä kiinteistöpalvelujen toiminnasta ja toimenpiteistä.
Kiinteistöpalvelujen ja kampustyöryhmien työn tavoitteena on luoda toimivat ja viihtyisät työskentelyolosuhteet opiskelijoille ja työntekijöille. Tässä on saatu hyviä tuloksia: työskentelyolosuhteet ovat työyhteisön kehittämiskyselyn mukaan parantuneet vuosittain. Nousevaa trendiä pyritään tietenkin jatkamaan.
Kulttuurimiljöötä kunnioittavaa korjaamista
Kampuksemme erityisesti Kouvolassa ja Mikkelissä toimivat merkittävissä kulttuurimiljöissä vanhoilla varuskunta-alueilla. Koulun kiinteistöt ovat osin 1800-luvun alkupuolen kasarmeja, joiden kunnostus vaatii kulttuurimiljöörakentamisen ymmärrystä ja kunnioitusta. Tämä ilmenee erityisesti visuaalisen kokonaisilmeen säilyttämisessä.
Teemme rakennustoimet aina yhteistyössä rakennusvalvontaviranomaisten ja tarvittaessa Museoviraston kanssa. Rakennuslupaa edellyttävissä korjaustoimissa rakennusvalvonta pyytää Museovirastolta lausuntoa suunnitelluista korjaustoimenpiteistä.
Ikääntyvät rakennukset nostavat kiinteistökuluja
Kiinteistökulujen jatkuva nousu johtuu pääosin kertyneestä korjausvelasta. Kuten aiemmin jo mainittiin, kiinteistökantamme on vanhaa. Iäkkäitä rakennuksia korjattaessa ja nykyaikaistettaessa syntyy kustannuksia, jotka joudutaan jyvittämään vuokriin. Näin vuokrakustannukset valitettavasti nousevat, mutta toisaalta kiinteistökanta muuttuu nykyaikaisemmaksi, käyttäjäystävällisemmäksi ja osin myös energiatehokkaammaksi.
Uudisrakentamista Savonlinnaan ja Kotkaan
Vuoden 2019 aikana Savonlinnaan valmistui uusi, Luonnonvarakeskukselle rakennettu toimitila. Kasvu 1 -niminen rakennus toi merkittävän lisän Savonlinnan teknologiapuiston metsätalouden klusteriin.
Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun merkittävin uudisrakennushanke on jo useamman vuoden ajan ollut Kotkan uusi kampus, joka sijoittuu paraatipaikalle Kotkan Kantasatamaan, lähelle Merikeskus Vellamoa. Uuden kampuksen osalta suunnittelijat on saatu kilpailutettua ja suunnittelu lähti käyntiin vuoden 2019 aikana.