Team Helkan muodostavat liiketalouden opiskelijat Tiina Rinkinen, Hanna-Mari Lahtinen, Liisa Siivola ja Siiri Asikainen.
”Mahdollisuus koetella omien ideoiden rajoja ja heittäytyä oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Rutiinista poikkeava toiminta etäopiskelun aikana on muutoinkin hyvästä, vaikka olihan se aikamoinen puserrus.”, kommentoi Liisa.
”Kaikkea pitää kokeilla. Rankkaa, mutta hauskaa oli silti.”, hymyilee Siiri.
Opintojen myötä toisensa löytäneet opiskelijat tekevät mielellään myös muita ryhmätöitä yhdessä. Hommat sujuvat ja osaamiset täydentävät toisiaan.
”Tässä sen huomaa, mitä se on, kun tiimi on enemmän kuin osiensa summa.” Tiina toteaa.
Tähän on myös haastattelijan helppo yhtyä, sillä Design Jamin lopputuloksessa näkyvät kaikkien tiimiläisten taustat ja vahvuudet. Matkailun, graafisen suunnittelun, hallinnon ja koulutusmaailman tuntemus sekä luovat kyvyt, ongelmanratkaisu ja upea asenne yhdistyvät loistavalla, tuloksekkaalla tavalla.
Hackathonit ja Design Jamit ovat erinomaisia mahdollisuuksia perehtyä syvällisesti opiskelijoiden tai muiden loppukäyttäjien tarpeisiin. Kun opiskelijat ideoivat itselleen sopivia palveluja ja sovelluksia, heidän omat tarpeensa nousevat esille. Niin tässäkin Design Jamissa.
Kuten Liisa kuvasi: ”Me haluttiin keksiä sovellus, millä saa arjen toimimaan. Sellainen, missä kaikki opintoja sisältävät asiat ja deadlinet kerääntyvät samaan paikkaan. Tietoa on niin monessa paikassa, että se haastaa etänä opiskelevien arjen hallintaa”.
Kuin yhdestä suusta opiskelijat totesivat, että koulutusmaailman sähköiset sovellukset ja järjestelmät ovat usein vähän tylsiä. ”Ne voisivat olla enemmän visuaalisia, pelillisiä ja personoitavissa.”
Ilman koronaakin etäopiskelijoiden jatkuva puurtaminen yksin helposti puuduttaa. Ryhmäytyminen ja verkostoituminen isoja opiskelijamääriä sisältävillä opintojaksoilla ei ole yksinkertaista.
”Verkostoituminen opintojen aikana on tärkeää opintojen, mutta myös tulevaisuuden kannalta”, Hanna ja Liisa puolestaan toteavat. ”Ryhmän kannustusta ja tukea tarvitaan. Jos ei ryhmäydy opiskelijaryhmän kanssa, tuntee itsensä helposti ulkopuoliseksi ”, kokoaa Siiri.
Näistä lähtökohdista ja arjen tarpeista syntyi inspiroiva, visuaalinen, pelillistetty ja tekoälytuettu StudyBuddy. Käyttöliittymässä opinnot on rakennettu matkaksi maailmalle. Matkalla tutustutaan käyntikohteiden palveluihin, opitaan ja kerätään ”lentopisteitä” hyvin tehdystä työstä, ansaitaan ja voitetaan palkintoja sekä alennuksia ja välillä jopa koputellaan Pinjataa.
Visualisuus, pelillisyys ja tekoälyn tuki on saumaton osa opintoja, niiden suunnittelua, opiskeluun ja muuhun elämään liittyvien aikataulujen laatimista, verkostoitumista kanssamatkustajien ja työelämän kanssa sekä omasta hyvinvoinnista huolehtimista.
Tekoäly auttaa mm. verkostoitumisessa ja tekoälybotin kanssa voi keskustella askarruttavista aiheista. Automatiikka muistuttaa aikatauluista ja vinkkaa erilaisista kulloinkin ajankohtaisiin aiheisiin esimerkiksi hyvinvoinnista.