Pandemian vaikutukset terveydenhuoltohenkilöstöön ovat erittäin ajankohtainen ja vielä pitkään relevantti tutkimusaihe. Jari Venhomaa (2021) tutki Xamkin ensihoidon kehittämisen ja johtamisen YAMK-opinnäytetyössä, millä tavalla covid-19-pandemia on vaikuttanut ensihoidon työoloihin, työntekoon ja työntekijöihin Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin TYKS Akuutin ensihoidossa. Tässä artikkelissa esitellään tutkimuksen päätulokset.
Opinnäytetyön aineisto kerättiin strukturoidulla verkkokyselyllä huhtikuussa 2021. Kyselyyn vastasi 61 ensihoitajaa (45 %).
Noin 85 % kyselyyn vastanneista ensihoitajista koki työn kuormittavuuden kasvaneen pandemian aikana. Lähes jokainen ensihoitaja oli kokenut työpanoksensa tärkeäksi, ja alle kolmannes raportoi miettineensä alanvaihtoa pandemian takia.
Pandemian myötä ensihoitoon on kehitetty runsaasti uusia ohjeita ja toimintamalleja. Esimerkiksi lähes jokainen ensihoitajista raportoi olevansa täysin samaa mieltä siitä, että huolto- ja desinfektiotoimenpiteet ovat lisääntyneet ensihoidossa pandemian aikana. Lähes kaikki vastaajat kokivat, että uudet ohjeet ja toimintamallit ovat lisänneet työnkuormaa. Kuitenkin neljä viidestä koki, että uudet ohjeet ja toimintamallit ovat tehneet työstä turvallisempaa, mutta silti kolme viidestä raportoi, että uudet toimintaohjeet ovat aiheuttaneet potilasturvallisuudelle vaaratilanteita. Lähes 90 % ensihoitajista raportoi olevansa sopeutunut uusiin toimintaohjeisiin.
Kansainvälisten tutkimusten mukaan covid-19-potilaiden parissa työskentely voi aiheuttaa terveydenhuollon ammattihenkilöille psyykkistä oireilua, kuten ahdistusta, unettomuutta ja stressiä. Ajanjakso on herättänyt tutkimusten perusteella myös pelkoa ja turvattomuuden tunnetta. (Lai ym. 2020, Carmassi ym. 2020, Kang ym. 2020, Shoja ym. 2020, Stuijfzandin ym. 2020, Ulrich 2020, Vizheh ym. 2020.)
Venhomaan (2021) tutkimuksessa kolme viidestä vastaajasta koki, että henkinen jaksaminen on ollut koetuksella pandemian aikana.
Koettujen psyykkisten oireiden osalta eniten korostuivat kokemukset työperäisen stressin lisääntymisestä ja väsymyksestä, joita raportoi vähän yli puolet. Ahdistuksen tunteita oli kokenut joka neljännes. Kolmannes ensihoitajista kuitenkin vastasi, ettei ollut kokenut minkäänlaista psyykkistä oireilua.
Suojavarusteiden riittävyys herätti voimakasta keskustelua Suomessa erityisesti pandemian alussa, ja ensihoitotyössä esiintyi myös epävarmuutta ja erilaisia ohjeita siitä, millainen suojavarustus olisi riittävä. Kansainvälisten tutkimusten mukaan pakolliset suojavarustukset ja niiden oikeaoppinen käyttö voivat stressata ja kuormittaa, sekä fyysisenä haasteena, että pelkona suojavarusteiden riittämättömyydestä (Shoja ym. 2020, Ulrich 2020).
Venhomaan (2021) tutkimuksessa kahden kolmasosan mielestä suojavarusteita on ollut riittävästi saatavilla. Puolet vastanneista kokivat luottavansa suojavarusteiden laatuun, ja vastaavasti vähän yli puolet raportoivat, että pelko suojavarusteiden puutteellisesta toimivuudesta on vaikuttanut työntekoon negatiivisesti. Kolme viidestä ensihoitajasta koki, että työssä on suurempi riski saada covid-19-tartunta, kuin vapaa-ajalla. Noin 70 % vastaajista koki työympäristön kuitenkin turvallisena.
Aiempien tutkimusten perusteella sosiaalisen tuen saaminen työelämässä ja vapaa-ajalla auttaa jaksamaan paremmin poikkeuksellisissa oloissa (Mo ym. 2020; Zerbini ym. 2020).
Venhomaan (2021) tutkimuksessa lähes jokainen ensihoitajista raportoi kokeneensa sekä työyhteisön, että läheisten tuen henkisenä voimavarana pandemian aikana.
Pandemia on ollut voimakkaasti näkyvillä kaikessa mediassa jo yli vuoden ajan. Venhomaan (2021) tutkimuksessa kolme neljästä ensihoitajasta raportoi, että joukkotiedotusvälineiden tuottama sisältö covid-19-pandemiasta on luonut ylimääräistä stressiä työntekoon. Vastaava kokemus raportoitiin sosiaalisen median suhteen.
Kokonaisuudessaan Venhomaan (2021) tutkimuksen perusteella ensihoitajat ovat suhteellisen resilienttejä ja sopeutuneet hyvin poikkeukselliseen ajanjaksoon. Tutkimuksen kohderyhmä oli pienehkö, ja edusti yhtä työpaikkaa, joten tulokset ovat suuntaa-antavia. Laukkala ym. (2020) ovat tunnistaneet tutkimuksessaan useita työkykyä suojaavia ja kuormittavia tekijöitä. Jatkossa olisi hyvä tutkia laajemmin näiden tekijöiden ilmenemistä ensihoidossa, pandemian aikana ja sen jälkeen.
Kansainvälisen tutkimusnäytön perusteella on pääteltävissä, että poikkeuksellinen aika jättänee jälkensä, ja voi muuttaa terveydenhuoltoalan työtä pysyvästi. Pandemian vaikutuksia pyritään yhä selvittämään laajasti kansainvälisillä ja toivottavasti myös kotimaisillakin tutkimuksilla. Todennäköisesti suurimmat vaikutukset ovat arvioitavissa vasta sitten, kun pandemiasta on kulunut aikaa.
Pandemian vaikutuksista kertyvä tutkimustieto antaa paljon sovellettavaa myös koulutukseen.
Terveydenhuoltoalan koulutuksen sisällöissä olisi hyvä huomioida yhä enenevissä määrin työkykyä suojaavia ja kuormittavia tekijöitä, sekä hyvinvoinnin edistämisen ja säilyttämisen keinoja. Tutkimuksissa tunnistettuihin haasteisiin reagoimisen pohtiminen ja sitä kautta varautuminen voi olla hyödyksi tosielämän tilanteissa. Työyhteisön hyvinvoinnin havainnointi- ja edistämistaitoja olisi myös hyvä käsitellä koulutuksessa, sillä sosiaalisen tuen tärkeyttä on korostettu useissa yhteyksissä.
Jo yli vuoden kestäneet poikkeukselliset olot ovat näyttäneet, että varautumiseen tulisi panostaa vieläkin enemmän tulevaisuudessa. Venhomaan (2021) tutkimuksessa jokainen kyselyyn vastanneista ensihoitajista oli täysin samaa mieltä. Koulutuksen puolella varautumista olisi hyvä käsitellä niin henkilökohtaisella, kuin organisaatioidenkin tasolla. Oman roolin ja vastuiden ymmärtäminen varautumisessa on tärkeää, ja valmistaa myös kohtaamaan erilaisia tilanteita.