Digitalisaation, tekniikan alan ja erityisesti ohjelmoinnin opiskelu kasvattaa jatkuvasti suosiotaan. Syitä tälle on lukuisia, mutta yhtenä tekijänä ilmiön taustalla on varmastikin digitalisaation, automatisaation ja tietotekniikan tarjoamat mahdollisuudet luoda uudenlaisia digitaalisia palveluita. Ohjelmointi aiheena kiinnostaa monia, mm. eri alojen opiskelijoita, ammatinvaihtajia, ja osaamisen päivittäjiä. Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittaman AMKoodari-hankkeen vauhdittamana on tarjottu ammattikorkeakoulutasoisia ohjelmoinnin opintojaksoja kaikille ilmaiseksi.
Python-ohjelmoinnissa otetaan datan käsittelyn tekniikat haltuun
Python-ohjelmoinnin ja datan käsittelyn opintojakso (Python programming and data processing) Xamkissa on ollut avoimen ammattikorkeakoulun tarjonnassa nyt kahden vuoden ajan. Englanninkieliselle opintojaksolle on ilmoittautunut yhteensä 405 aiheesta kiinnostunutta ja ilmoittautuneista noin puolet aloittivat opintojakson tehtävien tekemisen. Opintojakson mitoitus on viisi opintopistettä, mikä sisältää noin 12 viikon verran materiaalia sekä oppimistehtäviä, joko syys- tai kevätlukukauden alusta loppuun.
Tällä opintojaksolla aiheena oli ohjelmoinnin perusteet Python-kielellä, sekä perusteita datan käsittelystä Pythonilla. Opintojakson suoritettuaan opiskelija tuntee Python-kielen perusrakenteet, osaa suunnitella ja toteuttaa pieniä ohjelmia, sekä hallitsee ohjelmointitekniikoita datan käsittelyyn liittyvissä tehtävissä. Tavoitteena on, että opintojakson jälkeen voi jo hyödyntää karttuneita taitoja tai jatkaa tästä syvemmälle ohjelmoinnin maailmaan.
Teoria ja esimerkit verkossa, tehtävät tarkastavat itse itsensä
Opintojakso on suunniteltu suoritettavaksi verkossa, ajasta ja paikasta riippumatta. Kaikki kurssilla tarvittava opiskelumateriaali on koottu Learn-oppimisalustalle. Materiaali koostuu ohjelmoinnin perusteoriasta, läpi opintojakson etenevistä ohjelmakoodiesimerkeistä, sekä automatisoiduista ohjelmoinnin harjoitustehtävistä. Harjoitustehtävät tarkastetaan oppimisalustalla automaattisesti ja opiskelija näkee edistymisensä tehtävissä välittömästi.
Lisäksi syksyllä 2020 järjestettiin verkkoluennot Teamsin välityksellä, joissa opettaja kävi viikoittaisen materiaalin sekä esimerkit yksityiskohtaisesti läpi. Luennot nauhoitettiin ja ne olivat saatavilla opintojakson osallistujille. Opettajan tukea sekä vertaistukea varten oli käytössä keskustelukanavat Slack-palvelussa, jossa kaikkien osallistujien oli mahdollista jutella opettajan tai toistensa kanssa, joko yksityisesti tai yhteisillä keskustelukanavilla.
Joka viides suorittaa opintojakson loppuun asti
Kaikkiaan opintojaksolla tehtäviä on suorittanut viimeisen neljän lukukauden (kahden kalenterivuoden) aikana 198 opiskelijaa. Viiden opintopisteen kurssi vaatii osallistujalta aikaa ja sitoutumista ja siksi koko opintojakson hyväksytysti suorittaneita on 84 kpl. Näin ollen opintojakson suoritus- tai läpipääsyprosentti on noin 21%, ja opintopisteitä on yhteensä kertynyt 420.
Kaiken kaikkiaan opintojaksolla on ollut keskimäärin hyvä suoritusprosentti isoksi, viiden opintopisteen kurssiksi. Oppimateriaalista, esimerkeistä, tehtävistä ja kurssin järjestelystä on myös tullut hyvää palautetta. Jatkokehitettävää tällä, kuten muillakin avoimen tarjonnan opintojaksoilla, on pohtia keinoja suoritusmäärien kasvattamiseen – miten alun perin kiinnostuneita ja joitain tehtäviä suorittaneita opiskelijoita voidaan paremmin tukea, jotta he eivät putoa kyydistä opintojakson aikana. Lisäksi jatkossa olisi hyvä kehittää selkeitä jatko-opiskelumahdollisuuksia ohjelmoinnin opintojaksoja jo suorittaneille.