Keräsimme anonyymeja kommentteja Xamkin työntekijöiltä Teams-alustalle linkatun Padlet-seinän kautta. Lyhyessä ajassa saimme paljon vastauksia. Vastausten perusteella syntyi vaikutelma, että aihe on kiinnostava ja monen työntekijän mielessä.
Työstä tykkäämisestä ja työhyvinvoinnista puhutaankin paljon. Työn pitäisi olla mielekästä, antoisaa, sopivan haastavaa ja sen tulisi aiheuttaa iloa, riemua ja työn imua. Työikäisen ajasta iso osa menee töissä. Eli onhan se kiva, jos siellä viihtyy. Te kuvasitte sitä näin:
“Kiva on jotenkin ärsyttävä sana, joka kuulostaa karkilta ja tivolilta.”
“Pidän työstäni ja työkavereistani, mitäpä sitä muutakaan tekisi.”
“Minullakin oli joskus kivaa töissä, nyt vähemmän. Ehkä nuoruuden innostus on taittunut keski-iän kyynisyyteen.”
Onko kivapuheella myös toisaalta sellainen seuraus, että työn perimmäinen luonne alkaa kadota? Vähän kuin vahingossa alamme odottaa jotain säihkyvää. Palkallisessa työssä kyseessähän on työnantajan ja työntekijän välinen vaihdantasopimus. Työnantaja ostaa työntekijän työpanosta ja työntekijä saa tästä sopimuksesta rahallisen korvauksen. Työantajalla on sopimuksen myötä oikeus ja velvollisuus määritellä, mitä sen ostamalla ajalla tehdään.
Eihän työpaikka voi olla karkkikauppa, missä valitaan vain mieleisimmät tehtävät kuin karkit hyllystä. Työ saa olla työtä. Työ saa tuntua työltä. Se saa olla myös suorite. Asia, joka tehdään. Ei sen tarvitse olla mullistava kokemus. Te kuvasitte sitä näin:
“Ei aina tarvitse olla kivaa, kunhan on siedettävää”
“Ei pidä [olla kivaa], mutta voi olla!”
“Ei ole aina kivaa, mutta ne ei niin kivat asiat ovat vain osa työn kokonaisuutta ja on tehtävä.”
Joskus voi kai käydä niin, että työnantajan ja työntekijän toiveet, tavoitteet ja vaatimukset kohtaavat. Silloin töissä voi tuntua usein kivalta. On kuitenkin mahdotonta, että työssämme viettämä aika olisi aina kivaa, mielekästä ja innostavaa. Normaaliin elämään nimittäin kuuluvat myös sellaiset tunteet kuin suru, viha, ahdistus, häpeä ja innottomuus. On mahdotonta kytkeä näitä tunteita pois 40 tunniksi viikossa. Te kuvasitte sitä näin:
“Melkein kaikki tunteet ihmisen elämässä. Kovasta harmituksesta mitä suurimpaan riemuun. Joskus yksinkertaisesti vaan kaikki v******a ja toisinaan vaikka kura roiskuu niin voi olla tosi hyvä fiilis.”
“Tähän voisin luetella lähes kaikki tunteet – no en sentään rakastumista / rakastamista. Pääasia on että ”vaaka” painuu myönteisten tunteiden puolelle!”
“Pettymys, stressi, kiire, lisääntynyt epävarmuus, ahdistus, turhuuden tunne, arvostuksen puute, epätoivo, suru ulkopuoliseksi jättämisestä ja vaikutusmahdollisuuksien puutteesta. Joskus myös ilo, toivo.”
Työssä voi käydä myös ilman yleviä tarkoitusperiä. Syy voi olla asuntolainan maksaminen. Kaikki eivät koe työn imua koskaan. Työn imu voi tuntua jopa ärsyttävältä liioittelulta. On hyvä tiedostaa, että kun puhumme työn imusta, flow-tilasta, puhumme olotilasta. Olotilasta, jossa keskitymme niin tiiviisti, ettemme huomaa ajan kulua emmekä ole itsetietoisia. Tästä syystä flow ei ole tunne, se on enemmänkin tunteiden puuttumista. Flow-tila on pidemmän päälle myös kuormittavaa, koska se syö tauot ja vie paljon energiaa. (Csikszentmihalyi, Harper & Row, 1990.) Työt hoituvat usein mallikkaasti ilman tätä olotilaakin.
Te kerroitte kaipaavanne työltä sitä, että se on riittävän hyvää ja riittävän miellyttävää. Vastaustenne perusteella työ voi olla samaan aikaan tylsää ja palkitsevaa, merkityksellistä ja innotonta, ratkiriemukasta ja turhauttavaa, innostavaa ja ahdistavaa, iloista ja kyllästyttävää.
Työ on suorite. Työ muodostuu tehtävistä, joita pitää tehdä. Se, että tuntuu kivalta, on hyvässä lykyssä mukava lisä. Työn ei tarvitse olla mitään ja se voi olla kaikkea. Kaikilla meillä on lupa kokea työ sellaisena kuin koemme. Myös ilman sitä kuuluisaa työn imua.
“Ei saa olla tylsää, jos sen voi mieltää kivan vastakohdaksi. Kivaa ei tarvitse olla, mutta ei se varmaan töiden tekoa haittaakaan.”
Muutkin pohtivat tätä aihetta. Jos kiinnostuit, voit käydä lukemassa myös psykologi Perttu Pöyhösen päivityksen 28.10.2021 LinkedInistä.