Xamkin opiskeluhyvinvointityö on ollut jo pitkään ennen koronatilannetta vahvalla pohjalla. Vakituiseen henkilöstöön on kuulunut jo vuosia opiskeluhyvinvoinnin asiantuntijat, opintopsykologit, erityisopettajan palvelut sekä liikunnan toimijoita. Lisäksi hyvinvointityötä tehdään laajasti opetuksessa monialaisena yhteistyönä.
Erityisesti syksyn 2021 tilanne on ollut hyvä: OKM:n myöntämän rahoituksen myötä olemme palkanneet joukkoomme kaksi opintopsykologiharjoittelijaa, jotka tekevät ohjattuna yksilö- ja yhteisötyötä.
Koronatilanteen vuoksi keväästä 2020 lähtien matalan kynnyksen keskustelumahdollisuuksia on lisätty ja kohtaamisen kanavia on monipuolistettu. Tavoitamme opiskelijoita kampuksilla, Teamsissa, Discordissa ja Instagramissa.
Toimimme alueellisten rajoitusten mukaisesti, ja niiden luomissa raameissa tarjoamme opiskelijoille mahdollisimman monipuolista ja laajaa hyvinvointipalvelua.
Työssä haasteina ovat erityisesti tiedon saaminen opiskelijoille ja heidän sitouttamisensa. Kohtaamisen haaste nousee esimerkiksi epätietoisuudesta, onko tarjottu toiminta avointa kaikille ja mitä siihen osallistuminen vaatii opiskelijalta.
Yhteisön rakentuminen niin verkossa kuin fyysisessä ympäristössä on aina vuorovaikutusta, ja yhteisössä vallitsevat vuorovaikutussuhteet. Yhteisöstä saa, jos siihen antaa. Korkeakoulu tarjoaa ulkoiset puitteet, mutta yhteisö ei rakennu pelkästään ulkoapäin. Yhteisöä tukeva toiminta tarvitsee aktiiviset yhteisön jäsenet. Yhteisö rakentuu sisältäpäin.
Kun rakennetaan yhteisöllistä toimintaa, toiminnan vakiintuminen vaatii toistoja niin toiminnan mahdollistajalta kuin osallistujilta. Tähän ei vaikuta se, luodaanko toimintaa lähinä vai etänä. Yhteisölliset Teams-kahvit tai verkkoaamujumppa toteutuvat aivan kuten lähijumppa ja lähikahvit, kun ne järjestetään säännöllisesti ja riittävän moni osallistuu niihin säännöllisesti.
Korkeakoulut ja niiden hyvinvointipalvelut luovat parhaimmillaan vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia itseohjautuvuuden taitojen kehittämiseen ja joustavuuden vahvistamiseen. Nykyisessä tilanteessa on jo pitkään vaadittu joustavuutta ja itsensä säätelyä, joita taitoja voi parhaimmillaan opetella myös yhdessä hyvinvointityöntekijän kanssa. Yksilön vastuulla on pohtia ja päättää, mihin ja miten haluaa osallistua.
Miten vaivalla ja ajalla ja isollakin rahalla toteutetuille verkkoelämää virkistyttäville hankkeille käy lähitulevaisuudessa? Entä alustat, jotka on luotu etäaikana vastaamaan etäajan tarpeisiin? Löytyykö osallistujia?
Verkkopalvelut eivät kuitenkaan katoa, eikä lähikontaktin lisääntyminen poista niiden tarvetta. Kumpi tapa sopii paremmin ja missä kohtaa? Kansalaisopiston savenvalantakurssi järjestetään, jos on osallistujia. Tämä sama logiikka pätee verkkotapahtumiin.