Opinnot uuden liiketoiminnan mahdollistajana – hyvinvointi on taidetta

Nuoria naisia studiotiloissa maalamassa tauluja yhdessä.

Hyvinvointipalvelujen tarve kasvaa koko ajan, ja palvelujen tuottajille on kysyntää. Uuden yrittäjän ja Xamkin Wellbeing Management-opiskelijan Johanna Mattilan hyvinvointiin liittyviä palveluja tarjoavan yrityksen suunnittelu, kehittäminen ja lopulta perustaminen yhdistyivät kiinteästi osaksi opintoja harjoittelun ja opinnäytetyön avulla.

Palvelujen tuottamisessa korostuvat hyvät viestintä- ja vuorovaikutustaidot, vankka ymmärrys hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuuksista, asiakaslähtöinen ajattelu ja yrittäjämäinen toimintatapa. Wellbeing Management -koulutuksen yhtenä tärkeänä tavoitteena on tuottaa kykyä tunnistaa kannattavan hyvinvointipalvelujen liiketoiminnan mahdollisuuksia sekä taitoja toimia yrittäjämäisesti ja käynnistää uutta yritystoimintaa. 

Koulutuksen alusta lähtien opiskelijoita kannustetaan itseohjautuvuuteen sekä oman tulevan ammatti-identiteetin suunnittelun aktiiviseen rakentamiseen. Opiskelijalla on siis mahdollisuus ja myöskin velvollisuus sopivien – myös yrittäjyyteen liittyvien – valintojen tekemiseen opintojensa aikana, mikä edellyttää huolellista suunnittelua ja luo monipuolisia mahdollisuuksia. Opintoihin kuuluvan harjoittelun voi suorittaa ja opinnäytetyön tehdä omaa yritysideaa ja liiketoimintaa kehittäen. 

On hienoa, että meidän koulutuksemme perustuu niin vahvasti yrittäjämäiseen tekemiseen, ja alusta asti opiskelijan mahdollista yrittäjyyttä tuetaan vahvasti”, kertoo Johanna.  

Johanna Mattilan harjoittelujakson lähtökohtana oli oman yrittäjyyden ja yritystoiminnan edistäminen sekä alustavan yritysidean kehittäminen kohti kannattavaa liiketoimintaa. Yksityiskohtaiset ja vaativatkin suunnitelmat sisälsivät osa-alueet yritystoiminnan perustamisprosessia mukaillen: tavoitteet liittyivät markkinatutkimuksen suorittamiseen, verkoston luomiseen, idean ja palvelun asiakaslähtöiseen kehittämiseen, rahoitukseen, hinnoitteluun, tuotteistamiseen ja brändin luomiseen. Viikkotasoisen harjoittelusuunnitelman etenemistä ja tavoitteiden saavuttamista seurattiin yhdessä harjoittelukoordinaattorin kanssa. 

Johanna Mattila, Wellbeing Management -opiskelija.

Harjoittelujakso sai Johannan huomaamaan, miten koulutuksen aikana opittu teoria herää eloon ja muuttuu käytännön tekemiseksi ja työskentelyksi oman tekemisen kautta. Harjoittelun aikana, oman yritystoiminnan näkökulmasta teoreettisen osaamisen merkitys korostui etenkin   hyvinvointipalvelun suunnitteluun, videoiden editointiin ja markkinointiin liittyviin tietojen soveltamisessa. Koulutuksessa myös omien ideoiden ja ajatusten esille tuomiseen sekä perustelemiseen liittyvistä taidoista oli hyötyä start-up-rahoituksen hakemiseen liittyvässä haastattelussa.  

Harjoittelun edetessä ja suunnitelmien tarkentuessa yritystoiminta alkoi saada aiempaa selkeämpiä muotoja. Opinnäytetyö päätettiin aloittaa samanaikaisesti harjoittelun kanssa, jolloin eri työskentelytavat täydentäisivät ja samalla lujittaisivat toisiaan. Kehittämistyö kohdennettiin koskemaan suunnittelun kannalta merkittävintä ja ajankohtaisinta osa-aluetta. Opinnäytetyössä syvennyttiin tarkastelemaan aloittavan yrittäjän henkilöbrändin rakentamista sisältöstrategian avulla, mikä tarjosi erinomaisen kasvun mahdollisuuden markkinoinnin asiantuntijan ohjauksessa.  

Johannan hyvinvointia lisäävä yritys Paja Joviaali perustettiin jo opintojen aikana. Yrityksen missiona on tehdä maalauksesta helpommin lähestyttävä harrastus, jonka parissa koetaan onnistumisen tunteita oikeiden välineiden ja opastuksen avulla ja jossa tekemisen hauskuus on etusijalla. Yrittäjäosaamisessa korostuvat liiketoimintaosaamiseen, hyvinvointiin ja tietoteknisiin taitoihin liittyvät tiedot ja taidot, jotka ovat myös Wellbeing Management-koulutuksen keskeiset osaamisalueet. Tärkeiksi opeiksi yrittäjyyteen liittyen Johanna mainitsee, että yrittäjänä ei voi jäädä liian kauaksi aikaa miettimään jokaista pientä yksityiskohtaa, täydellisyyteen ei tarvitse pyrkiä aivan joka asiassa ja pienet mutkat matkan varrella kuuluvat asiaan.  

Johanna yritykseen voit tutustua yrityksen nettisivustolla Maalaa mieleisesi taulu missä tahansa, milloin tahansa – Paja Joviaali 

 

Lähtökohtaisesti harjoittelun ja opinnäytetyön tekeminen omassa yrityksessä antaa oivan mahdollisuuden edistää omaa yritystoimintaa, mutta edellyttää opiskelijalta tavallista aktiivisempaa    työotetta sekä vastuuta opintokokonaisuuksien suunnitteluun ja toteuttamiseen liittyen. Johannan mukaan ”opinnot ovat todella muokanneet minusta sellaisen, joka voi ottaa vastuuta, asettaa tavoitteita ja saavuttaa tavoitteensa. Opittu teoria osoittautui erittäin hyödylliseksi, enkä usko, että olisin siellä missä olen nyt ilman koulutustani”. Yrittäjäperheen kasvattina Johanna saavutti asettamansa päämäärät erinomaisesti ja toimii loistavana esimerkkinä myös muille yrittäjyyttä suunnitteleville opiskelijoille.  

Pin It on Pinterest