Hopeakuula Arcade pitää yllä flipperikulttuuria
Räntäsateisen tammikuun ja lukukauden kiireiden keskellä kaipaa rentoutusta. Kouvolan kulttuurialojen opettajat ry:n seitsemän edustajan ryhmä kävi tutustumassa flipperin pelaamisen saloihin ja mielenkiintoiseen historiaan Hopeakuula Arcadessa, joka sijaitsee Kouvolan Kellomäessä, entisessä haitaritehtaan kiinteistössä. Ulkoapäin ei ikinä arvaisi, millainen värivaloja, flipperimusiikkia ja iloista tunnelmaa hehkuva paikka rakennuksesta löytyy.
Hopeakuulan omistaa Pelitaivas Oy, jonka ovat vuonna 2019 perustaneet Ari Sovijärvi ja Pilvi Salonen. Flipperit ovat olleet Sovijärven intohimo 5-vuotiaasta asti, ja hän tietää epäilemättä kaiken näistä pelikoneista ja niillä pelaamisesta. Salonen toimii Hopeakuulan halliemäntänä ja on myös innokas pelaaja.
Sovijärvi joukkueineen on menestynyt lukuisissa kansallisissa ja kansainvälisissä flipperikilpailuissa. Hän myös korjaa ja entistää flippereitä. Lisää Sovijärven flipperitietämyksestä voi lukea hänen pelisivuiltaan https://apz.fi/pelit/.
Ensin hiukan historiaa
Olimme pyytäneet ennen varsinaisen pelaamisen alkamista pientä esitelmää flippereiden historiasta, jotta pääsisimme jyvälle, mistä oikein on kysymys. Osalle paikalla olleista yhdistyksemme jäsenistä flipperit olivat vain värikkäitä koneita, joita oli ollut lapsuuden ja nuoruuden ajan huoltoasemilla ja baareissa. Osa, yleensä naispuoliset henkilöt, ei ollut koskaan pelannut flipperillä.
Ari Sovijärvi kysyi esitelmän aluksi, miltä aikakaudelta uskoimme flippereiden olevan kotoisin. Paljon ehdotettiin 40- tai 50-lukua, joku rohkea ehdotti 1900-luvun alkua. Pieleen meni. Flipperin kantamuoto, bagatelle, on kehitetty Ranskan hovissa 1770-luvulla sadepäivien iloksi. Se mitä hovissa kehitettiin, siirtyi kansan käyttöön vaatimattomampana versiona, ja näin syntyi fortuna-peli (parlour bagatelle). (Sovijärvi 2023.)
Flipperi kehittyi 1930-luvulle asti mekaanisena pelinä, mutta sitten laite sähköistettiin, jolloin mahdollistui automaattinen pistelaskusysteemi. Varsinainen nykymuotoinen flipperi syntyi 1947, kun flipperiin asennettiin lyöntimailat, joilla päästiin ohjailemaan kuulaa pelialustalla. (Sovijärvi 2023.)
1980-luvulle asti flipperit olivat pääasiassa lisensoimattomia, eli ne eivät perustuneet esimerkiksi elokuviin tai tv-sarjoihin, ainoastaan taitavan graafikon mielikuvitukseen. Nykyään pelit ovat lisensoituja, jolloin niiden kuva- ja musiikkimaailma sekä pelitasojen ”juoni” on peräisin elokuvista ja tv-sarjoista. Hyvänä esimerkkinä tästä on Hopeakuulan uusin peli vuodelta 2022, jonka nimi on James Bond, Dr No. (Sovijärvi 2023.)
Flipperit ja niiden pelaaminen on kiinnostava osa populaarikulttuurin historiaa. 1990-luvulle asti flipperi löytyi lähes jokaisesta Suomen kuppilasta, mutta sitten alkoi tietokonepelien valtakausi. Flipperit tekevät kuitenkin uutta tulemistaan aivan uudella tasolla, sillä 2000-luvun koneet ovat tietokoneistettuja ja niitä voi pelata verkon väityksellä (Sovijärvi 2023). Nostalgia ja nykyteknologia yhtyvät uuden polven flippereissä.
Flippereiden historiaan Suomessa liittyy ikävä episodi vuodelta 1995, jolloin kumottiin RAY:n (Raha-automaattiyhdistys) yksinoikeus omistaa pelikoneita. Tällöin RAY:n omistamia flippereitä tuhottiin suuria määriä, kun poliittisen päätöksenteon nojalla katsottiin, että flipperit turmelevat nuorisoa. (Sovijärvi 2023.) Arvokkaita laitteita päätyi hävitettäväksi, mutta nuoriso siirtyi tietokonepelien pariin.
Sitten pelaamaan
Hopeakuulassa on 27 flipperiä, jotka on asetettu ikäjärjestykseen 70-luvun koneista alkaen. Eri aikakauden koneita kokeillessa ymmärtää nopeasti kehityksen tuomat edut. Uusimmat koneet ovat kokemattomalle helpompia, sillä niillä voi saavuttaa edes jonkinlaista pelitulosta. Kokeillessani 70-luvun konetta, jossa on hyvin laaja keskialue, ei kuulan hallinnasta tuntunut tulevan mitään, sillä kuula sujahti saman tien keskelle kenttää, josta sitä ei saanut millään kiinni.
Kun Sovijärvi näytti yhdellä 2020-luvun koneella, miten flipperiä todella pelataan, tajusin, etten osannut ottaa koneesta kaikkea irti, eli en osannut liikuttaa itse konetta, mikä kuuluu kuulan hallintaan. Ammattimainen pelaaminen on rajun oloista toimintaa, sillä konetta todella ”hakataan” eli liikutetaan kunnolla.
Uudet koneet on ohjelmoitu niin, että ne varoittavat kaksi kertaa liian rajuista töytäisyistä ja kolmannen kerran jälkeen sammuttavat itsensä (Sovijärvi 2023).
Flipperin peluu on siis todellinen tekniikkalaji.
En lannistunut 70-luvun koneen tarjoamasta takapakista vaan siirryin pelaamaan uudemmilla koneilla, joista suosikikseni päätyi Elvira´s House of Horrors, joka perustuu tv-ohjelmaan nimeltä Elvira’s Movie Macabre (Sovijärvi 2023). Tässä pelissä tunnuin saavuttavan tuloksia ja pääsevän ylemmille tasoille sekä uusiin tehtäviin. Parhaimmillaan sain kentälle yhtä aikaa kolme kuulaa – mikä kyllä aiheutti verenpaineen nousua.
Aloin pikkuhiljaa ymmärtää, että kummankin hallintanapin jatkuva ja yhtäaikainen takominen ei tuota hyvää tulosta vaan osumatarkkuutta pitää kehittää ja välillä jopa rauhoittaa peli eli ottaa kuula mailaan. Taipumukseni hyppiä tasajalkaa pallonmenetyksen seurauksena alkoi rauhoittua, karjahdukset ja manailut taas eivät niinkään. Kädet tuntuivat kipeytyvän, mutta tunsin itseni rennoksi ja iloiseksi. Adrenaliinia purkautui sopiva määrä hauskaan tarkoitukseen. Parasta oli, etten pelatessani ajatellut mitään muuta kuin peliä.
Iltamme päätteeksi pidetiin halukkaille leikkimielinen kilpailu, jossa oli yksi karsintakierros. Lähes kaikki osallistuivat lopulta kisaan, alun estelyistä huolimatta. Voin jo tässä vaiheessa paljastaa, että aloituskoneena toiminut 70-luvun laajakenttäinen kone karsi minut – ja yllättäen kaikki osallistuneet miehet – jatkosta välittömästi.
Viimeinkin sinuksi koneen kanssa
Lopuksi on kerrottava anekdootti: Muistan 1970–80-lukujen taitteesta asetelman, jossa nuoriso vietti perjantai-iltaa Kouvolan keskustassa. Kauppalankadulla sijaitsi suosittu kioskikahvila, jonka tiloissa oli flipperi. Oli jotenkin selvää, että pojat pelasivat flipperiä ja tytöt katselivat heidän pelaamistaan – ihaillen.
50-luku oli muotia, ja hyvin jäljiteltynä niin vaatteissa, kampauksissa kuin asenteissakin. Mieleeni on jäänyt, kuinka minua himotti mennä pelaamaan ja otti päähän, koska se olisi vaatinut valtavaa tahdonvoimanponnistusta ja häpeän sietämistä poikien reviirille tunkeutumisineen.
Päätin tuolloin, että jonakin päivänä pelaan niin paljon flipperiä kuin haluan, ja teen kaikkea muutakin haluamaani, pojista viis!
Nyt tiedän flipperitaivaan, jossa pääsen takomaan turhauttavan nuoruusmuiston unholaan.
Niin, leikkimielisen flipperikisamme voitti yhdistyksen sihteeri, Minna Kakkonen, joka rauhallisen varmoin ottein, yhtään hermoilematta ja hötkyilemättä, siis pomppimatta ja huutamatta, korjasi pisteet kotiin. Siinäpä tyyliopastus meille kaikille!
Hopeakuulan aukioloihin ja pelitarjontaan voi tutustua osoitteessa pelitaivas.fi/ha/