Inspiraatiota yrittämiseen Kulttuurin koulutusten keväisestä kehittämisfoorumista

Kulttuurin koulutusten kevään 2024 yhteinen kehittämisfoorumi pidettiin synergiakeskus Kohoassa 18.4. Päivän teemana oli Brändää tulevaisuutesi.

Opiskelijoiden, opiskelijakunnan ja henkilöstön yhteisen vuorovaikutteisen kehittämisfoorumin teemana oli tänä keväänä yrittäjyys ja itsensä brändääminen. Näitä taitoja tarvitaan laajasti tulevaisuuden työelämässä, ja kulttuurialan opiskelijoiden on tärkeää miettiä jo opintojen aikana itsensä ja/tai yrityksensä brändäämistä, sillä brändistrategia syntyy harvoin hetkessä.  Brändääminen tarkoittaa sitä, millaisen kuvan yrityksestä saa ja mitä siitä kertoo.

Kehittämisfoorumin pääpuhujana oli Vuoden graafikko 2013 ja Suomen tunnetuin influensseri, Kouvolassakin asunut Kasper Strömman. Ohjelmassa oli myös puheenvuoroja opiskelijoiden yrittäjyyspoluilta eri muotoilun aloilta sekä *ship Startup Festivaalin esittely.

Kasper Strömman – inspiroitunutta itsensä brändäämistä ja yrittämistä

Kasper Strömman veti välittömästi yleisön eteen astuessaan huomion puoleensa. Pitkä, tumma, kiharatukkainen mies, jonka rennossa tyylissä ja olemisen tavassa on jo ulkoisesti jotakin sympaattisen humoristista. Hän alkoi kertoa urakehityksestään vaatimattomasti ja asioita korostamatta. Hän näytti kuvamateriaalia siitä, millaisten tempausten avulla hän on rakentanut henkilöbrändiään. Strömmanin pokka pitää, mutta yleisön ei. Strömman on älykäs ja luova. Esimerkit olivat hulvattoman hauskoja ja oivaltavia, varmasti mieleenpainuvia. Strömmanin eräänlainen tavaramerkki on se, että hän makaa sosiaalisen median kanavillaan kylkiasennossa erilaisissa paikoissa, jotka hän haluaa nostaa esiin. Kouvolan reissun päätteeksi hän makasi Kouvolan kävelykadulla – ja tykkäyksiä sateli.

Strömman nosti esiin sen, että henkilöbrändin tai aivan yhtä hyvin yrityksen brändin rakentamisessa keskeistä on erottuvuus, joka on mahdollista saavuttaa omia vahvuuksiaan persoonallisesti ja luovasti esiin nostamalla. Strömman on valittu vuoden graafikoksi vuonna 2013, mutta tämä asia on edelleen vahvasti hänen brändivalttinsa. Viime vuonna vietettiin näyttävästi kymmenvuotisjuhlaa asian tiimoilta. Tärkeää tunnustusta jatkuvasti ja sitkeästi esillä pitämällä Strömman herättää huvittunutta sympatiaa ja uteliaisuutta sekä halua tutustua tähän kiinnostavaan kaveriin ja hänen tekemisiinsä syvemmin. Hiukan kreisi luovuus, jossa asioita katsotaan tavanomaisesta poikkeavasta näkökulmasta, on Kasper Strömmanin brändin vahvuus. Samoin kuin häpeämättömän korkea profiili osaamisen suhteen.

Esitelmänsä päätteeksi Strömman antoi opiskelijoille – ja miksei kaikille paikalla olleille – brändäämiseen liittyvän kotitehtävän, joka näkyy oheisessa kuvassa. Kun luin tuota listaa, aloin välittömästi miettiä, millaisia asioita omassa henkilöbrändissäni korostaisin. Uskon, että sama aivovoimistelu alkoi kaikkien läsnäolijoiden päässä.

Sanottakoon vielä, että Kasper Strömman pitää yhdessä Mikko Pykärin kanssa kuuluisaa, joka toinen viikko ilmestyvää Suomen suosituin podcast -nimistä podcastia. He myös aloittavat uuden podcastin 10.6.20214. Sen nimi on Kasper ja Mikko SEX. Bodcastien ja Strömmanin sosiaalisen median avulla pääsee syvemmälle hänen mielenmaisemaansa ja mielenkiinnon kohteisiinsa. Hän on myös erittäin suosittu puhuja erilaisissa tapahtumissa. Onhan hän ennen kaikkea erittäin kuuluisa, kuten Kasper Diem -sivuston esittelyssä lukee.

Xamkin kulttuurin koulutuksen opiskelijat esittelivät yrittäjäpolkujaan

Tapahtumassa omaa yrittäjyyden aloitustaan avasivat keväällä 2024 sisustusarkkitehdeiksi valmistuvat Elina Remler ja Janita Pursiainen (alhaalla vas.). He ovat jo opintojen aikana tehneet useita opintojaksoja ja muita toimeksiantoja yhdessä, mikä on ollut luonteva lähtökohta yhteisen sisustusarkkitehtitoimiston perustamiselle. Yrityksen nimi on Nanko Design, ja siitä huokuu yrittäjien myötä hyvä fiilis, korkea laatu ja monipuolinen osaaminen.

Xamkin muodin ja puvustuksen koulutuksesta valmistunut muotisuunnittelija Elias Pitkänen (ylhäällä oik.) kertoi oman yrittäjätarinansa painottaen Muodin huipulle -ohjelmaan ja kilpailuun osallistumista. Hänen äitinsä ehdotti Pitkäselle osallistumista, sillä hän näki poikansa kypsyyden ja valmiudet selkeämmin kuin Pitkänen itse. Kilpailu oli Pitkäselle tärkeä merkkipaalu, vaikkei voittoa tullutkaan, sillä se avasi näkymää tulevaisuuteen ja antoi tunnettuutta ja rutkasti inspiraatiota. Kilpailu myös opetti kovan paineen alla työskentelyä, minkä hallitseminen on alalla välttämätöntä.

Xamkin Game Designin opiskelija Boris Koste on taikurinimeltään Bobo. Hän kertoi taikurin uransa aloituksesta ja viihdytti yleisö näennäisen helpoilta tuntuvilla taikatempuillaan. Suurta ihastusta herätti se, että taikuus vaikutti lopulta todella tapahtuvan. Taikurina toimiminen sopii luontevasti yhteen pelisuunnittelun kanssa, ja näin opintojen aikana tuo varmasti hyviä lisätuloja opiskelijabudjettiin.

Opiskelijoiden yrittäjätarinoiden lisäksi Maarit Vahvanen (vas.) ja Minna Lehesvuori esittelivät Xamkin yrittäjyyden, innovaatioiden ja startup-toimintaan keskittyvää *Ship Akatemiaa, jonne kaikki opiskelijat ovat tervetulleita. Sieltä löytyy samanhenkisiä ihmisiä, joiden kanssa ja avulla on inspiroivaa kehittää omaa yritysideaa. *Ship Akatemia on yrittäjämäisesti toimiva ympäristö, jossa näkee aitiopaikalta, mitä tapahtuu Kymenlaakson ja Etelä-Savon startup-maailmassa.

Kaikkia vähänkin yrittämisestä innostuneita opiskelijoita kannustaisin menemään mukaan *Ship Akatemian toimintaan.

Lue lisää

Kasper Strömmanista voit lukea lisää esimerkiksi täältä:
Kasper Diem. Suomen kansallisblogi. Saatavissa: https://kasperstromman.com/about/

*Ship Akatemiasta löydät lisätietoja täältä:
Learn & Experience. *Ship Akatemia. Saatavissa: https://www.xamk.fi/shipakatemia/

Pin It on Pinterest