Laajasti määriteltynä saavutettavuudella tarkoitetaan korkeakoulun fyysistä, psyykkistä, sosiaalista ja asenteellista toimintaympäristöä. Käytännössä saavutettavuus tarkoittaa arkisia ja pieniä tekoja. Saavutettavuus on kokonaisvaltainen ajattelutapa, jonka avulla luodaan oppimisen mahdollisuuksia kaikille.
Opettajan rooli saavutettavuuden edistämisessä
Opettajalla on keskeinen rooli korkeakoulun saavutettavuuden edistämisessä. Opettaja voi suunnitella opetus- ja ohjausmenetelmät alusta asti siten, että ne tukevat moninaisia oppijoita erilaisissa elämäntilanteissa. Tällöin yksilöllisiä järjestelyjä ja muita mahdollisia mukautuksia tarvitaan vähemmän. Opettajan kannattaakin keskustella opintojakson alussa koko ryhmän kanssa siitä, millaista osaamista kurssilla tarvitaan ja millä tavoin osaamista voi osoittaa parhaalla mahdollisella tavalla. Yhteinen keskustelu osoittaa opiskelijoille, että opintojakson ratkaisut hyödyttävät kaikkia ryhmään kuuluvia.
Hyvä ilmapiiri tukee kiinnittymistä opintoihin, motivaatiota ja oppimista. Ilmapiiriin vaikuttavat opettajan ja opiskelijoiden välinen vuorovaikutus ja luottamus. Hyväksyvän ilmapiirin rakentamiseen kannattaa käyttää aikaa, koska se mahdollistaa avoimen ja välittömän keskustelun.
Suunnitellessaan opintojaksoa opettaja pohtii etukäteen, millaisilla ratkaisuilla opiskelijoiden oppimista voi parhaiten tukea. Esimerkiksi tenttiaika voi olla riittävän pitkä, jolloin kenenkään ei tarvitse murehtia sitä, ettei ehdi ajoissa vastata kysymyksiin. Kirjallisen materiaalin voi antaa etukäteen. Tällöin kaikki, myös ne, joilla on lukemisen haasteita, ehtivät rauhassa tutustua luettavaan materiaaliin. Tukitoimista voi kysyä vinkkejä erityisopettajilta ja tehdä yhteistyötä kollegoiden kanssa; hyviä käytäntöjä on paljon.
Ohjauksella on keskeinen merkitys opintojen etenemiselle
Jokainen opiskelija tarvitsee opintoihinsa ohjausta, jotkut enemmän kuin toiset. Osalla opiskelijoista on myös tarvetta tuelle ja ohjaukselle esimerkiksi keskittymisen ja hahmottamisen pulmien, tai erilaisten oppimisen haasteiden takia. Tällöin opiskelijan Peppi-sopimuksessa on kuvattu, millaisia tukitoimenpiteitä hänelle suositellaan. Suositukset ovat opettajan apuväline, joka voi auttaa miettimään mahdollisia järjestelyjä. Opettaja kuitenkin viime kädessä itse arvioi ja päättää, ovatko suositellut tukitoimet mahdollisia opintojaksolla. Usein opiskelijalla, jolla on oppimisen vaikeus, on jo hyvä käsitys siitä, millainen järjestely tukee hänen oppimistaan. Opiskelijoita pitäisi rohkaista kertomaan näistä. Tietoa voi hyödyntää opintojen suunnittelussa ja osaamisen arvioinnissa jatkossakin.
Ohjausta tulee olla saatavilla läpi opintojen. On tärkeää, että ohjauksen polut ovat tiedossa sekä opiskelijoilla että opettajilla. Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa moniammatillista ohjausta on saatavilla eri tarpeisiin. Moniammatillinen ohjaus ja yhteistyö rakennetaan aina opiskelijan yksilöllisen tarpeen mukaan.
Hyvä ohjaus on helposti saavutettavaa ja oikea-aikaista. Ohjauksessa huomioidaan opiskelijan tilanne ja etsitään ratkaisuja kokonaisvaltaisesti ajatellen. Hyvällä ohjauksella tuetaan opiskelijan toimijuutta ja omaa aktiivisuutta. Moni opiskelija sinnittelee hankaluuksiensa kanssa pitkään, eikä kehtaa pyytää apua. Tukimuotojen kapea-alaisuus saattaa johtaa siihen, että tulee tunne, ettei itselle sopivaa apua ole tarjolla. Ohjaustoiminnalla on pyritty lisäämään erilaisia tukimuotoja Xamkissa. Näitä ovat esimerkiksi erilaiset tuki- ja ohjauskeskustelut haasteellisissa tilanteissa opiskeluhyvinvoinnin asiantuntijoiden kanssa.
Osana opintoja olisi hyvä myös pohtia omia vahvuuksia ja osaamisidentiteettiä. Erityisopettajan kanssa käytävät ohjauskeskustelut auttavat opiskelijaa hahmottamaan omaa tilannettaan ja kehittämisen kohteitaan. Negatiivisen oppijakuvan muuttaminen vaatii onnistumisen kokemuksia opinnoissa sekä ohjaajan kanssa käytävää reflektoivaa keskustelua.
Opetuksen saavutettavuus
Jokaisella opiskelijalla tulisi olla tasa-arvoinen mahdollisuus saavuttaa toivomansa osaamistavoitteet. Kaikkien ei tarvitse opiskella samalla tavalla. Tämän mahdollistamiseksi oppimisympäristöt ja opetuksen saavutettavuus ovat tärkeässä roolissa.
Vuorovaikutus ja ilmapiiri eivät synny oppimistilanteissakaan itsestään. Ne vaativat sekä verkossa että läsnäopetuksessa aktiivisesti luotuja mahdollisuuksia ja ennakkosuunnittelua. Turvallinen olo mahdollistaa oppimisen ja opiskelijan ei tarvitse jännittää, mitä seuraavaksi tapahtuu.
Learn-oppimisympäristö on opiskelijan jokapäiväinen työskentely-ympäristö. Opintojaksojen selkeä rakenne auttaa opintojen sujuvuutta. Mahdollisimman selkeä ja yhtenäinen rakenne korkeakoulun Learn-alustoilla helpottaa opiskelijaa navigoimaan opintojakson eri osioissa. Toistuva rakenne opintojaksosta toiseen auttaa opiskelijaa aloittamaan työskentelyn heti, eikä hänen tarvitse joka kerta etsiä tarvittavia tietoja.
Saavutettavalta Learn-alusta löytyvät helposti aikataulut, materiaalit, suoritustavat ja kaikki käytännön asiat. Upota mielellään tälle samalle alustalle kaikki tarvittava (se auttaa hahmottamaan kokonaisuutta) ja kiinnitä huomiota selkeään kieleen ja muotoiluun. Opiskelijalle on tärkeää nähdä kokonaisuus ensin, mutta tehtävät voivat avautua yksi kerrallaan.
Saavutettavuudella ja oppimisen tuella on iso merkitys. Opettaja voi tehdä pieniä pedagogisia ratkaisuja, jotka tukevat kaikkia opiskelijoita. Kaikkea ei tarvitse muuttaa yhdellä kertaa. Alkuun riittää, että tunnistaa valmiita hyviä käytänteitä. Tämän jälkeen opetusta voi kehittää pienin askelin kohti saavutettavuutta.