Pitkä ja hedelmällinen matka – fysioterapian koulutusta 40 vuotta Savonlinnassa

Fysioterapian koulutuksen arvostus on monilla tavoilla kasvanut Suomessa viime vuosikymmeninä ja se on kehittynyt merkittävästi niin koulutuksen sisällön kuin alan asiantuntijuuden osalta. Fysioterapian koulutuksessa on panostettu yhä enemmän tieteelliseen tutkimukseen ja näyttöön perustuvaan käytäntöön.

Suomessa fysioterapeuttikoulutus käynnistyi sairasvoimistelijoiden nimikkeellä jo 1900-luvun alussa ja fysioterapia sai uuden merkityksen toisessa maailmansodassa vammautuneiden henkilöiden kuntoutuksessa. Sodan jälkeisestä ajasta lähtien ammattinimikkeen muuttuessa lääkitysvoimistelijasta lääkintävoimistelijaksi ja fysioterapeutiksi ammattikunta onkin kehittynyt tärkeäksi osaksi Suomalaista terveydenhuoltojärjestelmää.

Opistoasteelta korkeakoulutukseksi

Kuvassa Mikkelin ammattikorkeakoulun aikaisia fysioterapiaopettajia 90-luvun loppupuolella osalla sen aikaiset hoitotyön työvaatteet yllään. Kuvasta vasemmalta Leila Avikainen, Anne Henttonen, Helka Saren, Merja Reunanen, Pirjo Vuoskoski ja Juhani Multanen.

Savonlinnan Terveydenhuolto-oppilaitoksessa opistoasteen lääkintävoimistelijakoulutus käynnistyi 1984 Tarja Mansikkamäen johdolla. Koulutus kesti tuolloin 2,5 vuotta. Mikkelin ammattikorkeakouluun siirryttiin 1997 ja näin opistoasteen koulutuksesta tuli korkea-asteen koulutusta, mikä osaltaan nosti fysioterapeutin profiilia asiantuntijuutta vaativana ammattina.

Savonlinnassa oli myös aikaisemmin koulutettu kuntohoitajia ja pikkuhiljaa kuntohoitajakoulutuksen hiipuessa alkoi muuntokoulutus kuntohoitajista lääkintävoimistelijoiksi. 1990-luvun alussa nimike muuttui fysioterapeutiksi ja koulutus vakiintui 3,5 vuoden mittaiseksi.

Vuosikymmenten mittainen kansainvälisyys

Savonlinnan fysioterapeuttikoulutuksella on pitkät perinteet kansainvälisyydessä. Sirkka Erämaa ja Merja Reunanen aloittivat yhteistyön eri vaihtomaakumppanien kanssa jo 1990-luvun puolivälissä.

Nyt Savonlinnaan saapuu ja sieltä lähtee fysioterapeuttiopiskelijoita lukuisa määrä vuosittain ympäri maailmaa. Myös Savonlinnan fysioterapeuttiopettajat ovat olleet aktiivisia kansainvälisyyden saralla uusien kontaktien luomisessa, kehittämällä fysioterapian kolutusta ja luomalla yhteistyöverkostoja mm. kongresseissa ja oppilaitosten järjestämillä kansainvälisillä viikoilla.

Fysioterapian opetus kehittyy tarpeiden mukaan

Tänä päivänä fysioterapeutti on arvostettu ja suosittu ammatti Suomessa. Myös Savonlinnaan, Xamkiin hakee mukavasti opiskelijoita joka vuosi.

Fysioterapeuttikoulutusta pyritään sopeuttamaan työelämän muuttuviin vaatimuksiin ja tarkastelemaan kriittisesti koulutuksen sisältöjä ajan hengessä.

Fysioterapeuttiopiskelijat Savonlinnassa toimivat opintojensa aikana yhteistyössä erilaisten järjestöjen, urheiluseurojen, yritysten ja koulujen kanssa. Työelämäharjoitteluja tehdään laajasti useimmissa fysioterapian toimipisteissä sekä Savonlinnassa, että ympäri Suomea.

Savonlinnassa, niin kuin muuallakin Suomessa, fysioterapiaopintojen toteutusmuodot ovat pyrkineet vastaamaan yhteiskunnallisiin muutostarpeisiin.

Koulutuksen alkuvaiheissa opetus muodostui pääsääntöisesti lähiopetuksesta ja ohjatusta työelämäharjoittelusta. Nykyään perustutkinto-opiskelijat voivat suorittaa opintonsa joko perinteisesti paikan päällä päiväopintoina tai monimuoto-opintoina. Tällöin suurin osa opiskelusta tapahtuu itsenäisesti ja etäopetuksen avulla.

Tähtää vieläkin korkeammalle YAMK-tutkinnolla

Savonlinnan yksikkö tarjoaa fysioterapeuteille myös jatko-opintomahdollisuuksia ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon muodossa.

Tarjolla paikkaan sitomatonta kuntoutusalan verkko-opetusta ylemmän AMK-tutkinnon suorittaville fysioterapeuteille.

Savonlinnan yksikkö järjestää myös kansainvälistä Rehabilitation-nimellä kulkevaa kuntoutusalan verkko- eli online-opetusta vuodesta 2021 alkaen. Koulutukseen voi hakeutua fysioterapeuttien lisäksi muita sote-alan ammattilaisia, kuten sairaanhoitajia ja sosionomeja.

Vuodesta 2025 alkaen Rehabilitation-koulutuksen tilalla tarjolla on monialainen Sports Medicine and Exercise Physiology -koulutus, jossa kuntoutukseen tarjotaan entistä laajempi näkökulma yhdessä Xamkin naprapatian koulutuksen kanssa.

Kuntoutusalan YAMK-tutkinto on samanarvoinen tiedeyliopiston maisterin tutkinnon kanssa. Tutkinto antaa valmiudet työskennellä muun muassa monitieteisen kuntoutuksen alan johto- ja asiantuntijatehtävissä.

Aika näyttää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan fysioterapian koulutukselle

Fysioterapeuttikoulutuksen opettajat 2024. Vasemmalla ylhäällä Anna Reinikainen, Ville Virta, Suvi Lamberg, Pia Kraft-Oksala, Taija Pakarinen (koulutusjohtaja) Juhani Multanen (yliopettaja), Piia Soikkeli, Miia Kierikki, Johanna Vesanto (kuvasta puuttuu Elina Päykkönen).

On vaikea ennustaa, että tullaanko Savonlinnan fysioterapian perustutkinto-opetuksessa siirtymään joskus kokonaan verkko-opintoihin. Me opettajat pidämme tätä vaihtoehtoa kuitenkin melko epätodennäköisenä. Fysioterapeutin ammattitaito ja osaaminen edellyttävät edelleen tiettyjä käden taitoja. Opiskelijoiden olisi tärkeää päästä harjoittelemaan koululla kliinisiä taitoja ja vuorovaikutusta jo opintojen alkuvaiheesta yhdessä muiden opiskelijoiden kanssa.

Koronavuoden aikana ja sen jälkeen kehittyneet opetuskäytänteet ovat kuitenkin vähentäneet lähiopetusta ja lisänneet etäopetusta.

Monet opiskelijat tuntuvat arvostavan etäopiskelumahdollisuutta. Suurin osa uusista AMK-opiskelijoista valitsee oppilaitoksen paikkakunnan perusteella, mikä tuo Savonlinnan opiskelupaikkojen täyttymiselle haasteita.

Savonlinnan hieman syrjäinen sijainti, heikot liikenneyhteydet sekä nuorten vähenevä määrä Etelä-Savossa lisäävät odotuksia sille, että tulevaisuudessa opiskelijat voisivat suorittaa opintojaan yhä enemmän verkko-opintoina mistä päin Suomea tahansa.

Teknologia on tulevaisuutta fysioterapiassakin

Teknologia on vahvasti arkipäivää fysioterapiakoulutuksessa sekä kuntoutuksessa. Nykyään on yhä enemmän näyttöä digitaalisen kuntoutuksen kustannustehokkuudesta ja vaikuttavuudesta. Yhtenä esimerkkinä on etäkuntoutus, jossa fysioterapeutti pystyy ohjaamaan ja kuntouttamaan yksilö- ja ryhmäasiakkaita heidän kotona käytössään olevien laitteiden kautta.

Varsinkin Etelä-Savon kaltaisessa maakunnassa, jossa harvaanasutuilla alueilla matkat kuntoutuspalveluihin ovat pitkiä ja väestö on ikääntyvää, tulee tarve etäkuntoutuksellekin todennäköisesti kasvamaan merkittävästi.

Nopeasti kehittyvä teknologia, tekoäly sekä kasvava tutkitun tiedon määrä luovat haasteita niin kuntoutusalan opiskelijoiden kuin opettajienkin osaamiselle ja tiedon kriittiselle arvioimiselle. Samalla ne tarjoavat monenlaisia oppimista edistäviä uusia pedagogisia mahdollisuuksia.

Opiskelijatyytyväisyys lupaa hyvää tuleville vuosille

Vuosikymmenien saatossa fysioterapian koulutus Savonlinnassa on kehittynyt sekä vahvistunut ja tulevaisuus näyttää hyvältä. Osaavien ja ammattitaitoisten opettajien panostus koulutukseen on ollut keskeistä, mikä on aina näkynyt opetuksen laadussa ja opiskelijapalautteissa.

Olemmekin ilolla juhlistaneet tänä vuonna fysioterapiakoulutuksen 40-vuotista taivalta oman koulutuksen pienellä porukalla. Meitä lämmitti se, että myös muutama entinen opettaja pääsi osallistumaan juhlaamme.

Pin It on Pinterest