Osallistuin lokakuun lopulla kansainväliseen hoitoalan koulutuksen konferenssiin Singaporessa. NETNEP 2024 -konferenssi oli Elsevier-kustantajan järjestämä ja hoitoalan kansainvälisten tiedelehtien Nurse Education Today sekä Nurse Education in Practice tukema. Konferenssin teemat käsittelivät opettamista, osaamisen arviointia, harjoittelussa oppimista, opetusmenetelmiä, teknologian hyödyntämistä, opetussuunnitelmien kehittämistä, ammatillista kasvua ja johtajuutta, sekä planetaarista terveyttä ja kestävää kehitystä.
Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun olin mukana kansainvälisessä konferenssissa ja esittelin suul-lisena esityksenä kirjallisuuskatsauksen tuloksia. Esitykseni aihe käsitteli sosiaali- ja terveysalan opiskelijoiden potilaslähtöisyysosaamista monialaisessa harjoittelussa. Tulokset esittivät opiskelijoiden kehittäneen osaamistaan erityisesti sujuvan tiedon jakamisen ja potilaan ohjauksen, sekä potilaan tarpeiden mukaisen hoidon tarjoamisen osa-alueilla. (Makkonen ym. 2023.)
Konferenssi sisälsi suullisia esityksiä ja postereita. Erityisesti viiden minuutin pituiset rapid-esitykset jäivät mieleen: ne toimivat hyvin tutkimuksen hissipuheina tuoden napakasti esille keskeiset asiat. Näitä lyhyitä esityksiä oli miellyttävää seurata, sillä niitä ehti kuuntelemaan monta päivän aikana ja vireystila pysyi hyvänä, kun aihe vaihtui tiuhaan tahtiin.
Tekoälyyn liittyvät esitykset kiinnostivat osallistujia
Tekoäly ja siihen liittyvät esitykset olivat ajankohtaisia ja ne herättivät osallistujissa paljon mielenkiintoa. Keskustelu oli erittäin vilkasta ja selvää on, että tutkimustietoa tekoälyn käytöstä oppimistehtävissä, arvioinnissa ja pedagogisissa ratkaisuissa tullaan tulevaisuudessa tarvitsemaan.
Tutkimuksissa oli arvioitu muun muassa opiskelijoiden empatiakykyä virtuaalitodellisuudessa (Mattson ym. 2024), sekä kliinistä päätöksentekoa laajennetun todellisuuden simulaatioissa (esittäjä, professori Kristina Mikkonen). Tällä hetkellä käytössä olevat virtuaalisimulaatio-ohjelmat eivät tue puhetta, vaan toiminnot simulaatiossa toteutetaan näppäinvalikon kautta käsiohjaimilla. Tekoäly voi olla mahdollisuus lisätä virtuaalisimulaatioihin todellisuuden tuntua, jos tekoäly saadaan integroitua osaksi virtuaalipotilaan kanssa käytävää keskustelua.
Eräs professori kertoi tutkineensa opiskelijoiden kirjallisissa tehtävissä tekoälyn käyttöä ja löysi tiettyjä elementtejä, jotka paljastivat tekoälyn osuuden. Tällä hetkellä ei kuitenkaan ole olemassa sovellusta, joka pystyisi erottamaan tekoälyn osuuden tehtävissä. Tämä aihe herätti keskustelua ja kritiikkiä koskien tekoälyn käytön eettisyyttä, opettajan arvioinnin oikeellisuutta (tekoälyn vai opiskelijan tekemä tehtävä), sekä huolta myös opiskelijoiden oman luovan ajattelun vähenemisestä. Osa kuuntelijoista toi esille tekoälyn potentiaalia esimerkiksi kielen oppimiseen ja vieraskielisten opiskelijoiden oppimisen tukemiseen.
Näkökulmia harjoitteluihin, opetussuunnitelmiin ja kestävään kehitykseen
Harjoitteluun liittyvissä esityksissä kuvattiin erilaisia opiskelijavetoisia harjoittelumalleja, opiskelijoiden valmistamista harjoittelussa oppimiseen, sekä harjoittelun ohjausmalleja. Yksi esitys koski digitaalista seurantajärjestelmää harjoittelussa oppimisen tukemiseen. Tämä järjestelmä vaikutti vähän samantapaiselta kuin hoitotyön koulutuksessa käytetty Worksheed. Monialaiseen yhteistyöhön liittyviä esityksiä oli joitakin, muun muassa moniammatillisen harjoittelun ohjaajien ohjausosaamista oli kartoitettu juuri julkaistussa systemaattisessa katsauksessa (Juntunen ym. 2024). Opetussuunnitelmien kehityksessä tuotiin esille asiakaslähtöisen hoidon viitekehys ja kuinka sitä on hyödynnetty opetuksessa (Kaldal ym. 2024).
Keskusteluissa nousi esille myös toive, että opetussuunnitelmien läpinäkyvyyttä edistettäisiin, mikä mahdollistaisi eri maiden välisten tutkintojen vertailun ja helpottaisi sairaanhoitajien osaamisen kartoitusta ja globaalia liikkuvuutta. Lisäksi oli ilahduttavaa kuulla, että joissakin yliopistoissa monialainen yhteistyöosaaminen oli erikseen osoitettu pakolliseksi osuudeksi sairaanhoitajaopiskelijoiden opetussuunnitelmaa ja tästä tuli myös merkintä tutkintotodistukseen.
Kestävä kehitys ja muovijätteen vähentäminen terveydenhuollossa on maailmalaajuisesti iso haaste. Yksi mieleenpainuvimmista esityksistä oli australialaisen tutkijan, Natasya Raja Azlanin esitys suojakäsineiden käytöstä iv-antibioottien laimennuksessa ja annossa. Katsauksen (Azlan ym. 2024) tulokset kuvasivat, että mikään tutkimus tällä hetkellä ei anna suoranaista näyttöä suojakäsineiden käytölle iv-lääkkeiden laimennoksessa tai antamisessa infektioiden ehkäisyn näkökulmasta. Suojakäsineiden käyttö on kuitenkin myös työturvallisuusasia, sillä lääkejäämät ja -roiskeet iholle voivat aiheuttaa työntekijälle haittoja. Lähitulevaisuudessa tästä aiheesta tullaan varmasti vielä saamaan vertailututkimusta käsidesin ja suojakäsineiden käytön osalta.
Keskusteluissa korostui etäopetus ja sairaanhoitajien työelämävalmiudet
Verkostoitumisen näkökulmasta konferenssi mahdollisti monipuolisia ja mielenkiintoisia keskusteluja eri hoitoalan koulutuksen edustajien kanssa, sillä osallistujia oli hyvin paljon Australiasta, Kiinasta, USA:sta, Kanadasta ja Englannista. Australiassa on kehitetty runsaasti moniammatillisia harjoitteluja etenkin yhteisöhoidossa ja terveyttä edistävissä palveluissa.
Etäopetusta on myös maailmalla paljon, sillä keskustelin erään amerikkalaisen opettajan kanssa, joka asui Filippiineillä, mutta opetti USA:n sairaanhoitajaopiskelijoita etänä eli pääosin verkkokursseilla. Etäopetuksen pysyvään järjestelyyn on siirrytty myös Australiassa. Sairaanhoitajaopiskelijaksi hakeudutaan entistä vanhempana ja monella on jo muun alan koulutusta taustalla. Opiskelijoiden lähtökohdat opetukseen osallistumiseen olivat hyvin samankaltaisia kuin Suomessa, opiskelijat toivovat etäopetusta, koska on perheet ja talot hoidettavana, eikä ole mahdollisuutta matkustaa koulutuksen takia pitkiä matkoja. Simulaatiot ja käytännön hoitotaitojen harjoitukset edellyttävät kuitenkin edelleen koululle saapumista.
Mielenkiintoista oli, että keskusteluissa nousi esille myös opiskelijoiden riittämättömät valmiudet toimia sairaanhoitajina valmistumisen jälkeen. Tämä osaamisvaje saattoi heijastua nopeaan alan vaihtoon tai työpaikkojen toistuvaan vaihtamiseen. Tähän toivottiin löytyvän ratkaisu erilaisista mentorointimalleista, jotka tukisivat opiskelijan työelämään siirtymistä ja vastuunottoa valmistumisen jälkeen.
Huomasin kuitenkin, että sairaanhoitajakoulutuksien harjoitteluiden määrät olivat aika vaihtelevia, siinä missä Suomessa lähes puolet tutkinnosta on kliinistä harjoittelua, niin esimerkiksi Australiassa harjoittelua on vain hieman alle 1000 tuntia, joka vastaa noin 37 opintopistettä . Koulutuksen kesto on kuitenkin lähes sama, 3 vuotta. Osasyynä voi olla yliopistokoulutusjärjestelmä, jossa pääpaino on teoriaosaamisessa. Opiskelijoiden kliinisen hoitotaitojen osaamista kuitenkin arvioidaan OSCE-testeillä (Objective Structured Clinical Evaluation).
Oli hienoa päästä edustamaan niin Xamkia, kuin myös Itä-Suomen yliopistoa konferenssissa. Kiitän lämpimästi Hoitotieteen tutkimusseuraa sekä Työsuojelurahastoa matka-apurahoista ja Xamkia työvapaan mahdollistamisesta.
