Vaihtaessani ensihoitotyöstä ambulanssista asiantuntijatyöhön Suomen Palopäällystöliiton ja Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehittämishanke MentalFireFit -hankkeeseen, hyppäsin täysin toisenlaiseen työympäristöön. Vaikka ensihoitotyö on itsenäistä ja hetkittäin paineen alla nopeatempoista työskentelyä, on se myös selkeää, etukäteen ohjeistettua toimintaa. Viisi vuotta ensihoidossa olivat tuoneet rutiinia työhön ja sen myötä kapasiteettiä alkoi jäämään myös ensihoidon opiskelijaohjauksen, perehdytyksen ja jälkipurkutoiminnan suunnitteluun ja kehittämiseen. Työvaatteiden pukeminen ja lähtevältä vuorolta Virven käteen saaminen auttoivat vaihtamisen työrooliin. Päivittäinen auton tarvikkeiden tarkistus ja viikko-ohjelman tehtävät antoivat päivän to do-listan tehtävät, joita päivän mittaan suoritimme ensihoitotehtävien lisäksi.
Työ on tiivistä parityöskentelyä, mikä mahdollistaa reflektoinnin ja jatkuvan oppimisen suoritetusta työstä. Olin taiteilija- ja yrittäjäuran jälkeen vaihtanut ensihoitoalalle, koska väsyin taiteilijuuden loputtomiin mahdollisuuksiin ja nautin ensihoitotyön selkeästä työjaosta ja strukturoidusta työnkuvasta.
Etäasiantuntija – minäkö?
Kynät oli teroitettu ja reppu hankittu, kun uusi työ alkoi. Ja kahden viikon päästä työ muuttui kokonaan etätyöksi Covid19-pandemian takia. Perehdytystä jatkettiin etänä, tiimipalaverit olivat Teamsissä ja yhteistyökumppaneiden kanssa yhteistyövälineeksi kävivät WhatsApp, sähköposti, Skype ja Teams. Muutaman viikon päästä ymmärsin taukojenkin merkityksen, kun selkä ilmoitteli ikävästi olemassa olostaan koneen ääreen jumittuneen asennon seurauksena.
Kun arki oli sujuvaa ja kuormittamatonta, se tuki työssä jaksamista ja helpotti uuden omaksumista.
Vaihto kotityöläiseksi tapahtui muuten yllättävän kivuttomaksi. Työmatkoilta säästyneen ajan, kohdaltani päivittäin 3,5 h, pystyin hyödyntämään etäkoululaisten tehtävien tarkastamiseen, liikuntaan ja kodin huoltoon. Kun arki oli sujuvaa ja kuormittamatonta, se tuki työssä jaksamista ja helpotti uuden omaksumista. Stressin kokemiseen vaikuttaa juuri kokonaiskuormituksen määrä sekä henkilökohtaiset ja yhteisölliset voimavarat. Myös samanaikaiset kriisit ja vaikeat tilanteet perhesuhteissa lisäävät kokonaiskuormituksen määrää.
Yhtäkkiä olin tilanteessa, missä määrittelin itse työpäivän rakenteen ja tavoitteet. Tätäkö se itsensä johtaminen on? Ruoskin ja kyttään itseäni, ettei ruokatauko venähdä ja ei, facebookiin ei sitten mennä työaikana. Yllätin itseni myös kurkkimasta työsähköpostia vapaapäivinä ja iltaisin. Opin kuitenkin, ettei asiantuntijatyötä voi täysin erottaa vapaa-ajasta. Ammattikirjallisuutta tai mielenkiintoisia tutkimuksia tulee luettua ihan vapaa-ajallakin. Työn ajatusprosesseja ei voi täysin sulkea, sillä mieli jatkaa kyllä työstämistä yölläkin. Tärkeintä onkin asettaa itselleen realistiset tavoitteet ja pilkkoa ne alatavoitteiksi helpottaen näin niiden toteutumista. Rimaa ei pidä nostaa liian korkealle, vaan säilyttää työssä hallinnan tunne. Minä hallitsen työtäni, työ ei hallitse minua.
Kun taivas on rajana – ja muutama pilvi siellä
Hanketyö oli jotain mitä en ollut koskaan tehnyt. Ensimmäisenä edessäni oli uuden hankkeen rahoitushakemus. Seuraavaksi koulutuspaketin suunnitteleminen. Työlleni oli asetettu hankesuunnitelman mukaiset päämäärät ja aikataulut.
- Mutta mihin korkeuteen rima piti asettaa, kun muodostin sisältöä?
- Mikä oli työn muoto, kun pohdin sen rakennetta, visuaalista ilmettä, sähköistä muotoa ja alustaa?
- Millä tavalla sisältö pitää esittää, jotta se saavuttaa kohderyhmänsä?
- Mitkä ovat kohderyhmän erityispiirteet?
- Kuinka kattava ja laaja pitää olla tietoperusta viestini takana?
- Mitkä ovat työn laatukriteerit ja vaikuttavuusmittarit?
- Kuinka vaikeaa aion tehdä tästä itselleni?
- Mistä saan tukea työlleni?
Yksinäisessä aivotyöskentelyssä on haasteensa. Työ alkoi muistuttaa taiteilijan työtä. Kaikkea sitä epämääräistä maailmoja syleileviä mahdollisuuksia, mistä olin pyrkinyt pois. Mikä tahansa on mahdollista. Työn haasteeksi muodostui itsenäinen yksinäisyys. Pohdin, miten koordinoida työskentelyn prosessia ja rakenteellisesti hyödyntää luovaa ideointia. Jossain vaiheessa asiat loksahtivat paikoilleen ja opin sietämään epävarmuutta ja keskeneräisyyttä paremmin.
Flow – sitten kun taas kaikki sujuu
Saavuttaakseen flow-tilan työssä, joutuu kärsimään sitä ennen ahdistusta. Joutuu painimaan erilaisten riittämättömyyden tunteiden kanssa, en osaa, en keksi, en tiedä, onko pakko… Jos vastaa työn haasteisiin ja ne ovat, ei liian pieniä eikä liian suuria, saa palkinnoksi työn ilon, sen sujuvuuden tunteen, voimaantumisen, flown, miksi sitä jokainen haluaa nimittää. Ihminen tarvitsee työtä tai ainakin työn kaltaista toimintaa tunteakseen olevansa merkityksellinen, osa kokonaisuutta.
Työn haasteet – ja miten niihin vastattiin?
Ymmärsin, että yksin ei selviä. Puhuin ystäville. Etsin vertaistukea. Sain kannustavaa palautetta tiimin vetäjältä ja esimieheni tarjosi aikaansa ja mahdollisuuden puuttua tilanteeseen, jos haasteet kävisivät mahdottomiksi itse selvittää. Kun työ konkretisoitui tuotoksena ja sain jo aikaan näkyvää, mitattavaa ja arvioitavaa tulosta, voin sanoa, että työn hallittavuus helpottui. Vaikka perehdytysprosessini on kesken ja hankettakin on vielä jäljellä, näen alun haasteet kokemuksina ja tunteiden prosesseina, mitkä kuuluvat työelämätaitojen rakentumiseen.