Ei ainoastaan ramppien rakentamista
Keskeistä esteettömyyden edistämisessä on yhteinen tavoite tarjota kaikille pääsy sujuvasti toimiviin palveluihin. Tämä tarkoittaa muutakin kuin ramppien rakentamista portaiden viereen.
Esimerkiksi lastenvaunujen kanssa liikkuva arvostaa sähköisesti avautuvia ovia ja vieraskielinen opasteita, joissa kuva ohjaa tekstin lisäksi oikeaan paikkaan. Näön kanssa kamppaileville on tärkeää, että valaistus on kunnossa.
Yksittäisten esimerkkien lista on päättymätön ja loppujen lopuksi esteettömyydestä hyötyvät kaikki ihmiset.
Esteitä saattaa muodostua huonosti suunnitelluilla rakennusratkaisuilla, mutta yhtä lailla esimerkiksi puheella tai epäloogisilla tai puutteellisilla opasteilla. Rakennusten osalta esteettömyys koskee rakenteita, mutta myös valaistusta, akustiikkaa, toiminnallisuuksia ja opasteita.
Esteettömiä rakennuksia ja palveluita suunnitellaan sopiviksi kaikille, ei ainoastaan erityisryhmille tai vähemmistöille. Valitettavan usein esteettömyyden haasteet tulevat meille kuitenkin näkyviksi vasta silloin, kun ne ovat omakohtaisia.
Se pitää vaan tietää
Kouvolan tilaisuus alkoi noin tunnin kestävällä esteettömyyskävelyllä kaupungintalossa. Kävelyn aikana tuli konkreettisesti esille se, miten 1960-luvun rakennuksessa on esteettömyyden näkökulmasta ajateltuna paljon päivitystarpeita.
Talo on rakennettu oman aikakautensa standardien mukaan, mikä väistämättä tarkoittaa, että 2020-luvulla se ei enää palvele kaikkia käyttäjiä toivotulla tavalla.
Itse osallistuin ulkoalueiden kartoitukseen. Ennalta suunnittelematta edustin ainoana ryhmän jäsenenä kaupungintalolla ensimmäistä kertaa vierailevaa henkilöä. Tässä roolissa tärkeimpänä havaintona tuli esiin opasteiden merkitys. Kävelyn aikana löytyi aika monta asiaa, jotka ”pitää vaan tietää.” Ei kovin käytännöllinen neuvo ensi kertaa rakennuksessa asioivalle.
Kaiken kaikkiaan kävely oli todella antoisa ja toi silmiemme eteen monia kehittämistä ja korjaamista vaativia kohteita. Oivalsimme käytännönläheisesti, että suunnittelussa on erityisen tärkeää kuulla erilaisia käyttäjiä riittävästi ja huomioida esteettömyyttä monipuolisesti.
Kuten eräs osallistujista totesi: ”On hienoa, että hissiin pääsee sisälle esteettömästi. Mutta olisi myös mukava tietää, minne se menee. ”
Pyritään muuttamaan ympäristöä, ei ihmistä
Iltapäivän työpaja alkoi Mäntsälän kunnan liikenne- ja ilmastoasiantuntija, esteettömyyskartoittaja Elina Lämsän puheenvuorolla, josta tämän artikkelin otsikkokin on lainattu.
Lämsä korosti, että esteettömyyden edistäminen on jatkuvaa, yhdessä tehtävää työtä, joka ei tule oikeastaan koskaan valmiiksi. Kaikkea ei tarvitse muuttaa yhdellä kertaa. Jos koko rakennuksesta ei saada tehtyä esteetöntä, on parannusta jo se, että saadaan käyttöön joitakin esteettömiä tiloja.
Toisessa puheenvuorossa kokemusasiantuntija Minna Kejonen jakoi ajatuksiaan esteettömyydestä. Hän sanoi olevansa ilahtunut siitä kehityssuunnasta, että nykyisin pyritään muokkaamaan ympäristöä kaikille sopivaksi eikä ihmistä ympäristöön sopivaksi. Lisäksi hän painotti, että esteettömyyden edistäminen vaatii aina myös kompromissien tekemistä. Toiselle hyvä ratkaisu voi aiheuttaa toiselle isoja ongelmia.
Lopuksi keskustelimme rakennetun ympäristön esteettömyydestä kunnossapidon sekä korjaus- ja uudisrakentamisen näkökulmista. Vilkkaan keskustelun yhteenvetona voi todeta, että esteettömyyden huomioiminen jo rakennuksen suunnitteluvaiheessa on tärkeää ja myös taloudellisesti järkevää.
Lisäksi viestinnän merkitystä esteettömyysasioissa ei voi vähätellä. Monelle palvelujen käyttäjälle esimerkiksi verkkosivuilta saatavat ennakkotiedot esteettömistä tiloista ovat välttämättömiä.
Koskeeko tämä minua?
Myös Xamkissa tehdään tulevaisuudessa esteettömyyskartoitus, jossa kerätään tietoa mahdollisista muutos- ja korjaustarpeista.
Kaikki me xamkilaiset voimme edistää esteettömyyttä ja saavutettavuutta tekemällä huomioita ympäristöstämme ja tarvittaessa ilmoittamalla muutosta vaativista kohteista. Kuten sanottu, esteettömyyden edistäminen on meidän kaikkien yhteistä työtä.
Lue lisää esteettömyydestä Invalidiliiton esteettömyystyö