Ja nyt ollaan taas arkirutiinien äärellä, aikaisissa herätyksissä, työvaatepukeutumisessa, määräajoissa ja to-do-listojen teossa. Hyvinvoinnin ja jaksamisen kannalta on oleellista, millaista oma arki on.
Paluu arkeen
Monille työ tai opiskelu sisältää stressiä ja kiirettä, minkä takia paluu arkeen voi jopa ahdistaa. Kun kerran vuodessa on mahdollisuus pidemmälle lomalle, tuntuu arki sille, ettei vapaata ole enää muulloin kuin viikonloppuisin. Suomen kielessä myös puhutaan kesälomasta, kun taas esimerkiksi englanniksi se on pelkkä loma (vacation). Kun kesäloma loppuu, tulee mielikuva myös kesän loppumisesta, vaikka sitä olisikin vuodenajallisesti jäljellä.
Jokaisen meistä tulisi pysähtyä pohtimaan omaa arkeaan aika ajoin, ja katsoa töihin ja opiskeluihin liittyviä asioita laatikon ulkopuolelta. Mistä asioista arjessa pitää ja mistä ei? Mitä haluaisi muuttaa, ja miten mahdollinen muutos voisi toteutua?
Palaaminen arkeen on asennekysymys. Oma käytös ja ajatukset vaikuttavat tunnetilaan, joten tee tietoinen päätös: paluu arkeen on mahtavaa! Arjessa pääset kiinni rutiineihin ja teet merkityksellisiä asioita. Työtä ei tehdä työn tekemisen vuoksi, vaan on siinä joku ideakin. Opiskelua ei tehdä huviksi, vaan siihen sisältyy tavoitteita ja tulevaisuuden suunnitelmia.
Uudet tavoitteet arjessa tekevät päivistä mielekkäämpiä
Arkeen on hyvä valmistautua ihan perusasioista. Miten kuljet töihin tai kouluun, pyörällä vai autolla? Onko aamussasi kuntosali, koiran ulkoilutus vai lasten vieminen hoitoon? Vai ylipäätään aikatauluista selviytyminen? Kun saat aamun toimimaan, olet ajoissa ja stressaantumatta paikalla ja hyvällä mielellä. Tavoitteiden asettaminen pieniinkin asioihin voi tehdä toimimisesta mielekkäämpää.
Ensimmäiset päivät opintojen tai työn parissa saavat mennä rauhallisesti. Tutustu uudelleen työpöytääsi ja kalenteriin, siivoa sähköposti kesän jäljiltä ja tee suunnitelma, miten lähdet etenemään. Hankaliin tehtäviin kannattaa tarttua rohkeasti: näin pysyt tietoisena siitä, miten asiat etenevät. Suunnittelu auttaa myös siihen, että voi olla suunnittelematta. Työpäivään sellainen tuo järjestystä ja taukoja. Vapaa-aikaan suunnittelemattomuus antaa aikaa iltalenkille ystävän kanssa, tai aikaa vain olla. On hyvä myös miettiä, mitä oikein haluaa töiltään ja opinnoiltaan. Mielekäs ja motivoinut olo suojaa uupumukselta.
Peruasiat tasapainoon
Erityistä huomiota kannattaa kiinnittää unirytmin kuntoon saattamiseen. Uni on muistamisen ja oppimisen edellytys. Jos olet torkuttaja, unohda se, ja nouse ylös, kun herätyskello soi. Unen aikana keho palautuu rasituksesta ja lataa voimavaroja seuraavaan päivään. Kevyt liikunta, kuten venyttely tai aamulenkki koiran kanssa tai ilman, sekä hyvä aamupala saavat päivän käyntiin ja jaksat paremmin.
Arki voi olla myös kiireistä ja silloin tuntuu, ettei jaksaminen riitä enää työpäivän jälkeen mihinkään. Palautumista työpäivän jälkeen onkin syytä harjoitella. Joillekin se voi olla iltasauna, toisille ulkoilua tai ystävien tapaamista. Arjen tasapainoa onkin hyvä treenata silloin, kun kiire ei ole kovimmillaan.
Unen lisäksi säännöllinen ruokarytmi tuo virkeyttä ja jaksamista. Älä syö juoksulounasta, vaan pidä oikea tauko. Ja mikrotauot helpottavat päivän aikana palautumista. Jo kymmenen minuuttia pikapalautumista päivän aikana auttaa siihen, että illalla on rennompi olotila.
Hyvinvointivinkkejä on maailma pullollaan, mutta niiden toteutuminen arjessa voi olla yllättävän vaikeaa. Loman jälkeen elämän rytmi muuttuu auttamatta kiireisemmäksi ja aika tuntuu menevän kaikkeen muuhun kuin itseen. Loman tuoma rento olo unohtuu nopeasti. Omasta hyvinvoinnista onkin siksi syytä pitää huolta, vaikka ihan vain pötköttelemällä sohvalla.