Mielikuvissa tiedolla johtaminen yhdistetään isoihin datamassoihin, big dataan. Sen pohjalta jalostetaan raaka-ainetta päätöksentekoon. Tämä ei kuitenkaan ole ilmiön koko kuva. Tietoa on olemassa monessa muodossa: datana ja tilastoina, inhimillisenä pääomana, jaettuina käytäntöinä, hiljaisena ja kokemuksellisena tietona. Ne kaikki on otettava huomioon.
Digiportaat -hanke valmentaa tiedon hyödyntämiseen
Xamkin vetämässä Johda tiedolla -valmennuksessa on tavoitteena, että yritykset ymmärtävät paremmin digitaalisen maailman toimintakulttuuria ja osaavat tehdä sen pohjalta liiketoimintaa tukevia päätöksiä. Autamme liiketoimintaan parhaiten soveltuvien digitaalisten ratkaisujen ja työvälineiden valinnassa. Valmennuksen tavoite voi liittyä esimerkiksi yrityksen oman osaamisen kasvattamiseen, verkkokaupan pystyttämiseen, sosiaalisen median kampanjoiden tehokkuuteen tai myynnin lisäämiseen vaikuttajayhteistyön avulla.
Yhdistävä tekijä on toimia mutun sijaan ymmärryksen ja tiedon varassa. Verkossa kaikkea voi mitata, mutta se ei tarkoita, että pitäisi mitata kaikkea. Hyvä digitaalinen strategia perustuu asiakaslähtöisyyteen ja sen ympärille rakennettuihin tavoitteisiin, joiden toteutumista arvioidaan systemaattisesti.
Paras tapa salata firman olemassaolo on Googlen hakutulosten toinen sivu.
Pelkät faktat eivät myy. Ihmisiä kun olemme, unohdamme suurimman osan kuulemastamme ja näkemästämme kolmen tunnin sisällä, ellei sisältö vetoa jollain lailla tunteisiin. Todennäköisesti unohdat myös artikkelin sisällön kohtapuoliin, ellemme hieman kärjistä viestiämme: paras tapa salata firman olemassaolo on Googlen hakutulosten toinen sivu. Tarjoamiesi tuotteiden ja palveluiden on siis löydyttävä hakukoneella aitiopaikalta sijoilta 1-3 – juuri niillä hakusanoilla, joilla käyttäjät niitä etsivät.
Uskalla myöntää, ettet tiedä
Myös me valmentajat olemme mukana oppimassa uutta. Tiedolla johtamisen lähtökohta on uskaltaa myöntää, ettei tiedä, ja etsiä yhdessä vastauksia kysymyksiin. Tieto kasvaa käytössä mutta ei tule koskaan valmiiksi. Siksi uteliaisuus, rohkeus ja kokeilunhalu ovat erityisen tärkeitä ominaisuuksia tämän päivän yrittäjälle.
Iso ja vakiintunut toimija ei ole yhtä kuin digimurroksen onnistuja. Tieto on avain pientenkin yritysten menestykseen.
Kirjoitus on osa maakunnallista Digiportaat -hanketta, jossa valmennetaan yrityksiä kehittämään digitaalista liiketoimintaa.