Selvää on, että tämä kevät on aiheuttanut suuren digiloikan monilla aloilla, niin myös opetusalalla. Koko Xamk siirtyi ketterästi verkkoon maaliskuussa, kun oppilaitoksen tilat suljettiin.
Koronan aikana tapahtuneeseen etäopetukseen liittyviä tuntoja kartoitettiin opettajilta kyselyn avulla. Kollegoiden kanssa käydyissä keskusteluissa on tullut selväksi, että etäopetus ja erityksen kaltaiset olot on koettu usein raskaina ja ahdistavinakin, ja uuden teknologian haltuunotto on ollut joillekin lisärasite, joskin jatkoa ajatellen hyödyllinen sellainen.
Paljon on myös heitä, jotka kokevat ehtineensä tehdä enemmän rauhallisissa oloissa, joissa keskeytykset eivät riko työrytmiä.
Mahdoton tilanne on ollut sellaisen opetuksen kohdalla, joka on vaatinut esimerkiksi pajatyöskentelyä. Tällaisia opintojaksoja on juuri muotoilun ja restauroinnin koulutuksessa paljon, ja nämä opintojaksot ovat ainakin osittain siirtyneet syyslukukaudelle 2020.
Kaikille yhteinen tuntemus lienee se, että lähikontaktia opiskelijoihin ja kollegoihin ei korvaa mikään.
Virtuaalikahvihetket ovat hyvä korvike kollegiaaliseen kokoontumiseen, mutta opiskelijoiden läsnäolon merkitystä opetustilanteissa ei voi verrata Teamsin etämaailmaan.
Avaan tässä artikkelissa sitä, miten etäopetus on omalla kohdallani toiminut ja millaisia eväitä tämän ajanjakson kokemukset antavat tulevaisuuteen. Haluan tarkastella tämän erikoislaatuisen ajanjakson tunnelmia ja toimintatapoja, sillä dokumentit poikkeusoloista ovat arvokkaita jälkikäteen.
Tällä hetkellä käynnissä oleva työteon tapa antaa arvokasta tietoa myös tulevaisuuteen. Ei nimittäin ole sanottua, etteikö tämän kaltaisia ajanjaksoja tulevaisuudessa tulisi säännöllisin väliajoin. Virukset muuntuvat ja osa niistä tulee väistämättä olemaan vaarallisia ja nopeasti leviävinä ihmiskunnan yllättäviä.
Jo sadan vuoden ajan, espanjantaudin jälkeen virologit ja epidemiologit ovat tienneet, että ärhäkkä influenssavirus voi aiheuttaa pandemian, joka sekä järkyttää pahasti maailmantaloutta että muuttaa laajasti ihmisten käyttäytymistä. H1N1-pandemia eli sikainfluenssa 2009 – 2010 oli viimeisin varoitus virusten maailmaa muuttamavasta voimasta ennen nykyistä tilannetta (Valtanen 2020).
Opinnäytetyöseminaarit onnistuivat etänä – pajatyöskentely ei
Joka kevät työnkuvaani hallitsee opinnäytetyöprosessi väliversion ja valmiin työn tarkastuksineen sekä opinnäytetyöseminaareineen. Kulttuurin koulutusalan opinnäytetyökoordinaattorina toimenkuvaani kuuluu opinnäytetyöprosessin kokonaishallinta.
Tänä vuonna prosessi sujui kohdallani muutoin entiseen malliin, mutta opinnäytetyöseminaarit muutettiin nopealla aikataululla pidettäviksi Teams-seminaareina ja kypsyysnäytteet niin ikään Teamsissa tehtäviksi ja Learn-alustalle palautettaviksi.
Laadin opiskelijoiden ja opettajien ohjeistukset, ja pidimme valmistelevat kokoukset koulutuskohtaisten koordinaattoreiden ja opinnäytetöiden ohjaajien kanssa pikavauhtia maaliskuussa.
Kollegiaalinen tuki ja kyky ripeään yhteistoimintaan oli ensiarvoinen asia tilanteen onnistuneessa haltuunotossa.
Erityisen lähellä kollegiaalinen tuki on ollut niissä tilanteissa, kun niin ikään Xamkissa työskentelevä puolisoni on ollut kanssani samassa seminaarissa, joskin omalla koneellaan ja viereisessä huoneessa äänen kierron estämiseksi. Jos jotakin kysyttävää tai selvitettävää on tullut, olemme yhteistuumin saaneet asiat sujumaan piipahtamalla virtuaalitilasta viereiseen tilaan.
Kaiken kaikkiaan etäseminaarit onnistuivat erittäin hyvin; teknisiä ongelmia esiintyi vain muutama, kotioloissa oli rennompaa esittää ja arvioida opinnäytetyötä, ja sosiaalisia tilanteita jännittävien opiskelijoiden kohdalla etäseminaari tarjosi huojennusta jännittävään tilanteeseen.
Opinnäytetöitä ohjanneet kollegat olivat keskustelleet seminaarien yhteydessä opiskelijoiden tunnoista etäseminaareja kohtaan, ja moni opiskelija oli kokenut, että etätilanne ei ole niin juhlava ja tunnelmaltaan hieno tilaisuus päättää monen vuoden opinnot kuin lähiseminaari.
Ohjaajatkin kaipasivat lähikontaktia; live-esitystä, katsekontaktia, suurta valkokangasta selkeine kuvineen, ja ennen kaikkea opiskelijoiden kättelyä ja halaamista hienosti hoidetun esityksen jälkeen.
Oma asiansa on se, miten muotoilun ja restauroinnin aloilla konkreettiset, pajatyöskentelyä vaativat opinnäytetyöt saatiin valmiiksi.
Kädentaitoalat kun eivät voi koskaan täydellisesti siirtyä verkkoon.
Pajojen sulkeuduttua maaliskuussa monen opinnäytetyön kohde-esineen työvaiheet jäivät kesken. Työt päästiin viimeistelemään asiakkaille palautusta varten toukokuussa, kokoontumisrajoitusten hiukan hellittäessä. Myös joitakin muotoilun ja restauroinnin pajalla opiskeltavia opintojaksoja jouduttiin siirtämään syksyyn kokonaan tai osittain.
Pääasiassa kaikki kuitenkin saatiin niin hyvään vaiheeseen, että sekä opinnäytetöiden että opintojaksojen arvioiminen oli mahdollista aikataulun mukaisesti. Syksyn Covid19-pandemiatilanne näyttää, millaisten järjestelyiden avulla jatkossa voidaan edetä.
Koronakeväänä tehtiin digiloikka
Monen opettajan työnkuvassa koronaeristys on merkinnyt suurta loikkaa digitaalisten opetusmenetelmien maailmaan. Luentoja on pidetty etänä, tehtäviä on ohjattu etänä ja jopa ryhmätyöskentelyä on tehty etänä esimerkiksi padletin avulla.
Itse olen pitänyt Teamsissa muun muassa luentopäivän, jonka aikana keskusteltiin ja kukin opiskelija alusti annetun tehtävän. Asian luonteen vuoksi suurimman osan ajasta kuitenkin luennoin, ja yksinpuhelun tunnelma oli kieltämättä erikoinen. En kuitenkaan jäänyt yksin, sillä aika ajoin minut keskeytti tervetullut kysymys tai kommentti. Saatoin luottaa opiskelijoiden läsnäoloon.
On selvää, että tapahtuneen digiloikan ansiosta verkkotyöskentely lisääntyy etenkin monimuoto-opiskelijoilla ja ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opiskelijoilla. Paikan päälle tullaan vain sellaisissa tilanteissa, joita ei voida hoitaa verkossa. Uusia digitaalisia työvälineitä on tullut tutuiksi runsaasti, ja niiden avulla maailma laajenee ja mahdollistaa ekologisen ja ekonomisen tavan opiskella. Aikaa ja rahaa ei mene matkustamiseen, ja kotona on monesti täydellinen työrauha.
Toisaalta lähikontaktit toisten opiskelijoiden ja oppilaitoksen henkilökunnan kanssa harvinaistuvat, mikä on jo aiheuttanut ongelmia. Moni opiskelija on maininnut tilanteen aiheuttamasta yksinäisyydestä sekä ahdistus- ja masennusoireista, puhumattakaan yleisestä pelosta pandemian aiheuttaman uuden maailmantilanteen edessä. Jotkut opiskelijat tuntuvat katoavan eristyksen uumeniin.
Ensi syksy saattaa olla opiskelijahuollossa ruuhkainen.
Toisaalta etätyöskentelyn hyötyjä yleisellä tasolla on jo ehditty tutkia koronakevään osalta: etätyössä työntekijöiden palautuminen työn rasituksista on nopeampaa, stressi on vähäisempää ja yöunen laatu on parantunut (Valkama 2020).
Kriisistä selviämisen ratkaisee asenne ja tilanteesta oppiminen. Poikkeusaika on tuonut opetukseen paljon uutta ja hyödyllistä sekä näyttänyt koulutusjärjestelmän resilienssikyvyn. Paljon hyötyjä on nähtävissä, joskin myös paljon ongelmia.
Vielä ei kukaan tiedä, mitä tapahtuu pandemian aiheuttaman valtavan maailmanlaajuisen talouslaman seurauksena. Voisi kuitenkin ennustaa, että koulutuksen arvo ja arvostus vain nousevat koronan jälkeisessä maailmassa. Nyt yhteiskunnan pikkuhiljaa auetessa ja kesän koittaessa lohdullista on se, että kukaan työyhteisöstämme ei ole kuollut Covid-19 -sairauteen ja tietääkseni vain muutama opetuksen sidosryhmiin kuuluva henkilö on sairastanut taudin.
Suomen hallituksen järkevät päätökset koronan hillitsemiseksi ovat säästäneet yksilöt, perheet, työyhteisöt ja koko yhteiskunnan vielä suuremmalta tragedialta. Kesään on hyvä lähteä selviämisen toivo sydämessä.