Konservoinnin ja restauroinnin opiskelu Wienissä
Vierailimme matkan aikana Akademie der bildenden Künste Wien -yliopiston konservoinnin ja restauroinnin laitoksella, jossa meille paikkoja esitteli konservaattori Calin Bohlman.
Keskustelimme myös muutaman muun laitoksella työskentelevän konservaattorin kanssa. Keskustelut nostivat esiin sen koulutustemme saman kaltaisuuden, vaikkakin Itävallassa esineistön ja restauroitavien arvorakennusten määrä on huomattavan suuri. Restaurointialan koulutukseen liittyvät haasteet ja ilonaiheet ovat kuitenkin yhteisiä.
Keskustelimme paljon siitä, että niin Suomessa kuin Itävallassakin on haasteita saada opiskelijoita kädentaitoaloille. Myös valtion rahoitusosuuksista syntyi keskustelua; valtion rahoitusmallia on kiristetty myös Itävallassa.
Yhteisenä ilonaiheena on luonnollisesti se, että opiskelijat työllistyvät hyvin ja vaikuttavat voimakkaasti arvokkaan kulttuuriperinnön säilymiseen. Myös mahdollisesta vaihto-ohjelmasta keskusteltiin. Tätä asiaa viedään jatkossa eteenpäin.
Opiskelijat olivat erittäin kiinnostuneita laitoksen eri osastoilla olevista asiakastöistä, joita meille esiteliin useita. Meillä on ensi keväänä tekeillä muutama restauroinnin opinnäytetyö, joiden kohteiden kaltaisia esineitä näimme myös vierailulla. Opiskelijamme saivat kiinnostavia näkemyksiä ja vinkkejäkin näiden esineiden restauroinnista. Esittelyssä olivat muun muassa 1920-luvulta oleva peliautomaatti sekä elokuvateatterin istuimia.
Laitos on tällä hetkellä väistötiloissa, ja uusia tiloja rakennetaan parhaillaan. Laitoksen tiloissa ei saanut valokuvata restauroitavana olevia töitä asiakastöiden salassa pitämisen vuoksi.
Vierailimme myös Wienin ydinkeskustassa sijaitsevassa taideyliopiston päärakennuksessa, johon on sijoitettu yliopiston mittava ja arvokas taidekokoelma. Harvalla yliopistolla on kokoelmissaan sellaisten mestareiden töitä kuin Hieronymus Bosch ja Lucas Cranach.
Huonekalumuseo
Wienin huonekalumuseossa vierailu oli todellinen eri aikakausien esineistön ja interiöörien vyöry.
Museo-opas oli todellinen asiantuntija, sillä hän oli konservaattori itsekin. Hän elävöitti kierrosta kertomalla esineistöön liittyviä tarinoita, ja myös opiskelijoillamme riitti kysyttävää. Kävelimme useassa kerroksessa olevan museon läpi vuosisadasta ja vuosikymmenestä toiseen.
Museossa on edustettuna keskiajalta lähtien kaikkien aikakausien ja tyylikausien esineistöä, huonekaluja ja interiööriesimerkkejä. Oheiset kuvat kertovat esineistön runsaudesta. Niin opiskelijamme esittivät runsaasti kysymyksiä esillä oleviin esineisiin liittyen.
Museossa oli esillä myös harvinaisempaa koneistusta, joka kiinnosti kovasti koko ryhmäämme. Esillä oli muun muassa viiluhöylä, jolla oli tehty mosaiikkiviilukoristeita. Museon restaurointimateriaalipankki on laaja ja mielenkiintoinen, ja opiskelijamme tutkivat sitä tarkasti.