Teoksen kirjoittaja Hannu Saarikangas tarkastelee aihetta ansiokkaasti vuosien kokemuksella monesta eri näkökulmasta. Insinöörikoulutusta antavan ammattikorkeakoulun kannalta selvitys pitää sisällään useita tärkeitä mutta myös haastavia ajatuksia.
Insinööriliitto esittää koulutuksen suuntaamista uudelleen
Yksi Saarikankaan kirjoittaman julkaisun keskeistä ajatuksista on insinöörikoulutuksen aloituspaikkojen uudenlainen suuntaaminen. Insinööriliitto esittää raportissaan insinöörikoulutuksen päiväopintojen sisäänoton vähentämistä ja koulutuksen painopisteen siirtämistä ns. muuntokoulutukseen. Muutoksen suuruutta kuvaa se, että esityksen mukaan noin kolmannes insinööritutkinnoista olisi tulevaisuudessa ns. muuntokoulutustutkintoja. Insinööriliiton linjaukset perustuvat toisaalta työmarkkinoiden tilanteeseen ja toisaalta koulutuspoliittisiin näkemyksiin.
Työmarkkinaedunvalvojana Insinööriliitto on ymmärrettävästi huolissaan insinöörien työllisyydestä. Vaikka työttömien insinöörien määrä on laskenut alkuvuonna talouden piristymisen myötä, Suomessa on yhä noin 6 000 työtöntä insinööriä. Työllistymisen haasteet eivät koske ainoastaan vuosittain valmistuvaa runsasta 5 000 uutta insinööriä vaan myös jo pitkään alalla olleita asiantuntijoita, jotka syystä tai toisesta menettävät työpaikkansa. Tilastojen mukaan jo 45-vuotiaiden asiantuntijatehtävissä toimivien insinöörien uudelleen työllistyminen voi olla haastavaa. Ratkaisuksi tähän Insinööriliitto esittääkin massiivista muuntokoulutusta, jonka avulla yhden alan insinööri voisi suorittaa esimerkiksi noin vuoden aikana toisen alan insinööritutkinnon.
Koulutuspolitiikan näkökulmasta Insinööriliitto esittää kaksi keskeistä kysymystä. Ensinnäkin onko Suomessa tällä hetkellä ylitarjontaa tekniikan alan korkeakoulupaikoista, kun niitä on noin joka neljännelle 19-vuotiaalle? Ja toisaalta onko tekniikan alan korkeakouluopintoihin hakeutuvilla riittävät valmiudet – erityisesti matemaattisluonnontieteelliset valmiudet – opintojen suorittamiseen. Kysymykset ovat erittäin relevantteja ja ajankohtaisia. On tuskin liioiteltua, jos väittää, että lähes jokainen insinöörien opettaja joutuu pohtimaan näitä omassa työssään.
Onko meillä tarvetta muutokseen?
Ammattikorkeakoulujen keskeisenä tehtävänä on antaa työelämän ja sen kehittämisen vaatimuksiin perustuvaa korkeakouluopetusta. Työmarkkinat ovat nykyisin entistä nopeampien ja suurempien muutosten kourissa. Monivuotiset korkeakouluopinnot eivät pysty kaikissa tapauksissa parhaalla mahdollisella tavalla vastaamaan näiden nopeiden muutosten esiin nostamiin osaamis- ja koulutustarpeisiin. Korkeakoulujen onkin pystyttävä reagoimaan muutoksiin nykyistä nopeammin ja Insinööriliiton esittämä muuntokoulutus on yksi hyvä ja kannatettava toimintamalli ns. nopean oppimisen menetelmäksi. Toteutuakseen muuntokoulutukset tarvitsevat kuitenkin riittävät resurssit ja rahoituksen.
Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun – Xamkin – näkemyksen mukaan muuntokoulutuksen rinnalla ylemmillä ammattikorkeakoulututkinnoilla on tulevaisuudessa entistä merkittävämpi asema tekniikan alan korkeasti koulutettujen työntekijöiden osaamisen hankkimisessa ja täydentämisessä. Vaikka ylempien ammattikorkeakoulututkintojen tunnettavuus ja status vaatii Kristiina Ojalan tänä vuonna tekemän väitöstutkimuksen mukaan vielä kehittämistä, Insinööriliiton selvitykset tekniikan alalla ovat rohkaisevia. YAMK-tutkinnon suorittaneiden insinöörien työllisyys, toimiasema ja palkkaus ovat parempia kuin perustutkinnon suorittaneiden.
Mutta entäpä nuorten aloituspaikkojen leikkaukset? Tekniikan korkeakoulutuksen määrän kasvu on kiistatta johtanut siihen, että ammattikorkeakoulussa aloittavien opiskelijoiden tiedot ja taidot vaihtelevat voimakkaasti ja liian monen opiskelijan opinnot jäävät kesken. Maltilliset leikkaukset aloituspaikkamäärissä voisivatkin olla perusteltuja. Mielestäni Insinööriliiton esitykset aloituspaikkojen leikkauksista ja muuntokoulutuksen lisäyksistä ovat kuitenkin vähän ylimitoitettuja, mutta kuitenkin tärkeitä keskustelun avauksia.
Mikäli tulevaisuudessa päädyttäisiin insinöörien aloituspaikkojen leikkauksiin, päätöksissä tulisi kiinnittää erityistä huomiota ammattikorkeakoulujen tuloksellisuuteen kokonaisuudessaan. Korkeakoulun tärkeänä tehtävänä on vastata paitsi työelämän tarpeisiin myös edistää yhteiskunnan ja yksilön hyvinvointia. Aloituspaikkoja ei tule jakaa jatkossakaan hetkellisten ja nopeasti muuttuvien työelämän tarpeiden mukaan vaan kokonaisarvioinnin perusteella. Tässä tehtävässä opiskelijoiden arvostamien sekä koulutukseen ja TKI-toimintaa voimakkaasti panostavien ammattikorkeakoulujen tulee olla vahvoilla.
Lähteet: