Xamk aluevaikuttajana Kymenlaakson psykologipulan ratkaisemisessa

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun Xamkin strateginen tavoite on olla vahva aluevaikuttaja. Iso korkeakouluorganisaatio vaikuttaa alueellisesti monella tasolla. Hieman yllättäen Xamkin aluevaikuttavuus on asettunut merkittävään rooliin myös Kymenlaakson psykologipulan ratkaisemisessa.

Sen lisäksi, että Xamk kouluttaa monipuolisesti tulevaisuuden osaajia alueelle, se tuottaa alueellisesti vaikuttavaa tutkimusta. Xamkin aluevaikuttavuuden luvut ovat huomiota herättäviä (Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu 2024). Luvuissa on otettu huomioon koko Xamkin toiminta-alue eli Etelä-Savo ja Kymenlaakso. Investoinnit alueelle ovat 7,2 miljoonaa euroa vuodessa. Lisäksi henkilöstön maksama kunnallisveron määrä on 4 miljoonaa ja palveluiden ostot 14,5 miljoonaa euroa vuodessa.

Xamkin kampuskaupunkien Kotkan, Kouvolan, Mikkelin ja Savonlinnan vetovoimatekijät eivät yllä suurten kaupunkien tasolle. Xamk tarjoaa alueelleen ammattikorkeakoulutuksen saaneita osaajia erilaisiin asiantuntijatehtäviin ja pitää osaltaan yllä alueen elinvoimaisuutta. Xamkin vaikuttavuusalueella ei ole yliopistokaupunkeja, joten esimerkiksi psykologeja voi olla vaikeampi houkutella alueelle. Yliopistokoulutukseen Xamkilla on kuitenkin monia yhteistyölinkkejä, yhtenä niistä opintopsykologiharjoittelijoiden kautta.

Erityisesti Kymenlaaksossa psykologitilanne on hankala. Työpaikkoja on enemmän kuin tekijöitä (ks. esim. Yle, 2024). Tarjoamalla harjoittelupaikkoja kampuskaupungeissaan, Xamk houkuttelee pula-alueille psykologeja.

Psykologian opiskelijoiden sisäänottomäärät ovat viime vuosina kasvaneet, mikä tuo kasvavia vaatimuksia myös harjoittelupaikoille. Samaan aikaan resurssien tiukentuessa monet ennen harjoittelupaikkoja tarjonneet organisaatiot ovat joutuneet tekemään toisia ratkaisuja. Harjoittelupaikan tarjoaminen valmistuvalle psykologille on tärkeä teko niin yksilön kuin yhteiskunnan tasolla.

Opintopsykologiharjoittelu Xamkissa

Psykologin opintoihin kuuluu viiden kuukauden harjoittelu, joka suoritetaan opintojen loppuvaiheilla. Psykologiharjoittelijan työnkuva on sama kuin laillistetun psykologin, mutta työskentely tapahtuu kokeneen psykologin ohjauksen alaisena.

Ohjaaja esimerkiksi tarkistaa kirjaukset, antaa työnohjausta sekä on harjoittelijan tukihenkilö koko harjoittelun ajan. Harjoittelija työskentelee kuitenkin pääasiassa itsenäisesti esimerkiksi opiskelijakohtaamisissa.

Tyypillisesti viiden kuukauden harjoittelun aikana opintopsykologiharjoittelijalla on noin 100 itsenäistä yksilötapaamista Xamkin opiskelijoiden kanssa.

Opintopsykologiharjoittelijoita on otettu Xamkiin vuodesta 2019 lähtien. Siitä lähtien vuosittain Xamkissa on työskennellyt yhdestä neljään harjoittelijaa vuodessa ja yhteensä Xamkissa on kouluttautunut 10 psykologia harjoittelijasta ammattilaiseksi.

Harjoittelijoiden kokemusten mukaan Xamk on vetovoimainen työnantaja. Palkka on kilpailukykyinen, harjoittelijoiden ottaminen on rutiinia ja harjoittelijalla on hyvät vaikutusmahdollisuudet työnsä sisältöön.

Alla on kahden harjoittelijan kertomukset siitä, miten he päätyivät harjoitteluun Xamkille ja sen myötä psykologin työhön Kymenlaaksoon.

Sattumasta valinnaksi – Mira Jääskeläinen

Harjoittelupaikkaa etsiessäni sijaintia tärkeämpää minulle oli työtehtävien mielekkyys. Korkeakoulujen psykologipalvelut oli minua kiinnostava sovellusala ja sattumoisin Xamk oli ensimmäinen korkeakoulu, joka avasi harjoittelijahakunsa syksylle 2024. Harjoitteluhaastattelun jälkeen tunne Xamkista mieluisena harjoittelupaikkana vahvistui.

Kaakkois-Suomeen ei itselläni ole juurikaan siteitä lukuun ottamatta perheen mökkiä Etelä-Karjassa. Mikkelin kampuksenkin pääsijainnikseni valitsin vain sillä perusteella, että se oli kampuskaupungeista minulle tutuin. Olen itse kotoisin Espoosta ja opiskelin psykologiaa Jyväskylässä, jonka jälkeen muutin Mikkeliin. Yhä pienempään paikkakuntaan sopeutuminen on ollut yllättävän helppoa!

Harjoittelun aikana selveni, minkälaista psykologin työtä haluan seuraavaksi lähteä toteuttamaan. Edelleen tärkeänä arvona itselleni pidin työn mielekkyyttä, mikä ohjasi työnhakuani. Olisin mielelläni jäänyt Mikkeliin, jos mieleinen työ olisi tullut eteen. Työnhaussa oli helppo painottaa Kaakkois-Suomen aluetta käytännöllistenkin syiden takia. Kynnys esimerkiksi pohjoisempaan tai länteen päin lähtemisessä oli selkeästi suurempi kuin harjoittelupaikan etsintävaiheessa.

Päädyinkin työllistymään itselle mieleiseen työpaikkaan Kotkassa. Psykologipula Kymenlaakson alueella näkyi työpaikkojen houkuttimina (rekrytointilisä, työsuhde-edut), mitkä omalla kohdalla vahvistivat ajatusta sinne muuttamisesta. En ollut ennen harjoittelusyksyäni edes käynyt Kotkassa. En ollut koskaan ajatellut päätyväni Kymenlaaksoon, mutta nyt sinne lähteminen jopa innostuttaa!

Toiveena onkin viettää pidempi tovi Kotkassa – ken tietää, jospa se onkin loppuelämän koti?

Helsinkiläinen Kymenlaaksossa – Pasi Petäjä

Etsin harjoittelupaikkaa kehä kolmosen sisäpuolelta, mutta nykyisessä taloustilanteessa harjoittelupaikat ovat ensimmäisiä leikkauskohteita usean toimijan budjetissa. Vanhempani asuvat Kymenlaakson rajalla, joten epätoivon kasvaessa hakualueeni laajeni Kymenlaaksoa kohti.

Xamkin työharjoittelupaikasta sain tietää alallemme hieman poikkeuksellisella tavalla eli ihan virallisen työnhakusivuston kautta (tyypillisempi tapa on se, että on itse soitettava kourallinen puheluita ja odotettava pari kuukautta, ennen kuin tietää, onko paikalla X edes tarjolla harjoittelupaikkaa).

Harjoittelupaikan palkka oli kannustava, työtehtävät kiinnostavia ja harjoittelijoiden ottaminen rutiininomaista. Harjoittelua pystyi tekemään joustavasti Kouvolassa, Kotkassa ja etänä.

Harjoittelun loppupuolella työpaikan löytäminen tuli entistä ajankohtaisemmaksi. Harjoittelukollegaltani Miralta sain kuulla siitä, millaista psykologin työtä Kymenlaaksossa oli tarjolla ja tulin kateelliseksi – alallamme sekä työmahdollisuudet että työstä saatava korvaus ovat tyypillisesti inspiroivampia yliopistokaupungeista poistuttaessa.

Miralta kuulin myös huhua siitä, että vaikka hän oli jo saanut työpaikan, vapaana oli vuosien ajan ollut myös toinen vastaava. Hetken tuumaamisen jälkeen otin puhelimen kouraan ja soitin Kotkan johtavalle psykologille, joka oli jo tuttu kesän lopulla järjestetystä Kymenlaakson psykologiharjoittelijoiden tapaamiselta (jossa sai ilmaista pizzaa).

Työhaastattelu muistutti enemmän kolmen vartin mainospuhetta työpaikasta, ja erityisen tärkeäksi koin sen, että tuoreelle psykologille on tarjolla paljon tukea ja koulutusta. Reilun tunnin työmatka Helsingistä jo harjoittelusta tuttuun kaupunkiin, mielekäs työpaikka etuineen ja työparin säilyminen saivat tarttumaan toiseenkin työtarjoukseen Kymenlaaksossa.

Lähteet

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu 2024: Avainlukuja Xamkista. Talous- ja aluevaikutukset. Saatavilla: https://www.xamk.fi/avainlukuja-xamkista/. [viitattu 20.11.2024]

Yle 2024, Minna Kaipainen: Koulupsykologien avoimiin työpaikkoihin ei löydy hakijoita Kymenlaaksossa – yli puolet paikoista täyttämättä. Saatavilla: https://yle.fi/a/74-20090492. [viitattu 26.11.2024]

Pin It on Pinterest