”Hei, haluatko tavata kahvikupposen ääressä ja nähdä tiimiläisiä? Tässä kutsu virtuaaliselle kahvitauolle klo 10.10. Laita videoyhteys päälle, jos haluat tai osallistu pelkän äänen avulla. Tapaamisiin! #kivaoisnähdä”
Näillä sanoin tarve kohtaamiselle työyhteisön muiden jäsenten kanssa johti tiimissämme virtuaalikahvitaukojen järjestämiseen koronakeväänä maaliskuussa 2020. Arjen työ edellytti pakollisen digiloikan myötä aiempaa enemmän taipumista, ja kohtaamiset työryhmä- ja työtiimitasolla rajoittuivat kuin varkain työhön sisältyviin palavereihin.
Ajankohtainen kysymys on, olemmeko kyenneet muuttamaan toimintaamme ja hyödyntämään koronakevään digiyhteisöllisyyden antia pandemian jälkeen yleistyneessä monipaikkaisessa työssä.
Eskelinen, Kuula, Bordi, Heikkilä-Tammi, Larjovuori, Mansner ja Meittinen (2024) kuvaavat Aalto-yliopiston Etätyöstä eteenpäin -julkaisussaan siirtymää pandemian siivittämästä etätyöstä monipaikkaisen työn aikaan paradigman muutoksena, jossa etä- ja lähityötä ei nähdä toistensa vastakohtina, eikä kotia ja toimistoa ainoina työn tekemisen paikkoina.
Työn muutos koskee heidän mukaansa paikan lisäksi kokonaisvaltaisesti myös työssä käytettävää teknologiaa ja organisaation kulttuuria. Monipaikkainen työ tarjoaa heidän mukaansa voimavaroja työntekijälle, mutta luo myös vaatimuksia hänen itseohjautuvuudelleen ja vuorovaikutukselle muiden kanssa. (Eskelinen ym. 2024, 6.)
Näkökulmia lähi-, etä- ja hybridityöhön on yhtä monta kuin on keskustelijaa. Kertyvä tieto tarjoaa kuitenkin näkökulmia monipaikkaisen työn ja työyhteisöllisyyden kehittämiseen mielipiteestä riippumatta.
Monipaikkainen työ ja (työ)yhteisöllisyys
Eskelinen ym. (2024, 27) esittävät monipaikkaisen työn tarjoavan mahdollisuuden kehittää yhteistyökäytäntöjä ja yhteisöllisyyttä työyhteisöissä. Samalla se heidän mukaansa haastaa tarkastelemaan olemassa olevia toimintatapoja ja arvioimaan kriittisesti oletusta lähityön automaattisesta yhteisöllisyydestä.
Työterveyslaitoksen johtava tutkija Eveliina Saari puolestaan esittää tuoreessa blogikirjoituksessaan, etteivät organisaation oppiminen ja uudistuminen ole kiinni vuorovaikutuskanavasta, vaan siiloutumista tapahtuu organisaatioissa myös samoissa tiloissa työskenneltäessä. Ratkaisuna hän tarjoaa monipaikkaista työtä tukevan organisaatiokulttuurin (edelleen) kehittämistä.
Monipaikkaisen työn asiantuntija Ulla Vilkman (2023) on käsitellyt näitä teemoja kirjassaan Näin menestyt monipaikkaisessa työssä. Vilkman painottaa, että kun tiimin jäsenet työskentelevät eri paikoista käsin, tulee yhteenkuuluvuuden tunteeseen ja sujuvaan yhteistyöhön erityisesti panostaa.
Käytännössä tämä tarkoittaa aktiivisia toimia arvostuksen kokemuksen ja luottamuksen rakentamisen lisäämiseksi, sekä yhteyksien luomista digitaalisten välineiden kautta kasvotusten tapahtuvan kohtaamisen lisäksi.
Vilkmanin mukaan olisikin hyvä lähteä liikkeelle siitä, mitä hyvä yhteistyö monipaikkaisessa työssä tarkoittaa itse kunkin työyhteisössä. Odotukset voivat olla moninaisia ja sekin on tärkeää tehdä näkyväksi. (Vilkman 2023, luku 2.)
Tuoreet oppaat auttavat tarkastelemaan omaa tapaa rakentaa (työ)yhteisöllisyyttä
Arkikeskusteluissa yhteisöllisyys liitetään monesti kasvotusten tapahtuviin kahvirupatteluhetkiin, kohtaamisiin käytävillä ja henkilöstöpäiviin. Yhteisöllisyyttä voidaan kuitenkin tarkastella niin organisaatio-, tiimi- kuin yksilötasolla.
Tällöin myös toimenpiteet yhteisöllisyyden vahvistamiseksi ovat niin työhön liittyviä (kuten kehittämispäivät tai työtehtävään liittyvät Teams-kanavat) kuin täysin työn ulkopuolisia, ns. viihteellisiä keinoja, kuten vaikkapa taukojumppahetket tai syntymäpäivien vietto. (Vilkman 2023, luku 2.)
Alasoini, Hirvonen ja Känsälä (2024, 9) listaavat Työterveyslaitoksen Opas hybridityön mahdollisuuksiin ja haasteisiin -julkaisussa keinoja hybridityöhön liittyvien jännitteiden purkamiseen, joita ovat mm. kävelykokousten toteuttaminen kukin tahollaan kävellen ja kännykän avulla kokoukseen osallistuen, virtuaaliset yhteisöt kevyemmistä työhön liittymättömistä asioista keskustelemiseksi ja virtuaalisten kahvitaukojen järjestämiseksi sekä yhdessä työskentely hybridisti. Lisäksi he tuovat esille säännöllisten lähitapaamisten ja työyhteisöjen työretriittien merkityksen.
Työterveyslaitoksen pääjohtaja Antti Koivula (Työterveyslaitos 2024) puolestaan korostaa haastattelussaan hybridityötä koko organisaation prosessina ja suosittelee hyödyntämään edellä mainittua opasta ajattelun herättelijänä ja soveltamaan sen tarjoamia keinoja omassa työssä.
Eskelinen ym. (2024, 26–27) puolestaan kehottavat monipaikkaista työtä tekevää arvioimaan mm. sitä, antaako hän aikaa kollegoille ja työyhteisölle ja vuorovaikuttaako hän aktiivisesti työyhteisönsä jäsenten kanssa työnteon paikasta riippumatta.
Digitaalisuus ilmenee työssämme usein työtehtävien, kuten meidän kohdallamme digimentorin tehtävien ja etäjohtamista koskevien opetussisältöjen, kautta. Työyhteisöllisyys koskettaa kuitenkin jokaista monipaikkaisen työyhteisön jäsentä työtehtävistä riippumatta.
Yhteisöllisyyskeskustelussa Vilkman (2023, 100–102) muistuttaa siirtymisestä toimistopäivien määrästä siihen, mitkä ovat ne keinot ja käytänteet paikkariippumattomassa työssä, joilla yhteisöllisyys työssä vahvistuu esimerkiksi yhteydentunteen, nähdyksi ja kuulluksi tulemisen kokemuksen kautta.
Haastammekin jokaisen työyhteisön jäsenen kysymään itseltään, miten kohtaat ja rakennat yhteisöllisyyttä työssä paikkariippumattomasti. Lisäksi haastamme oppilaitosyhteisön pohtimaan, miten tämä monipaikkaisen työn edellyttämien työelämätaitojen rakentuminen huomioidaan koulutuksen aikana opiskelijoiden opetuksessa ja ohjauksessa.