Lisätyn todellisuuden sovelluksissa fyysiseen kokemusmaailmaan lisätään digitaalisesti elementtejä. Usein ensimmäiset kokemukset lisätystä todellisuudesta koskevat vapaa-aikaa ja erityisesti pelimaailmaa, kuten monille tutun Pokémonin peluuta.
Melko nopeasti ennakointikoulutukseen osallistunut ryhmä eteni keskusteluissaan vielä tätäkin pidemmälle: lisättyjen elementtien lisäksi pohdittiin laajennetun todellisuuden hyötyjä ja haittoja laajemmin. Mikä kaikki voisikaan olla mahdollista?
Ilmiöstä kohti tulevaisuustarinaa
Tehtävänannon mukaisesti ryhmä eteni ilmiöstä kohti tulevaisuustarinaa. Pikaisessa aikataulussa kehitettiin kertomus, joka vastasi kysymykseen: Miltä arki voisi näyttää kymmenen vuoden päästä, jos lisätty todellisuus ja virtuaaliset elementit olisivat osa arkipäivää?
“Herään kotona ja arvelen, että tänään olisi syytä harrastaa liikuntaa, kun se on jäänyt viime aikoina vähemmälle. Olen osallistunut virtuaalimatkalle olutfestivaaleille perjantain ja maanantain välillä. Hauskaa oli, mutta nyt on aika ryhdistäytyä.
Avaan liikuntasovelluksen ja tapaan personal trainerini virtuaalimaailmassa. Asuni on kuitenkin näköjään hajonnut (onneksi se ei näy muille ryhmätunnilla). Sovitan pikaisesti virtuaalimyymälässä uudet housut ja pyydän lähettämään ne pikatoimituksena kotiini. Maksan tuotteet virtuaalivaluutalla.
Jo viisi vuotta aiemmin fyysisestä maailmasta menehtynyt äitini tulee häiritsemään liikuntasuoritustani. Avatar kyselee – jälleen kerran – huoneen siivouksesta. En ole saanut äitiä poistettua keinotodellisuudesta, koska hänen salasanansa ei ole selvinnyt: äidin ohjelmoimat tehtävät vain jatkuvat päivästä toiseen.
Virtuaalisen näkymän lisäksi on kehitetty myös tulostettavat maut ja tuoksut. Päätän syödä lounaaksi porkkanaa, joka maistuu lihahampurilaiselta. Liha itsessään on jo liian arvokasta syötäväksi.
Takana on sen verran rankat juhlat, joten päätän elää uutisprofiilistani vain hyviä uutisia tänään. Jätetään ikävät asiat toiselle päivälle, kun jaksan niitä paremmin. “
Monta toivottua ja ei-toivottua asiaa mahtuu tähän tulevaisuustarinaan. Vähintään yhtä monta mielikuvitusta kutittelevaa asiaa jäi vielä kirjaamatta. Joka tapauksessa jo tällainen pikainen ajatusleikki auttaa huomaamaan uusia mahdollisuuksia myös liiketoimintamielessä.
Virtuaalinen ryhmäliikuntasovellus ja personal trainer eivät liene kovin kaukana nykyhetkestä? Virtuaalimyymälässä sovitetut asut vähentävät toivottavasti verkkokaupankäynnin tilaus- ja palautusrumbaa, mutta joka tapauksessa kuljetus- ja logistiikka-alalla on paljon kehitettävää palvelujensa osalta tulevaisuuskuvan toteutuessa. Entäpä mitkä ovat virtuaalitapahtumien ja matkailun liiketoimintamahdollisuudet?
Lue koko tehtävänanto ja työstä oma tulevaisuuskuvasi
Future Proof –ennakointikoulutusten kolmannessa tapaamisessa kouluttajana toiminut Daniel Hänninen (Vere Oy) johdatteli osallistujat tulevaisuuden ilmiöistä kohti tulevaisuuskuvan rakentamista.
- Ensiksi kukin ryhmä valitsi yhden muutosilmiön, joka tuntui merkitykselliseltä Kymenlaakson kontekstissa. Ilmiö valittiin tässä tapauksessa jo aiemmin työstetyltä ennakointikartalta, mutta se voi olla mikä tahansa ilmiö, jonka ajatellaan vaikuttavan toimintaan tarkasteltavan ajanjakson aikana.
- Valittua ilmiötä tarkasteltiin sitten kolmesta eri näkökulmasta: miten ilmiö vaikuttaa maakuntaan, asukkaisiin tai yritystoimintaan?
- Seuraavaksi käsittelyyn otettiin toivotut ja ei-toivotut tulevaisuudet ilmiöön liittyen. Nämä herättivät runsaasti keskustelua ja niitä kirjattiin ylös.
- Lopulta synteesiksi muodostui todennäköisenä pidetty tulevaisuuskuva vuodelle 2032, jossa tarinallisesti havainnollistetaan erityisesti nykyhetkestä poikkeavia asioita.
Kaiken kaikkiaan työskentelyyn käytettiin noin 40 minuuttia aikaa.
Tulevaisuustarina haastaa yrityksiä kohti muutoksia
Tehtävänannon kaltainen tulevaisuuteen suuntaava ajatusleikki auttaa konkretisoimaan mahdollisia ja mahdottomiltakin tuntuvia muutoksia ja tuo ne lähemmäksi tämän hetken päätöksen tekoa. Huomionarvoista on, että tarinoissa on mukana faktaa ja mielikuvitusta, joiden tulkintaa ja yhdistelyä ohjaavat itse kunkin omasta kokemusmaailmasta kumpuavat asenteet ja arvot. Siksi onkin erittäin tärkeää tuoda eri mielipiteitä sekä näkökulmia yhteen ja pyrkiä tietoisesti haastamaan totuttua.
Future Proof -ennakointikoulutuksessa pääsimme yhdistämään eri toimialoilta syntynyttä kokemusta ryhmätöiden myötä. Tämä näkyy paitsi valmiissa tulevaisuustarinassa myös tarinan hyödyntämisessä: sama tarina tarjoaa eri yrityksille omanlaisia mahdollisuuksia ideoida ja suunnata liiketoimintaansa. Tulevaisuustarina auttaa tarkastelemaan tulevaa luovasti ja haastaa yrityksiä suuntaamaan tavoitteitaan uudelleen.