Ohjauksellisuuden merkitys korostuu Opin.fi:ssä

Luotu Adobe Firefly -työkalulla.

Ohjauksen merkitys ja erilaiset ohjauksen tueksi suunnitellut työkalut tulevat olemaan tärkeässä roolissa Opin.fi:ssä, joka jatkossa kokoaa yhteen kaikkien Suomen korkeakoulujen avoimen tarjonnan. Erityisesti usean korkeakoulun tarjontaa yhdistävissä kokonaisuuksissa ohjauksellisuuden merkitys tulee korostumaan.

5AMK-korkeakoulut (Haaga-Helia, HAMK, Laurea, Metropolia ja Xamk) ovat keväästä 2024 lähtien olleet mukana Digivision 3.0-pilotissa.

Hankkeen pedagogisen osa-alueen tavoitteena on muotoilla korkeakoulujen välisenä yhteistyönä jatkuvalle oppijalle suunnattu koulutuskokonaisuus. Blogisarjamme kolmas teksti pohtii ohjauksen ja ohjauksellisuuden merkitystä jatkuvalle oppijalle Opin.fi:ssä.

Ohjaus jatkuvan oppijan tärkeänä tukipilarina

Elinikäisen ohjauksen strategiassa (2020) määritellään ohjauksen olevan yksi keskeisistä välineistä tuettaessa yhteiskuntaa työelämän ja osaamisen murroksessa. Ohjaus vaikuttaa osaamisen hankkimiseen ja sitä kautta työllistymiseen, siirtymien sujuvuuteen sekä osuvien ja mielekkäiden koulutus- ja työurien rakentumiseen.

Ohjauksen merkitys korostuu, kun kaikkien Suomen korkeakoulujen avoin koulutustarjonta viedään yhteiseen Opin.fi-palveluun. Haasteeksi voi tulla, ettei oppija löydä suuresta määrästä tarjontaa itselleen sopivia sisältöjä ja oppimisen polkuja.

Parhaimmassa tapauksessa ja hyvin ohjattuna esimerkiksi korkeakouluverkostojen yhteistyönä muotoilemat koulutuskokonaisuudet mahdollistavat oppijalle merkityksellisempää ja laajempaa osaamisen kehittymistä.

Ohjauksen työkalut tärkeässä roolissa oppijalle

Ohjauksen sijaan voitaisiinkin puhua ohjauksellisuudesta eli siitä, miten monin eri tavoin oppijaa voidaan auttaa opintopolkunsa rakentamisessa, jotta hän löytää itselleen merkityksellisiä oppimisen polkuja Opin.fi:ssä.

Kun oppija tulee palveluun ja alkaa etsiä itselleen sopivaa tarjontaa, erityisesti Opin.fi:n hakutoiminto ja tarjonnan suodattimet auttavat tässä. Hakusanojen tulee antaa oppijalle merkityksellisiä tuloksia, ja suodattimien tulee toimia niin hyvin, että oppija saa suodatettua tarjonnan määrää suppeammaksi ja omaa oppimistarvettaan vastaavaksi.

Digivisio-pilotin pedagogisissa verkostotyöpajoissa on korkeakouluille esitelty, millaisia ohjauksellisuuden keinoja Opin.fi:n Oma oppiminen -osiossa voisi olla tulevaisuudessa. Ideat ovat vielä konseptitasolla eli ei ole varmuutta, milloin niitä päästäisiin toteuttamaan ja miltä osin.

Seuraavanlaisia ideoita on noussut esiin:

  • Taustakartoitus auttaisi oppijaa tunnistamaan itselleen sopivaa tarjontaa, ja kartoituksen perusteella oppija löytäisi sopivaa opittavaa, sekä saisi esimerkiksi suosituksia tarpeeseensa sopivasta tarjonnasta.
  • AI tutor auttaisi oppijaa esimerkiksi kartoittamaan, tunnistamaan ja rajaamaan aiheita, joissa hän voisi syventää tai laajentaa osaamistaan omiin tietoihinsa perustuen.
  • Osaamisdatan hyödyntäminen aiemmin suoritetuista opinnoista mahdollistaisi osaamisen käyttämisen hakusuodattimena ja suositteluiden perusteena. (Kurssi & Kontio 2024.)

Jatkuvan oppimisen palvelukeskus (JOTPA) on jo kehittänyt tukimateriaalia ohjaustyötä tekeville. Osaamistarvekompassi toimii hyvänä työvälineenä ohjauskeskusteluissa, joissa tuetaan asiakasta muutoksessa sekä hahmotetaan muutoksen merkitystä oppijan elämäntilanteen kannalta. (Osaamistarvekompassi 2024.)

Avainasemassa kokonaisuuden hahmottaminen, tarjonnan kuvaustieto ja osaamistasot

Löydettyään mielenkiintoisen kokonaisuuden Opin.fi-palvelusta oppija alkaa tutustua siihen tarkemmin. Esimerkiksi 5AMK:n yhteisessä koulutuskokonaisuudessa olisi tärkeää pystyä esittämään kokonaisuus nimenomaan kokonaisuutena yhdellä “metrokarttamaisella” kuvalla, jotta oppija hahmottaa, mitä kyseiseen kokonaisuuteen kuuluu, ja mitä osia on mahdollista ja järkevää yhdistellä.

Tarvitaan myös selkeä ohjeistus, jotta oppija pystyy valitsemaan itselleen sopivat tarjonnat. Käsittelimme tätä aihetta aiemmassa blogissamme (Marin ym. 2024).

Löydettyään koulutuskokonaisuuden oppija alkaa luultavimmin myös tutustua tarjonnan kuvauksiin tarkemmin. Kuvausten tulisi tukea oppijaa oman oppimispolun rakentamisessa. Tätä teemaa tulemme käsittelemään tarkemmin blogisarjamme seuraavassa julkaisussa.

Opin.fi haastaa luomaan uusia ohjauksen tapoja

Olemme tunnistaneet pilotoinnin aikana seuraavia haasteita usean korkeakoulun yhteistoteutuksissa: Yksittäisen korkeakoulun ohjaajalle esitetyt kysymykset voivat liittyä toisten korkeakoulujen tarjonnan sisältöihin, toimintatapoihin tai järjestelmiin. Tulisi siis pohtia, pitäisikö verkostojen yhteisissä kokonaisuuksissa olla erillinen ohjaaja tai ainakin yhteinen yhteydenottokanava.

Lisäksi esiin on noussut haasteet oppijalähtöisyydelle, kun Opin.fi:stä siirrytään usean korkeakoulun oppimisalustoille tai niiden välillä. Meidän tulee vielä pohtia ratkaisuja muun muassa näihin haasteisiin, jotta korkeakoulujen yhteisistä koulutuskokonaisuuksista saadaan mahdollisimman houkuttelevia oppijoille.

Digivision 3.0-pilotissa pedagogista kehittämistyötä tehdään 5AMK-verkostona (Haaga-Helia, HAMK, Laurea, Metropolia ja Xamk). Yhteistyö on jatkumoa aiemmissa yhteishankkeissa aloitetulle oppijalähtöiselle jatkuvan oppimisen kehittämiselle.

Helmikuussa 2024 alkanut pilotti kestää vuoden. Pedagogisen osa-alueen tavoitteena on suunnitella korkeakoulujen yhteistyönä jatkuvalle oppijalle suunnattu uutuusarvoa tuottava modulaarinen koulutuskokonaisuus. Lisäksi tulee kuvata korkeakoulujen yhteistyön prosessit ja toimintamallit sekä tarkastella ohjauksellisuuden ja oppimispolkujen rakentumisen mahdollisuuksia Opin.fi-palvelussa.

Lähteet

Elinikäisen ohjauksen strategia 2020–2023: ELO-foorumi. 2020. Valtioneuvoston julkaisuja 2020: 34. Julkaistu 3.12.2020. Valtioneuvosto. Saatavissa:
https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/162576/VN_2020_34.pdf?sequence=1&isAllow%20ed=y [viitattu 25.11.2024].

Kurssi, K. & Kontio, L.  2024. Oma oppimispolku. Digivision 3.0 Pedapilotin klinikka II. 7.5.2024. Esitysmateriaali.

Marin, K., Oksanen, V, Juuti, N., Laine, K. & Rokala, K. 2024. Jatkuvalle oppijalle suunnattu koulutus tarvitsee uudelleen muotoilua ja modularisointia – Hiiltä ja timanttia. Blogi. Päivitetty: 21.11.2024. Saatavissa: https://blogit.metropolia.fi/hiilta-ja-timanttia/2024/11/21/jatkuvalle-oppijalle-suunnattu-koulutus-tarvitsee-uudelleen-muotoilua-ja-modularisointia/ [viitattu 5.12.2024].

Osaamistarvekompassi. 2024. Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus. Saatavissa: https://www.jotpa.fi/fi/ennakointi/osaamistarvekompassi [viitattu 25.11.2024].

Pin It on Pinterest