Sosiaalinen media voi täydentää korkeakoulun opiskelijaviestintää

Xamk käyttää sosiaalista mediaa erittäin aktiivisesti opiskelijamarkkinoinnissa ja muussa ulkoisessa viestinnässä, mutta sisäisessä, omille opiskelijoille tarkoitetussa viestinnässä ei ole vielä käytössä koko korkeakoulun yhteistä some-kanavaa.

Opinnäytetyössäni tutkin Xamkin suomenkielisten opiskelijoiden odotuksia siitä, kuinka somea tulisi hyödyntää korkeakoulun sisäisessä opiskelijaviestinnässä ja yhteisöllisyyden vahvistamisessa.

Opinnäytetyön aineisto kerättiin huhtikuussa 2017 eDelfoi-verkkopaneelilla, johon vastasi yhteensä 589 opiskelijaa. Vastaajia kaikilta kampuksilta sekä kaikista koulutusmuodoista: AMK-tutkintoa suorittavia päivä- ja monimuoto-opiskelijoita, YAMK-koulutusten opiskelijoita sekä avoimen ammattikorkeakoulun polkuopiskelijoita.

Paneelissa oli mukana erilaisia sosiaaliseen mediaan liittyviä väitteitä ja vastaajia pyydettiin myös perustelemaan kantansa.  Lisäksi paneelissa oli avoimia kysymyksiä esimerkiksi opiskelijaviestinnän tulevaisuuteen liittyen. Vastaajat näkivät toistensa kirjoittamat vastaukset ja pystyivät kommentoimaan niitä. Tekstiaineisto analysoitiin laadullisen sisällönanalyysin menetelmillä.

Oma kampus kiinnostaa

Valtaosa vastaajista toivoi, että Xamk käyttäisi somea hyödyksi viestiessään opiskelijoille, koska se helpottaisi viestinnän seuraamista puhelimella eikä vaatisi erillistä kirjautumista palveluihin. Selkeästi mieluisin vaihtoehto tähän tarkoitukseen vastaushetkellä tarjolla olleista somepalveluista oli Facebook.

Myös oma, Xamkille räätälöitävä mobiilisovellus koettiin hyvänä vaihtoehtona.

Aineistosta nousi hyvin selkeästi esille se, että opiskelijat haluavat saada tietoa ensisijaisesti oman kampuksen asioista, jotta informaatiotulva ei kasvaisi liian suureksi. Osa vastaajista kertoi, ettei ole lainkaan kiinnostunut muiden kampusten asioista. Osa puolestaan haluaisi itse valita, milloin tutkii muita kampuksia koskevia tiedotuksia ja keskusteluita. Vastaajilla oli runsaasti ehdotuksia siitä, miten eri kampuksia koskevat viestit voitaisiin erotella toisistaan.

Opiskelijat toivoivat myös, että kaikki Xamkin toimijat ja palvelut viestisivät heille samassa some-kanavassa, ettei heidän tarvitsisi seurata useita eri tilejä, ryhmiä tai sivuja. Täysin vapaata viestittelyä vastaajat eivät kuitenkaan toivoneet, jotta viestien määrä ei riistäydy käsistä. Some-kanavassa viestijöiksi sopisivat heidän mielestään esimerkiksi Xamkin henkilökunta, opiskelijakunnan edustajat ja tuutorit. Mainostajia tai muita ulkopuolisia tahoja kanavalle ei haluttaisi päästää.

Some-kieltäytyjät saattavat jäädä ulkopuolisiksi

Some nähdään opiskelijoiden keskuudessa ”virallisen” opiskelijaviestinnän täydentäjänä, ei missään nimessä sen korvaajana. Vastaajat korostivat erittäin vahvasti sitä, että sosiaalisen median käyttö tulee perustua vapaaehtoisuuteen: Opiskelijoita ei voi pakottaa somen käyttöön, vaan kaikki tieto on oltava saatavilla myös Xamkin omissa järjestelmissä, esimerkiksi intranetissä. Vastaajat muistuttivat, että kaikki eivät halua käyttää kaupallisten toimijoiden palveluita, joiden tietosuoja herättää epäilyksiä.

Opiskelijat arvioivat, että jos somea ryhdyttäisiin käyttämään Xamkin opiskelijaviestinnässä aktiivisesti, se saattaisi vahvistaa niin opiskelijoiden välistä kuin opiskelijoiden ja henkilökunnan välistä yhteisöllisyyttä.

He kuitenkin muistuttivat, että ne opiskelijat, jotka eivät syystä tai toisesta käytä some-palveluita, saattavat jo nyt jäädä ulkopuolisiksi. Somen vahva painottaminen voisi vielä pahentaa tilannetta entisestään. Tämä on asia, joka vaatii ehdottomasti jatkoselvitystä.

Täytyy myös huomioida, että tässä opinnäytetyössä keskityttiin vain suomenkielisiin opiskelijoihin: kun pohdintaan otetaan mukaan myös kansainväliset opiskelijat, ulkopuolisuuden aspekti nousee todennäköisesti vielä vahvemmin esille.

Kaikki keinot käyttöön

Aineistonkeruun jälkeen Xamkissa on otettu käyttöön Tuudo-mobiilisovellus, jonka avulla opiskelijoiden on helppo lukea heille tarkoitetut tiedotteet puhelimella. Tuudon käyttöönotossa hyödynnettiin tämän opinnäytetyön antia ja uutiset lajiteltiin kampuskohtaisesti.

Tuudo on otettu hyvin vastaan: se on saanut jo suuren käyttäjämäärän ja opiskelijat ovat antaneet siitä pääosin myönteistä palautetta. Tuudo ei kuitenkaan ole ratkaisu yhteisöllisyyden tukemiseen, sillä siinä ei ainakaan vielä ole sosiaalisen median ominaisuuksia: Tuudossa opiskelijat eivät voi keskustella tai kommentoida eivätkä julkaista omia tiedotuksiaan.

Opinnäytetyön tulosten perusteella suosittelen, että Xamk ottaa sosiaalisen median, esimerkiksi oman Xamk-sovelluksen, käyttöön myös opiskelijaviestinnässä.  Vaikka Facebook sai eniten kannatusta vastaajilta, siihen liittyy myös monenlaisia ongelmia.

Varteenotettava vaihtoehto on myös kehittää Tuudoa yhteisöllisempään suuntaan yhdessä sen järjestelmätoimittajan, Caleidonin, kanssa.

Xamk on suuri ja vielä uusi korkeakoulu, ja kaikki keinot xamkilaisten yhteisöllisyyden vahvistamiseksi kannattaa ottaa käyttöön.

Lisätietoja

Opinnäytetyö on tehty järjestö- ja nuorisotyön koulutuksessa ja se on julkaistu Theseuksessa, urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2018092415335

Pin It on Pinterest