Kotitalouksien kierrätyskäytännöt: Jäteasemalle hukatut aarteet -kyselytutkimuksen tuloksia

Kierrätykseen lahjoitettua tavaraa. Kuva: Kantoniemi Matti 2024

Lähes jokainen kotitalous lajittelee jätteensä erilliskeräyksiin ja kierrättää poisheitettävät tuotteet. Tämä kävi ilmi jäteasemalle hukatut aarteet-hankeen tekemästä kyselytutkimuksesta. Yli puolet kyselyyn vastanneista kertoi myös myyvänsä tai lahjoittavansa käyttökelpoisia tavaroita osana talouden kierrätystoimia.

Kyselytutkimuksen tulokset osoittavat, että kierrätys ja ympäristötietoisuus ovat korkealla tasolla Kouvolan seudulla. Jäteasemalla asioidaan keskimäärin kaksi kertaa vuodessa, jolloin sinne viedään ne poisheitettävät tavarat, joita ei voida enää hyödyntää.

Vaikka tuotteiden kierrättäminen ja jätteiden määrän vähentäminen koetaan tärkeiksi, silti jäteasemalle päätyy käyttökelpoisia tuotteita. Jotta nämä tuotteet eivät päätyisi jätteeksi, toivoivat vastaajat helppoutta uudelleenkäytettävien tuotteiden kierrättämiseen.

Kierrättämistä helpottavina seikkoina mainittiin esimerkiksi jäteaseman ja kierrätysaseman laajemmat aukioloajat, hyvä saavutettavuus ja kierrätyspalveluiden lisääminen, mutta myös itsepalvelutoiminnot.

Kierrätyskäytännöt ja kiertotalouden ymmärrys

Kierrätykseen lahjoitettua tavaraa. Kuva: Kantoniemi Matti 2024

Useimmille kotitalouksille mm. metallin, muovin ja kartongin lajittelu on arkipäivää; vain kaksi vastaajaa neljästäkymmenestäseitsemästä toimittaa kaiken kotitalousjätteensä sekajätteeseen ja yksi ei asioi jäteasemalla lainkaan.

Avoimien vastausten perusteella, osa vastaajista, edelleen vuonna 2024, tuntee ihmisiä jotka mm. polttavat kaiken roskansa tai jättävät jätteensä lajittelematta ja kokivat myös itse, että omilla toimilla on vain vähän vaikutusta jätteen määrän vähentämiseen isossa kuvassa. Myös jätemaksut nähtiin kalliina mikä saattaa estää osaa kotitalouksista asioimasta jäteasemalla.

Kierrätys ei kuitenkaan rajoitu pelkästään jätteiden materiaalihyödyntämiseen vaan käyttökelpoiset tuotteet halutaan myydä tai antaa uudelleenkäyttöön. Määrällisesti eniten uudelleenkäyttöön päätyivät tekstiilit, kodin pienkoneet, huonekalut sekä muut laitteet ja koneet.

Kuluttajat ymmärtävät kiertotalouden tarkoittavan pääosin materiaalien ja tuotteiden uudelleenkäyttöä joko alkuperäisessä tai uudessa käyttötarkoituksessa tai niiden hyödyntämistä raaka-aineina.

Kiertotalous mielletään myös tuotteiden ylläpidoksi, korjaukseksi ja kunnostukseksi, mikä osoittaa, että termi on laajalti ymmärretty.

Kierrätyshaasteisiin Ekokaista helpottamaan lahjoittamista ja kiertotaloutta

Kaikille pelkkä kierrättämisen tuoma hyvä mieli ei kuitenkaan ole riittävä motivaatio päästä eroon itselle tarpeettomista tavaroista. Tunnearvo tai rahallinen arvo voivat olla esteenä lahjoitukselle, siksi korvaus kierrätettävistä tuotteista lisää motivaatiota kierrättämiseen. Tämä näkyy myös siinä, että yli puolet vastaajista myi tavaransa itse esimerkiksi kirpputoreilla tai digitaalisilla markkinapaikoilla, mutta kuitenkin vielä suurempi määrä vastaajia lahjoitti tavaroita kierrätysasemalle.

Kierrätysaseman tai lahjoituspisteen käyttö tuonee kuluttajien kaipaamaa vaivattomuutta, nopeutta ja helppoutta mikä osaltaan saattaa selittää lahjoittamisen suuremman suosion.

Konkreettisena keinona vastaajien tarpeeseen kehitetään Jäteasemalle hukatut aarteet-hankkeella uuden lajitteluaseman yhteyteen ekokaistaa, joka tulee palvelemaan kuluttajia käyttökelpoisten tuotteiden lahjoittamisessa ja edistämään paikallista kiertotaloutta.

Hankkeesta

Jäteasemalle hukatut aarteet ryhmähanketta toteuttavat Xamk ja Parik-säätiö sr ajalla 1.8.2024-31.1.2026. Hanke on Euroopan unionin osarahoittama, rahoitus on myönnetty Kymenlaakson liiton myöntövaltuudella.

Pin It on Pinterest