Xamkin Kouvolan Luova talous -yksikkö tekee merkittävää yhteistyötä kansainvälisissä verkostoissa, parhaillaan 8 sen rahoitetuista 23 hankkeesta on kansainvälisiä. Se onkin Xamkin TKI-yksiköistä toiseksi suurin. Kansainvälisellä yhteistyöllä on monia hyötyjä muotoilukorkeakoululle ja sen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan (TKI) asiantuntijoille.
Suomalaista korkeakoulutusta arvostetaan maailmalla. On tärkeää todeta, että Suomessa digitaalisuus, vastuullisuusajattelu ja vihreän siirtymän jalkautuminen on hyvin pitkällä niin organisaatioissa, koulutuslaitoksissa kuin yrityksissä moniin muihin eurooppalaisiin maihin verrattuna, globaaliperspektiivistä puhumattakaan. Korkeakoulut ja niiden TKI-hankkeet sitoutuvat YK:n kestävän kehityksen agendan 2030 mukaisiin tavoitteisiin ja ne ovat Xamkissa tärkeitä mittaristoja niin hanketta suunniteltaessa, toteutettaessa kuin niiden vaikuttavuutta arvioitaessa.
Yhteiskunnassa työnteon ja siten myös koulutuksen digitaalinen transformaatio etenee vauhdilla. Muotoiluun ja muotoiluosaamiseen liitettynä kyse ei ole kuitenkaan yksittäisten työvaiheiden digitalisoitumisesta, vaan laajemmasta ymmärryksestä teknologian vaikutuksista tulevaisuuden työelämälle ja sitä kautta koulutukselle ja oppimiselle.
Henkilöstön näkökulmasta kansainvälisten yhteistyöprojektien palkitsevin osa on nähdä, miten työmme vaikuttaa sekä paikallisesti että globaalisti. On inspiroivaa vaihtaa osaamista, saada hyvien käytönteiden impulsseja, vaihtaa ajatuksia, vastaanottaa arvokasta palautetta ja visioida kestävää tulevaisuutta asiantuntijoiden yhteistyöverkostoissa. Parhaimmillaan oma asiantuntijaosaaminen vahvistuu näissä vuorovaikutusverkostoissa, joissa huomaa oman erityisosaamisensa korkeatasoiseksi.
Suuret yhteiskunnalliset haasteet kuten kestävyys ja vihreä siirtymä edellyttävät laajempaa tahtotilaa, jolloin yksittäiset pienemmätkin hankkeet ja toimintatavat myötävaikuttavat oikeaan suuntaan. Innovatiiviset ratkaisut perustuvat yhteistyöhön eli ne haastavat monitieteisiä ja poikkitoimialaisia työryhmiä. Myös rahoittajat ja päättäjät ovat tunnistaneet tämän haasteen eli monialaiselle TKI-toiminnalle on suunnattu niin EU-tasolla kuin Suomessa enenevässä määrin korkeakoulutuksen rahoitusresursseja.
CCI4Change, CO-VISION, Time for (S)heroes ja the Big Green -hankkeissa keskitytään digitaalisuuteen, vastuullisuuteen ja vihreään siirtymään sekä muotoilun ja luovan alan toimijoiden integrointiin näihin prosesseihin. Mainittuja hankkeita yhdistää uudenlaiset rajapinnat ja sen mallintaminen, miten luovan alan toimijat saadaan aidosti kutsuttua mukaan yhteiskehittämiseen.
Luova Talous -yksikössä työskentelee palvelumuotoilun ja strategisen muotoilun erityisasiantuntijoita sekä monipuolinen joukko mm. yhteiskuntatieteilijöitä, insinöörejä, sosiologeja ja talouden asiantuntijoita. Yhteiskehittämiselle ja yhteissuunnittelulle on tyypillistä palvelumuotoilun metodeihin perustuva, muotoilijoiden vetämä suunnitteluprosessi, jossa eri osapuolet – kuten suunnittelijat, käyttäjät ja muut sidosryhmät – esimerkiksi hankkeen CCI4Change kohdalla kaupunkisuunnitteluyksiköt, vihreän siirtymän asiantuntijat, taiteilijat ja välittäjäorganisaatiot – työskentelevät yhdessä tasavertaisina osapuolina luodakseen ratkaisuja. Yhteissuunnittelu korostaa osallistumista, yhteistyötä ja moniäänisyyttä suunnittelutyössä. Yhteissuunnittelu on keskeistä myös hankkeissa Co-Vision, The Big Green ja Time for (S)heroes.
CCI4Change-hanke edistää yhteistyötä julkisten viranomaisten ja kulttuuri- ja luovan alan (CCI) yrittäjien välillä kansalaisten energian kulutuksen vähentämiseksi. Hanke kehittää uuden yhteistyömallin, jossa paikallishallinnot tekevät tiivistä yhteistyötä CCI-toimijoiden kanssa, hyödyntäen taidetta, kulttuuria ja luovia keinoja käyttäytymismuutoksen edistämiseksi energiansäästön saavuttamiseksi.
Co-Vision edistää digitaalista tarinankerrontaa uhanalaisesta paikallisesta luontoperinnöstä. Taideinstallaatioiden, julkisten moderoitujen keskustelutapahtumien ja digitaalisen sisällön avulla luodaan dialogisuutta ja tuodaan esiin ilmastonmuutoksen vaikutuksia eurooppalaiseen eläimistöön ja kasvistoon.
Time for (S)heroes yhdistää muodin, pukusuunnittelun ja taideinstallaatioiden keinoin kestävän kehityksen, nollahukan ja digitaalisten prosessien hyödyntämisen. Projekti tukee nousevia suunnittelijoita ja taiteilijoita yhteiskehittämään uudenlaisia muotoilutuotteita, joissa korostuvat yhteisöllisyys, inklusiivisuus ja kestävyys ja jotka uudelleentulkitsevat sankariutta osana arkea. Tavoitteena on yhdistää materiaalista ja digitaalista suunnittelua ja luoda uusia sankari ja sankaritar hahmoja niin fyysisiin tiloihin kuin digitaalisiin ympäristöihin. Time for (S)heroes yhdistää innovatiivisen muotoilun, yhteisöllisyyden ja kestävän kehityksen tavoitteen inspiroivaksi kokonaisuudeksi.
The Big Green -hanke keskittyy kestävyyden vaikutuksiin sekä luovuuden ja ympäristötieteen rajapintaan. Siinä kokeillaan innovatiivisia tapoja käyttää taidetta kestävyyden edistämiseksi. Luova Talous -yksikön rooli hankkeessa on koostaa parhaita käytäntöjä ja ohjeita malleiksi taiteilijoiden ja tieteentekijöiden yhteistyön tueksi.
Miksi kansainvälistä yhteistyötä kannattaa tehdä
Kansainvälinen yhteistyö kestävän kehityksen ja vihreän siirtymän hankkeissa tuo merkittäviä hyötyjä muotoilukorkeakoululle, sen opiskelijoille, henkilökunnalle, alueelle ja yhteiskunnalle laajemmin. Keskeisiä hyötyjä korkeakouluyksikölle ja sen henkilöstölle on useita.
Ensimmäisenä mainittakoon pääsy uusimpaan tietoon ja teknologiaan, sillä kestävä kehitys ja vihreä siirtymä ovat globaaleja haasteita, joiden ratkaiseminen edellyttää innovatiivisia lähestymistapoja ja teknologioita. Kansainvälinen yhteistyö tarjoaa pääsyn uusimpiin tutkimustuloksiin, materiaaleihin ja teknologioihin, kuten kierrätyksen ja biopohjaisten materiaalien kehittämiseen.
Toiseksi kansainväliset kumppanit tuovat asiantuntijoille ammatillisen kasvun mahdollisuuden, erilaisia näkökulmia ja käytäntöjä, jotka voivat rikastuttaa ratkaisuja ja muotoilun lähestymistapoja. Laajemman osaajapoolin yhteistyön kautta voidaan kehittää ratkaisuja, jotka ovat skaalattavissa ja sovellettavissa erilaisiin yhteiskunnallisiin ja kulttuurisiin konteksteihin. Kansainvälinen yhteistyö auttaa ymmärtämään eri markkinoiden tarpeita ja trendejä, mikä voi parantaa muotoilukorkeakoulun tarjoaman koulutuksen ja tutkimuksen työelämärelevanssia sekä auttaa opiskelijoita valmentautumaan kansainvälisiin työympäristöihin ja verkostoihin. Kansainvälinen yhteistyö tukee siten sekä korkeakoulun strategisia tavoitteita että yksittäisten TKI-asiantuntijoiden ammatillista kehitystä ja vaikutusmahdollisuuksia.
Kolmanneksi rahoitusmahdollisuudet kansainvälisissä kestävän kehityksen hankkeissa ovat merkittävän suuria, sillä useat rahoitusinstrumentit painottavat sitä joko fokuksena tai horisontaalisena periaatteena, kuten EU:n Green Deal, Luova Eurooppa ja Horizon Eurooppa -ohjelmat sekä Interreg Baltic. Näihin ohjelmiin osallistuminen mahdollistaa suurten ja pitkäaikaisten projektien toteuttamisen, jotka olisivat liian vaativia yksin toteutettaviksi.
Neljänneksi tarjolla on laajempi vaikuttavuus, sillä kansainvälisten kumppaneiden kanssa toteutetuilla hankkeilla on potentiaalia saada sekä suurempi näkyvyys että vaikuttavuus. Ne voivat toimia malliesimerkkeinä, jotka inspiroivat muita toimijoita siirtymään kohti vihreää siirtymää ja kestävämpiä käytäntöjä.
Viidenneksi nousee kiertotalouden edistäminen mm. materiaalien uudelleenkäyttöön, tuotesuunnitteluun, hukkamateriaalin käyttöön ja jätemateriaalien vähentämiseen liittyvät ratkaisut, joita muissa maissa ja partneriorganisaatioissa on jo testattu.
Kuudenneksi vastuullisen ja eettisen muotoilun edelläkävijyys on sekä korkeakoulujen että yritysten yhteinen strateginen kärki, joka lisää molempien mainetta ja houkuttelevuutta yhteistyökumppaneiden, työntekijöiden, opiskelijoiden ja rahoittajien silmissä. Yhdistämällä eri maiden osaamista ja resursseja voidaan edistää YK:n kestävän kehityksen tavoitteita ja EU:n ilmastotavoitteita nopeammin ja tehokkaammin.
Seitsemäntenä innovatiivisten ratkaisujen yhteiskehittäminen ja innovaatioajattelun vahvistaminen. Riittävän suurissa rahoituksissa voidaan luoda prototyyppejä, konsepteja ja tuotteita, jotka tukevat vihreää siirtymää. Tällaisia ovat mainituissa hankkeissa tuotettavat uudet konseptit, prototyypit, pedagogiset ja operatiiviset toimintamallit, modulaariset ja pitkäikäiset kiertotalouden tuotesuunnitteluratkaisut sekä yhteisölliset alustat, kuten Time for (S)heroes hankkeen digitaalinen yhteiskehittämisportaali, jotka edistävät jakamistaloutta ja resurssien tehokkaampaa käyttöä.
Vaikuttavuus ja korkeakoulu tulevaisuuden suunnannäyttäjänä
Tärkeää kaikessa TKI-toiminnassa on vaikuttavuus. Kansainväliset vihreän siirtymän TKI-hankkeet tarjoavat vaikuttavuuden lisäksi yhteiskunnallisesti tärkeää näkyvyyttä, joka houkuttelee uusia opiskelijoita, asiantuntijoita ja yritysyhteistyökumppaneita korkeakoululle. Hankkeiden onnistuminen ja vahva viestintä eri vaiheista voi toimia konkreettisena esimerkkinä siitä, miten muotoilun ja luovan alan integraatiolla osaksi monialaista kehittämistyötä voidaan vastata aikamme suurimpiin haasteisiin. Tämä vahvistaa muotoilukorkeakoulun roolia tulevaisuuden suunnannäyttäjänä.