Kestävää kehitystä edistetään osana INGENIUM-yhteistyötä
INGENIUM-allianssi on kymmenestä eri Euroopan maasta tulevan kymmenen eri korkeakoulun muodostama verkosto, jonka tarkoitus on tuottaa korkealaatuista koulutusta ja tiivistää jäsenkorkeakoulujen välistä yhteistyötä. Kestävä kehitys on olennainen osa INGENIUMissa tehtävää yhteistyötä ja jäsenkorkeakoulujen onkin tarkoitus integroida kestävää kehitystä tiiviimmin osaksi kaikkea toimintaansa.
Osana kestävän kehityksen eteenpäinviemistä INGENIUMissa on luotu ohjeistusta kestävämmän tapahtumanjärjestämisen tueksi. Näitä ohjeita on tarkoitus soveltaa kaikissa INGENIUMiin liittyvissä tilaisuuksissa, mutta niitä voi hyödyntää myös muissa korkeakoulujen järjestämissä tapahtumissa.
Hankinnoilla on suuri vaikutus tapahtuman kestävyyteen
Hankinnat on osa-alue, jolla on kenties suurin vaikutus järjestettävän tapahtuman kestävyyteen ja vastuullisuuteen.
Hankintoihin liittyy muun muassa tapahtumassa tarjottavat ruoat ja juomat. Merkitystä on myös astioilla, joista nämä tarjotaan, sillä kertakäyttöastioiden käyttäminen ei ole suositeltavaa. Joustavilla tarjoiluvaihtoehdoilla, esimerkiksi erilaisten ruokavalioiden huomioimisella, varmistetaan yhdenvertainen mahdollisuus osallistua tapahtumaan. Ympäristön kannalta suositeltavaa olisi tarjota kasviperäistä sesonginmukaista lähiruokaa, joka olisi mahdollisuuksien mukaan myös sertifioitua.
Hankintojen vastuullisuutta on hyvä tarkastella laajemminkin kuin ympäristön kannalta. Vastuulliset hankinnat ottavat huomioon myös hankintojen sosiaaliset vaikutukset ja takaavat sen, että hankinnat on toteutettu reilusti.
Mikäli tapahtumaa varten hankitaan jotain oheistuotteita, tulee arvioida tarkoin niiden tarpeellisuus sekä tuotteiden laatu ja kestävyys. Myös paperin käyttöä kannattaa tarkastella kriittisesti, esimerkiksi harkitsemalla, onko tapahtuman ohjelmaa tarpeellista tulostaa osallistujille vai riittäisikö sähköinen versio.
Tapahtumaa varten on tärkeä löytää oikeanlainen tila
Tapahtumaa järjestettäessä kannattaa ottaa huomioon tilojen käyttöaste ja välttää tarpeettoman suurten tilojen varaamista. Hyvä keino vähentää energiankulutusta on rajoittaa valaistujen ja ilmastoitujen tilojen määrää. Tapahtumaan osallistuvia voi myös muistuttaa siitä, että valot, tietokoneet ja näytöt tulisi sammuttaa tilasta poistuttaessa.
Yhdenvertaisuuden varmistamiseksi on tärkeää huolehtia tapahtuman saavutettavuudesta. Tapahtumanjärjestäjän kannattaa kysyä osallistujilta etukäteen heidän saavutettavuuteen liittyvistä tarpeistaan. On myös varmistuttava siitä, että tilassa on riittävästi sukupuolineutraaleja pukeutumis- ja wc-tiloja.
Jos tapahtuma on tarkoitus järjestää hybridimuodossa, tulee varmistaa tilojen soveltuvuus sekä paikan päällä että verkon kautta osallistuville.
Tilan valinnassa on tärkeää huomioida myös liikkuminen. Kestävässä tapahtumassa paikasta toiseen kulkeminen onnistuu kävellen tai julkista liikennettä käyttämällä. Osallistujille annetut majoitussuositukset kannattaa valita sen mukaan, että osallistujat voivat mahdollisimman kestävästi liikkua tapahtumapaikalle ja takaisin.
Mikäli kävely tai julkisen liikenteen käyttö ei ole mahdollista, kannattaa harkita yhteiskuljetuksia esimerkiksi linja-autolla.
Hyvä suunnittelu ja viestintä ovat avainasemassa
Tapahtumaan osallistuvien on hyvä tietää siitä, että tapahtumaa halutaan toteuttaa kestävästi, sillä vastuullisuus vaatii toimenpiteitä myös osallistujilta, ei ainoastaan järjestäjiltä.
Tärkeänä toimenpiteenä on kuvata tarkoin tapahtuman ohjelma ja tarkoitus. Tällöin osallistujat voivat helposti hahmottaa, onko heidän tarpeellista osallistua tapahtumaan ja missä heidän kuuluu milloinkin olla. Näin vältetään turhaa matkustamista.
Kannattaa myös selvittää, onko tapahtumaa mahdollista järjestää hybridimuodossa. Tapahtuman aikana osallistujille on tarpeen tiedottaa esimerkiksi paikallisista kierrätysohjeista.
Jotta tapahtuma olisi onnistunut, on tärkeä huolehtia myös sen turvallisuudesta ja yhdenvertaisuudesta. Tapahtumaa varten voidaan luoda turvallisemman tilan periaatteet tai organisaation olemassa olevista periaatteista voidaan tiedottaa tapahtuman osallistujille. Osallistujien on myös tärkeää tietää etukäteen, miten toimia esimerkiksi häirintätilanteiden sattuessa.
Paikallista kulttuuria ja kulttuuriperintöä voidaan tuoda esille tapahtuman aikana. Paikalliseen kulttuuriin tutustuttaminen voi tehdä tapahtumasta ainutlaatuisen ja opettavaisen kokemuksen kaikille osallistujille ja samalla edistetään kulttuurista kestävyyttä.