Alumneja kylässä

Xamkin data-analytiikan koulutuksessa vietettiin ensimmäistä alumnipäivää, joka keräsi yhteen koulutuksesta valmistuneita opiskelijoita sekä nykyisiä opiskelijoita ja opettajia.

Tapahtuma järjestettiin hybridimuodossa, tarjoten osallistumismahdollisuuden sekä paikan päällä Kouvolan kampuksella että etänä Teamsin kautta. Päivän aikana alumnit jakoivat uratarinoitaan ja esittelivät työtään, mikä tarjosi arvokasta tietoa ja inspiraatiota nykyisille opiskelijoille. Tilaisuus vahvisti yhteisöllisyyttä ja loi pohjaan tulevalle alumnitoiminnalle.

Perjantaina 17.5.2024 järjestettiin data-analytiikan koulutuksen ensimmäinen alumnipäivä. Ensimmäiset opiskelijat aloittivat koulutuksessa syksyllä 2018 ja tutkintoja on tullut keväästä 2021 lähtien.

Alumneja on opinto- ja urasuunnittelun oppitunneilla ollut vierailijoina jo joitain kertoja aiemminkin, mutta nyt haluttiin kokeilla jotain uutta. Haluttiin kokeilla jotain, joka tunnistettaisiin selkeästi alumnitoiminnaksi, eikä vain satunnaisiksi vierailijoiksi.

Koulutuksesta valmistuneille alumnirekisteristä löytyneille opiskelijoille lähetettiin kutsu yhteiseen tapaamiseen. Alumnirekisteristä ei löytynyt läheskään kaikkia valmistuneita, joten kutsua pyrittiin kevään aikana levittämään myös muualta löytyvien yhteystietojen ja verkostojen kautta.

Tilaisuus järjestettiin hybridinä, eli siihen oli mahdollista osallistua joko paikan päällä Kouvolan kampuksella tai etänä Teamsin yli. Kutsussa kysyttiin mahdollisia esityksiä; uratarinoita ja työn esittelyä tai sitten sai osallistua ihan muuten vaan.

Virallinen tilaisuus oli iltapäivällä yhdestä neljään ja paikalle tulleiden seitsemän alumnin kanssa käytiin sitä ennen kasarmiravintolassa yhteisellä lounaalla.

Esityksiä Xamkista ja etenkin alumneilta

Virallisen osuuden ohjelma oli viestitty myös nykyisille opiskelijoille ja opettajille ja myös heidän oli mahdollista osallistua heille sopivalla tavalla. Lukujärjestyksissä tilaisuus oli merkittynä opinto- ja urasuunnittelun oppitunneiksi.

Iltapäivän aluksi koulutusjohtaja Ari Lindeman kertoi Xamkin ja koulutusalan terveiset ja koulutuksen opiskelijavastaava ja opettaja Jarkko Ansamäki kertoi koulutuksen kuulumisia sen alusta tulevaisuuden visioihin.

Näiden järjestävän tahon aloitussanojen jälkeen päästiin itse asiaan ja kuultiin neljä alumnien pitämää esitystä.

Alumnipuheenvuoroissa esiintyivät Kymenlaakson hyvinvointialueelta Minna Hämäläinen, Lauri Leppänen ja Aurora Nissilä, KSS Energialta Anna Siitonen, Netumilta Katri Rantanen ja Itä-Uudenmaan hyvinvointialueelta Anne Kipiani.

Alumni – ilmianna itsesi!

Lopuksi käytiin vielä Xamkin alumnitoimintaa läpi ja ainakin kaksi paikalla ollutta alumnia tunsi piston sydämessään ja kävi alumniportaalissa rekisteröitymässä. Alumniportaali löytyy osoitteesta https://alumni.xamk.fi/.

Mikäli itse olet valmistunut Xamkista, Kyamkista tai Mamkista, niin käy ihmeessä rekisteröitymässä tai tarkistamassa, että tietosi ovat ajan tasalla.

Mikäli olet valmistunut Xamkin data-analytiikan koulutuksesta, ja et ole meidän Whatsapp-ryhmässä, niin ota yhteyttä Jarkkoon. Saavutettavissa olo kannattaa, niin et missaa erilaisia tilaisuuksia ja mahdollisuuksia.

Virallisen osuuden jälkeen tilaisuus jatkui epävirallisempana Kouvolan kuumassa yössä, mutta se on eri tarina. Kaiken kaikkiaan tilaisuus oli erittäin onnistunut hyvän fiiliksen kokeilu ja toivomme, että tämä ensimmäinen tilaisuus olisi alku pitkälle perinteelle.

Pin It on Pinterest