Venäjä-osaamisen kehittämistä ja yhteistyötä on toteutettu vuoden 2017 alussa hyväksytyn toimintasuunnitelman mukaisesti. Venäläisiä tutkinto-opiskelijoita Xamkissa on 20.9.2017 tilastointipäivän perusteella 246. Määrä vuonna 2016 oli 282.
Opetussuunnitelman (OPS) mukaan jokaisen koulutuksen tulee järjestää opiskelijoille ydinopinnoissa mahdollisuus saada käsitys Venäjästä omalla alallaan. Jokainen koulutus on määrittänyt, miten matriisissa oleva Venäjä-osaaminen näkyy OPS:n opintojaksokuvauksissa ja toteutuksissa koulutuskohtaisina valintoina. Koulutusten tueksi järjestettiin ohjausta keväällä 2017. Toteutuksissa Venäjä-teema konkretisoituu opiskelijoille asteittain opintojen edetessä. Vuoden 2017 lopussa koulutuksilta pyydetään tieto jo toteutuneista uuden OPS:n mukaisista opintojaksoista.
Täydentävän osaamisen Venäjä-opintojen koria Peppi-järjestelmässä hallinnoi Yhteisten opintojen koulutusyksikkö. Korissa on tällä hetkellä kymmenen opintojaksoa. Opettajat ovat eri koulutusyksiköistä. Jotta Venäjään liittyvät opinnot osana henkilökohtaista opintosuunnitelmaa toteutuvat, on Venäjä-asiantuntija perehdyttänyt kaikkia opiskelijavastaavia Venäjä-opintoihin ohjaamisessa.
Hyvinvoinnin koulutusalalla on tehty vierailuja venäläisissä yhteistyöoppilaitoksissa, tavoitteena tiivistää yhteistyötä edelleen, uudistettu sopimuksia sekä osallistuttu mm. konferensseihin. Syyskuussa rehtorin johdolla Moskovaan Academy of Tourism-oppilaitokseen tehdyn vierailun tavoitteena oli sekä suhteiden tiivistäminen että koulutusviennin edistäminen.
Xamkin Matkailu, ravitsemis- ja nuorisoalalla oli kevätlukukaudella yhdeksän ja syyslukukaudella viisi Douple Degree (DD) -opiskelijaa Venäjältä.
Xamkin ensihoidon lehtorit tutustuivat kesällä Pietarin ensihoitoon ja koulutukseen, osallistuivat Venäjän ensihoitokonferenssiin, esittelivät Xamkin ambulanssisimulaattoria konferenssin näyttelyosastolla sekä sopivat koulutusyhteistyön kehittämisestä.
Tekniikan koulutusalalla on myös tehty useita vierailuja venäläisiin yhteistyöoppilaitoksiin, järjestetty vuosittaisia DD-partneritapaamisia ja uusittu sopimuksia.
Metsä-, ympäristö- ja energiatekniikan koutusyksikössä toteutettiin Venäjän metsätalouden toimintaympäristö -opintojakso yhteistyössä kahden pietarilaisen yliopiston kanssa. Koulutus sisälsi keväällä ja syksyllä viikon intensiivjaksot Pietarissa ja pietarilainen opiskelijaryhmä tuli keväällä intensiivijaksolle Xamkiin.
Englanninkielistä Environmental Engineering-koulutusta on markkinoitu monin tavoin Venäjällä. Sähkö- ja talotekniikan koulutusyksikön talotekniikan laboratorion avajaisissa 14.2. oli kutsuvieraita mm. venäläisistä DD-partneriyliopistoista.
Information Technology- koulutuksessa venäläiset opiskelijat ovat suurin yksittäinen ryhmä.
Liiketalouden ja kulttuurin koulutusalalla on uudistettu sopimuksia venäläisten partnereiden kanssa sekä neuvotellaan YAMK-kaksoistutkintosopimusta Vologdan yliopiston kanssa.
Mikkelin liiketalouden koulutus järjesti kansainvälisen seminaarin, Innovations in Education, johon osallistui mm. kymmenen venäläistä opettajaa.
Kulttuurin koulutuksessa mm. Muoti ja puvustus on toteuttanut yhteistyössä kahden venäläisen yliopiston kanssa viiden opintopisteen laajuisen yhteisen projektin, Malliston suunnittelu ja toteutus – Unlimited Design. Mallistoa on esitelty näytöksissä.
Yhteisten opintojen koulutusyksikkö on osallistunut mm. University of Management TISBIn seminaariin ja UNESCOn foorumiin syyskuussa, aiheena koulutus 2030. Yksikön koulutusjohtaja piti esitelmän Xamkin työelämäpedagogiikasta. Koulutusjohtaja myös organisoi Xamkin tapahtumat Kotkan kaupungin Kotka-päivään Pietarissa syyskuussa. Samassa yhteydessä yhteistyökumppaneille järjestettiin mm. keskustelutilaisuus aiheena Xamk, sen eri koulutukset sekä yhteistyömahdollisuudet.
Xamkin hallitus ja johtoryhmä vierailivat 9.-10. toukokuuta Pietarissa. Ohjelmassa oli tutustuminen Pietarin pääkonsulaatin toimintaan ja vierailu ITMO Universityssa (Saint Petersburg National Research University of Information Technologies, Mechanics and Optics). ITMOssa allekirjoitettiin sopimus informaatioteknologian alan yhteistyöstä. Uuden sopimuksen taustalla on pitkäaikainen yhteistyö ITMOn kanssa sekä erityisesti yliopiston ICT-alan korkea asema kansainvälisessä vertailussa.
Kotkan Vellamossa järjestetttiin 1.–3.11. kansainvälinen informaatioteknologian alan tieteellinen konferenssi, International Young Scientists Conference 2017, jonne oli kutsuttu nuoria tutkijoita eri puolilta maailmaa.
Kyseessä oli ITMO Universityn sekä University of Amsterdamin yhteisesti toteuttama tieteellinen tapahtuma, jonka järjestelyissä Xamk oli keskeisesti mukana. Yhteistyö oli osoitus Xamkin vahvasta informaatioteknologian osaamisesta sekä tuloksekkaasta Venäjä-yhteistyöstä. Xamkissa opetus- ja tutkimustyötä tekeviltä oli konferenssissa viisi vertaisarvioitua tieteellistä artikkelia.
Saimme pääluennoitsijoiksi merkittäviä puhujia, esimerkiksi Suomen Akatemiasta pääjohtaja, professori Heikki Mannilan, ITMO Universitystä professori Alexander Boukhanovskyn ja Uumajan yliopistosta Ruotsista professori Patrik Eklundin. Kaukaisin luennoitsija oli tohtori Carlos Gershenson Meksikosta (National Autonomous University of Mexico).
Tiedeasiainneuvos Erja Heikkinen OKM:stä osoitti Xamkille tervehdyksensä: ”Konferenssi on uusi ja tervetullut avaus ammattikorkeakoulun koulutuksen ja tutkimuksen kansainvälistymisessä!” Konferenssin tavoitteena on vahvistaa eri maalaisten nuorten tutkijoiden verkostoitumista ja samalla edistää tulevaisuudessa tehtävää informaatioteknologian alan tutkimusyhteistyötä. Kuudetta kertaa – ja nyt ensimmäistä kertaa Suomessa – järjestetyn konferenssin kohderyhmänä olivat maisteri- ja tohtoriopiskelijat sekä nuoret ammattilaiset.
Suomenlahden Merikokous on Viron, Venäjän ja Suomen merialan toimijoiden yhteistyöverkosto, joka kokoontuu kaksi kertaa vuodessa. Kokouksessa käsitellään ajankohtaisia Suomenlahteen ja sen suojeluun sekä merihistoriaan liittyviä teemoja sekä valmistellaan yhteisiä hankkeita. Heinäkuun 2017 kokouksessa tutustuttiin mm. jäänmurtaja Krasiniin Pietarissa sekä Pietarin vesimuseoon. Yhteistyöverkostolla on pitkät perinteet ja se on toiminut kymmenen vuotta hankerahoituksella Kotkan kaupungin johtamana, mutta viimeiset kolme vuotta Kotkan, Turun, Kymenlaakson liiton ja Sillamäen sataman rahoittamana. Verkostoa koordinoi Merikotka-tutkimuskeskus.
Vuoden 2017 aikana järjestettiin neljä Venäjä tänään ja huomenna -luentotilaisuutta: 21.2 Marja Manninen Mikkelissä, 15.5. Erkki Liikanen Kotkassa, 19.9. Seppo Remes Kouvolassa ja 21.11. Arto Mustajoki Savonlinnassa. Kaikkia luentoja oli mahdollisuus seurata striimattuina ja luennoista tehdyt tallenteet ovat katsottavissa verkossa.
Venäjä-viikko järjestettiin 24.-27.4. kaikilla kampuksilla. Kampuksilla oli yhteistä ohjelmaa ja lisäksi kampuskohtaisia tapahtumia. Yhteiseen ohjelmaan kaikilla kampuksilla sisältyi venäjän kielen opettajien opetustuokioita, kumppani- ja hanke-esittelyjä, elokuvaesityksiä, esittelyä opiskelumahdollisuuksista Venäjällä, opiskelijoiden tarinoita vaihto-opiskelusta, venäläisen keittiön tarjontaa kampusravintoloissa ja kirjastojen tapahtumia. Lisäksi myönnettiin stipendi vuoden venäjän kielen opiskelijalle.
Xamkin henkilöstön venäjän kielen keskusteluryhmät ovat kokoontuneet säännöllisesti koko vuoden ajan Mikkelissä, Kouvolassa ja Kotkassa ja muutaman kerran myös Savonlinnassa. Venäjän kielen alkeita voi opiskella tutkinto-opiskelijoiden kanssa samassa ryhmässä. Henkilöstölle järjestettiin venäjän kielen kurssi Pietarissa viikolla 33, osallistujia oli 16. Kurssikokemuksista julkaistiin artikkeli Next-lehdessä. Jokaiselta kampukselta on 1 – 3 henkilöä mukana Xamkin Venäjä-verkoston työskentelyssä. Verkosto järjestää mm. Venäjä-viikon ja pitää oman yhteisönsä informoituna Venäjä-asioista. Verkostoa koordinoi Venäjä-asiantuntija Arja Haikara.
Venäjä-yhteistyötä on edistetty myös Study in Finland-tapahtumassa Pietarin pääkonsulaatissa 23.9. Tapahtumaan osallistui Xamkista kv-yksikkö ja Environmental Engineering-koulutus. Tilaisuus järjestetään kerran vuodessa pääkonsulaatissa ja sinne kutsutaan pietarilaisia nuoria kuulemaan opiskelumahdollisuuksista Suomessa. Kaikkiin kampuskirjastoihin on hankittu Venäjä-aiheisia kirjoja vuoden 2017 aikana. Maaliskuussa 2017 järjestettiin Tietokeskus Vellamossa ”Yhteistyötä maalla ja merellä” yhteistyössä mm. Moskovan merimuseon kanssa.
XAMK toteuttaa Kaakkois-Suomi – Venäjä CBC 2014-2020 –ohjelman hankkeissa ohjelman mukaisia tavoitteita, joita ovat parempi kilpailukyky, lisääntynyt taloudellinen aktiivisuus, tietopohjainen talous, ammattitaitoinen työvoima, korkeatasoiset kulttuuritapahtumat ja turismi, puhdas luonto ja vesialueet, helppo liikkuvuus ja hyvät kuljetuskäytävät. Ensimmäisen rahoitushaun (03/17) tuloksena käynnistyy kevättalvella 2018 viisi hanketta, jotka vahvasti edistävät yrittäjyyttä ja kilpailukykyä, koulutuksen laadun parantamista, hyviä kuljetuskäytäviä ja ympäristönsuojelua. Hankesalkun arvo on n. 1,5 M€. Hankkeisiin osallistuu Venäjällä pääasiassa korkeakouluja ja yliopistoja kuten esimerkiksi ITMO University, Admiral Makarov State University Of Maritime And Inland Shipping, St. Petersburg State forest Technical University, State Hydrological Institute.Ohjelman toiseen rahoitushakuun (06/17) Xamk osallistui kaikkiaan 13 hankkeella. Päätökset rahoitettavista hankkeista tiedotetaan joulukuun aikana. Hankesalkun arvo on n. 3,7 M€.
Kolmannen rahoitushaun (03/18) suunnittelutyöt ja konsortioiden kokoamiset ovat täydessä käynnissä.
Pienyrityskeskus on vuoden 2017 aikana ylläpitänyt kontakteja pitkäaikaisiin venäläisiin yhteistyökumppaneihin sekä luonut uusia kontakteja. Pienyrityskeskus on järjestänyt Miksei Oy:n ja Etelä-Savon kauppakamarin kanssa Case Venäjä -tilaisuuden marraskuussa. Pienyrityskeskuksella on Pietarissa Suomi-talossa työpiste, joka on myös muiden xamkilaisten käytettävissä.