Hoitotyön opettaja työelämäjaksolla

Sairaanhoitajan työkuva muuttuu nykymaailmassa huimaa vauhtia. Työnkuvan muutokset edellyttävät sairaanhoitajalta laaja-alaista osaamista sekä valmiuksia itsensä kehittämiseen ja ajan hermolla pysymiseen. Työelämän muutokset pyritään huomioimaan myös hoitotyön koulutuksessa, kun opetussuunnitelmia ja opetuksen sisältöjä päivitetään.

Sairaanhoitajien ammattiryhmän osaaminen on keskeisessä osassa potilaan sairauksien hoidossa ja sairauksien ennaltaehkäisyssä, terveyden edistämisessä sekä potilaan ja läheisten ohjaamisessa ja kohtaamisessa. (Sairaanhoitajat s.a.)

Ammattikorkeakoulut ovat kehittäneet sairaanhoitajan ammatillisen perusosaamisen osaamisvaatimukset (Savonia 2020). Osaamisvaatimukset toimivat valtakunnallisesti opetussuunnitelmien laadinnan pohjana ja näin yhtenäistävät sairaanhoitajan osaamista kansallisesti. Osaamisvaatimuksiin kuuluvat kliinisten tietojen ja taitojen lisäksi mm. johtajuus ja työntekijyysosaaminen, jonka avulla opiskelija kykenee kehittämään ja muuttamaan työskentelyään sosiaali- ja terveydenhuollon muutosten mukaisesti. Tämä osaamisvaatimus sisältää myös elinikäisen oppimisen ja työyhteisötaitojen omaksumisen. (Savonia 2020.) Nämä osaamisvaatimukset toimivat pohjana myös hoitotyön opettajan tietojen ja taitojen päivittämiselle. Parkkosen ja Nuutisen (2020) mukaan opettajan tuleekin olla perillä oman työnkuvan ja työympäristön muutoksista sekä niiden vaikutuksesta omaan työhön. Jatkuva oppiminen on opettajan ammatin keskiössä ja joustavuutta omassa toiminnassa tarvitaan.

Xamkissa henkilöstön osaamisen kehittäminen on tärkeää. Tavoitteena on jatkuva uudistuminen sekä panostus muun muassa johtamisosaamiseen ja sidosryhmä- ja kumppaniyhteistyön kehittämiseen (Xamk s.a). Hoitotyön koulutuksessa tehdään tiivistä kumppaniyhteistyötä julkisten ja yksityisten työelämäorganisaatioiden kanssa. Käytännössä se tarkoittaa mm. yhteistyötä opetushenkilöstön ja kentällä olevien hoitotyön asiantuntijoiden kesken hoitotyön teoriaopetuksessa, opiskelijoiden käytännön harjoittelun ohjauksessa, hanketyössä sekä opinnäytetyön ohjauksessa. Yhteistyötä tehdään myös siten, että opettajien työelämäjaksot mahdollistetaan opettajan osaamisen kehittämiseksi ja ammattitaidon ylläpitämiseksi.

Xamkissa sairaanhoitajaopinnot painottuvat näyttöön perustuvaan ammatilliseen ja käytännölliseen osaamiseen. Näyttöön perustuvan teoriatiedon ja käytännön hoitotaitojen yhdistäminen opetuksessa edellyttää hoitotyön opettajalta verkostoitumista, käytännön hoitotaitojen osaamista sekä erilaisten työympäristöjen tuntemista. Pidänkin oman osaamisen päivittämistä ja osaamisen kehittämistä tärkeänä, jotta pystyn hyödyntämään viimeisintä käytännön tietoa hoitotyön opetuksessa teoriatiedon ohella.

Mielestäni  säännöllisellä itsensä kouluttamisella, tiiviillä yhteistyöllä työelämäorganisaatioiden kanssa ja opettajan työelämäjaksolla taataan ajantasainen ja käytännönläheinen opetus. Tätä kautta oppilaitoksesta valmistuu monipuolisen osaamisen omaavia sairaanhoitajia, hoitotyön asiantuntijoita. Myös Marttilan (2015) mukaan opettajan työn keskiössä ovat tieteellisen ja ammatillisen osaamisen  ylläpitäminen ja näiden yhdistäminen opetuksessa.

Työelämäjakso leikkausosastolla

Minulle mahdollistui työelämäjakso Mikkelin keskussairaalan leikkausosastolla keväällä 2024. Työelämäjakson suunnittelu alkoi syksyllä 2023. Ilmoitin kiinnostukseni esihenkilölleni, ja työelämäjakso mahdollistui Eloisan hallintoylihoitajan ja leikkausosaston osastonhoitajan kautta haluamaani työyksikköön. Työelämäjaksosta tehtiin sopimukset, ja asetin itselleni osaamistavoitteet.

Työelämäjakson  tavoitteena olivat oma ammatillinen kehittyminen, uudistuminen ja tiedon päivittäminen, kumppaniyhteistyön ylläpitäminen ja kehittäminen sekä tiedon välittäminen työyhteisössä ja opetuksessa. Tarkempana sisältönä olivat tutustuminen ja perehtyminen leikkausosaston toimintaan (hoidon suunnittelu, leikkaukseen valmistelu, leikkaussalissa työskentely ja heräämöhoito). Olin valmis uusiin oppimistilanteisiin ja kokemuksiin uudessa työympäristössä enkä halunnut liian tarkasti määritellä tavoitteiden sisältöä. Olin työssäoppimisjaksolla perehtyjän roolissa enkä osallistunut konkreettisesti hoitotyöhön potilaiden kanssa käytäviä keskusteluja lukuun ottamatta.

Sairaanhoitajan työtä sitoo salassapito- ja vaitiolovelvollisuus, jotka koskivat työelämäjaksolla myös minua. Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilön salassapito- ja vaitiolovelvollisuus on tiukka.  Ammattihenkilö ei saa ilmaista potilasta, asiakasta tai hänen perhettään koskevaa tietoa sivulliselle ilman lupaa. Vaitiolovelvollisuus koskee myös sote-alan opiskelijoita. (Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä; Laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä.)

Sairaanhoitaja-minä ja ammatillinen kasvu työelämäjaksolla

Keski-Heikkisen (2014) mukaan ammatillisen opettajan ammatti-identiteetti muokkautuu koko työuran ajan. Opettajan oman toiminnan tarkastelu ja kehittämishalukkuus ohjaavat onnistumisen kokemuksiin. Myönteisellä asennoitumisella työhön vaikutetaan opiskelijoiden oppimiseen ja oppimisympäristöön.

Työssäoppimisjakso oli antoisa. Sain paljon erilaisia, uusia oppimiskokemuksia ja huomasin, että minulla on paljon edelleen paljon osaamista sairaanhoitajana. Olenhan tehnyt pitkän uran kirurgisena sairaanhoitajana ennen opettajauraani. Voin hyödyntää oppimiskokemuksiani opetuksessani sekä opiskelijoita ohjatessani. Vahvistin aikaisempaa osaamistani ja sain uutta oppia perioperatiivisesta hoitotyöstä.

Näitä oppeja vien sairaanhoitajaopiskelijoille omassa opetuksessani.

Olen tyytyväinen siihen, että päädyin työelämäjaksolle. Ajankohta oli oikea, ja työyksikkö oli oikein valittu. Minua ohjasivat sairaanhoitajat, joilla oli rautainen ammattitaito sekä tiedollinen ja taidollinen osaaminen. Näillä eväillä on hyvä opettaa hoitotyön opiskelijoita, tulevia terveydenhuollon ammattilaisia.

Lähteet

LÄHTEET:

Ammatti ja osaaminen. Sairaanhoitajat. Www-dokumentti. Saatavissa: https://sairaanhoitajat.fi/ammatti-ja-osaaminen/ [viitattu 10.5.2024].

Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä 28.6.1994/559.

Laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä 703/2023.

Koski-Heikkinen, A. 2014. Ammatillisen opettajan identiteetti ja auktoriteetti – Ammatilliset opettajat ja opiskelijat ideaalia ammatillista opettajuutta etsimässä. Lapin yliopisto. Väitöskirja. PDF-dokumentti. Saatavissa: https://lauda.ulapland.fi/bitstream/handle/10024/61682/Koski-Heikkinen_ActaE%20138.pdf?sequence=2&isAllowed=y [viitattu 20.5.2024].

Marttila, L. 2015. Ura kerronnallisena työnä. Ammattikorkeakoulun opettajat kertojina. Tampereen yliopisto. Väitöskirja. PDF-dokumentti. Saatavissa: https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/97123/978-951-44-9809-1.pdf?sequence=1&isAllowed=y [viitattu 10.5.2024].

Parkkonen, V. & Nuutinen, U. 2020. Opettajan ammatillinen osaaminen ja osaamisen kehittäminen alati muuttuvassa toimintaympäristössä. HAMK Unlimited. WWW-dokumentti. Saatavissa https://unlimited.hamk.fi/ammatillinen-osaaminen-ja-opetus/opettajan-ammatillisen-osaamisen-kehittaminen/#.YoIDZehBxPY [viitattu 10.5.2024].

Savonia 2020. Yleissairaanhoitajan (180 op) osaamisvaatimukset ja sisällöt. 2020. WWW-dokumentti. Saatavissa: https://blogi.savonia.fi/ylesharviointi/2020/01/15/yleissairaanhoitajan-180-op-osaamisvaatimuslauseet-ja-sisallot-julkaistu/ [viitattu 10.5.2024].

Xamk s.a. Strategia. Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu. WWW-dokumentti. Saatavissa:  https://www.xamk.fi/xamk/strategia/ [viitattu 10.5.2024].

Pin It on Pinterest