Kansallinen opinnäytetyöstipendi Savonlinnaan

Xamkin Savonlinnan kampuksella ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittanut Mari Virta voitti vuoden 2024 Suomen Fysioterapeuttien järjestämän valtakunnallisen Paras opinnäytetyö -kilpailun.  

Korkeakoulut voivat ehdottaa Paras opinnäytetyö -kilpailuun parhaat fysioterapian alaan liittyvät opinnäytetyöt sekä alemman korkeakoulututkinnon että ylemmän korkeakoulututkinnon sarjaan (YAMK-opinnäytetyöt ja pro gradu -tutkielmat). 

Sosiaali- ja terveysalan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon Xamkissa suorittanut Mari Virta voitti kilpailun työllään Onnistuneen sisäisen viestinnän tekijöitä Eloisan kotihoidossa.  

Voitto on Xamkin Savonlinnassa toteutuvalle Liikunta- ja kuntoutusalan koulutukselle kolmas peräkkäinen ykkössija opinnäytetyökilpailussa.  

Suomen Fysioterapeuttien arviointiraati totesi Virran voittotyöstä, että Virta oli paneutunut opinnäytetyössään työelämän ja fysioterapia-alan kannalta merkittävään ja tärkeään aiheeseen ja että työ oli ansiokkaasti toteutettu. 

Opinnäytetyö toteutettiin toimintatutkimuksen menetelmin

Aineistonkeruumenetelmänä Virta käytti kyselytutkimusta, ja kyselyn kohderyhminä olivat Eloisan (Etelä-Savon hyvinvointialue) kotihoidon työntekijät ja esihenkilöt. Kyselytutkimuksesta nousi esille, että viestintää estävät työn suunnittelun, viestinnän osaamisen ja vuorovaikutuksen haasteet.  

Virran tutkimustulosten perusteella viestinnän onnistumista kotihoidossa edistävät esihenkilöiden laatima viikkokooste, viestinnän hoitamiseen varattava aika, viestintään liittyvä koulutus sekä yhdessä laaditut viestinnän pelisäännöt edistävät ammatillisen viestinnän onnistumista kotihoidossa.  

Onnistunut viestintä on merkityksellinen osa menestyvää organisaatiota. Viestintä koskettaa läpileikkaavasti jokaista organisaatiossa työskentelevää henkilöä, ja siksi yhtenäiset käytännöt ovat tärkeä osa sujuvaa tiedonkulkua. (Virta 2024) 

Opinnäytetyön tulosten avulla on mahdollista yhtenäistää viestinnän toimintatapoja sekä lisätä tehokkuutta, vuorovaikutusta, osallisuutta, sitoutumista ja luottamusta Eloisan kotihoidossa. Tulokset ovat sovellettavissa koko organisaatiossa. 

Virran opinnäytetyön tulokset huomioitiin merkittävinä Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer ry:ssä. SuPerin omassa jäsenlehdessä julkaistiin Mari Virran haastattelu otsikolla Sähköpostien tulva, takkuileva Teams, tekstareita ja keskeytykset – Seitsemän vinkkiä, joilla parannat viestintää hoitoalan työpaikalla (Kujala 2023). Virta tuo haastattelussa esille seitsemän viestintävinkin lisäksi myös opinnäytetyössään käsittelemänsä työntekijän psykologisen turvallisuuden tunteen ja vuorovaikutuksen tärkeyden organisaation sujuvalle viestinnälle. 

Opinnäytetyöpalkinto viittaa opiskelijan oman osaamisen ja vaivannäön lisäksi siihen, että Xamkin hyvinvoinnin alan yhteisessä opinnäytetyön ohjausprosessissa opiskelija saa laadukasta opinnäytetyön ohjausta. Opinnäytetöiden ohjausprosessi on parhaillaan uudistuksen kohteena. Jäämme innolla odottamaan, miten stipendikandidaattimme menestyvät jatkossa Suomen Fysioterapeuttien opinnäytetyökilpailuissa.  

Lämpimät onnittelumme Marille palkinnon johdosta! 

Lähteet

Kujala, E. 2023. Sähköpostien tulva, takkuileva Teams, tekstareita ja keskeytykset – Seitsemän vinkkiä, joilla parannat viestintää hoitoalan työpaikalla. www-artikkeli. Saatavissa: https://www.superlehti.fi/tyoelama/sahkopostien-tulva-takkuileva-teams-tekstareita-ja-keskeytykset-seitseman-vinkkia-joilla-parannat-viestintaa-hoitoalan-tyopaikalla/ [viitattu 15.3.2024]. 

Virta, M. 2023. Onnistuneen sisäisen viestinnän tekijöitä Eloisan kotihoidossa. Xamk. Fysioterapeuttikoulutus. Opinnäyte. www-julkaisu. Saatavissa: https://www.theseus.fi/handle/10024/809522 [viitattu 15.3.2024]. 

Pin It on Pinterest