Opiskeluhyvinvoinnin kokeilujen kevät

Mikkelin pienryhmän toivekerta vietettiin eväsretkellä Otavan Kirkkokivillä.

Kevät 2024 oli opiskeluhyvinvoinnin palveluissa muutosten aikaa. Uusina työntekijöinä Xamkilla aloittivat kolme erityisopettajaa, opiskeluhyvinvoinnin asiantuntija ja opintopsykologiharjoittelija. Erityisopettajien ja opiskeluhyvinvoinnin asiantuntijan työnkuvat muodostettiin uudelleen painottaen yhteisöllisen työotteen tuomista käytäntöön.

Vuosina 2021–2023 toteutetuissa Hyve– ja OOO-hankkeissa kokeiltiin yhteisöllistä lähestymistapaa ja se todettiin toimivaksi monilta osin. Kevään 2024 aikana Opiskeluhyvinvoinnin palveluissa kokeiltiin ja juurrutettiin monia uusia työskentelytapoja hankkeiden hyvien tulosten innoittamana.

Vanhan jatkokehittämistä

Opparit ojennukseen -työpaja on todettu toimivaksi tavaksi vastata opiskelijoita mietityttäviin opinnäytetyöpohdintoihin. Keväällä 2024 Opparit ojennukseen toteutettiin kaksi kertaa avoimina tapaamisina Teamsin kautta. Ne keräsivät yhteensä 77 osallistujaa. Toimintamallia jatketaan myös tulevina lukuvuosina.

Hyvinvointiluennot ovat opintopsykologin tarjoamia noin 45 min mittaisia luentoja opiskelijaryhmille. Luentoja on tarjottu OOO-hankkeesta lähtien suoraan opiskelijavastaavana toimiville opettajille. Aihe luennolle on valikoitunut joko opiskelijaryhmän opintojen vaiheen tai heidän suorien toiveidensa perusteella. Keväällä 2024 opintopsykologi piti 12 luentoa. Useita luentoja on jo sovittu myös syksylle 2024.

Hyvinvointiopintojakso

Opintopsykologin vapaasti valittava opintojakso “Opiskelijan hyvinvointitaidot opiskelukykyä edistämässä (2 op)” on ollut Xamkin vakituisessa opintojaksotarjonnassa vuodesta 2019. Keväällä 2024 opintojakson on tähän mennessä suorittanut 51 opiskelijaa. Opiskelijoiden toiveesta opintojaksoa kokeillaan syksyllä 2024 jatkuvana toteutuksena. Lue lisää opintojaksosta täältä: Xamkissa opetetaan opiskelu- ja hyvinvointitaitoja – Next.

Uusia kujeita moniammatillisesti

Annie Advisor –palveluohjausbottia pilotoitiin kevään aikana tuen tarpeessa olevien opiskelijoiden tavoittamiseksi. Annien avulla ohjattiin tuen tarpeessa olevia opiskelijoita opiskeluhyvinvoinnin ja ohjauksen palveluihin uudella tavalla. Tulokset ovat olleet hyviä ja kehittämistyö jatkuu.

Opiskelut ja arki sujumaan -pienryhmä tuli täyteen ja toteutettiin Mikkelin kampuksella alkukevään 2024 aikana. Ryhmä kokoontui 1–2 viikon välein yhteensä viisi kertaa. Xamkin opintopsykologin ohjaajaparina toimi Ilona Halmesmäki Viola ry:n hankkeesta. Ryhmä pohti arjen hyvinvoinnin osa-alueita, opiskelun ja muun elämän yhdistämistä, opiskelutaitoja ja sosiaalisia taitoja. Ryhmä teki myös pienen makkaranpaistoretken Mikkelin kampuksen lähialueella. Opiskelijat osallistuivat ryhmän työskentelyyn ja suunnitteluun aktiivisesti ja toivoivat ryhmälle jatkoa.

Auttajan avuntarve -työpajat syntyivät koulutusten toiveesta tarjota opiskelijoille tietoa ymmärrystä auttavassa ammatissa työskentelevän avun tarpeesta. Pilottina järjestettiin kevään 2024 aikana sosionomiopiskelijoille kolme etäryhmää. Työpajoissa pohdittiin myötätuntouupumisen ja sijaistraumatisoitumisen ilmiöitä sosiaalialan työssä.

Opiskelijoilta kerättiin palautetta työpajoista. Opiskelijat antoivat pajoille arvosanan 8,1 asteikolla 0–10. Vastaajista 89 % koki pajasta olleen hyötyä heille. Avoimia palautteita jätettiin runsaasti, joissa kiiteltiin pajan tuomasta mahdollisuudesta tutkia omaa hyvinvointia ja pysähtyä sen äärelle. Työpajoihin toivottiin jatkoa.

Jännittäjäryhmä Kotkan kampuksella toteutettiin yhteistyössä Sotek-säätiön Jenni Lehtisen kanssa. Pienryhmään osallistui 4 opiskelijaa. Sisältö toteutettiin valmiin mallin mukaisesti (Martin & Ojala 2023). Ryhmässä käytiin läpi muun muassa mitä jännittäminen on ja mitkä asiat siihen vaikuttavat. Altistusharjoitusten ja omien kokemusten tutkimisen kautta tavoiteltiin hallittavammalta tuntuvaa otetta jännitykseen.

Ryhmä jatkaa tapaamisia toukokuun 2024 loppuun saakka. Puoliväliin mennessä saadun palautteen perusteella ryhmä koki psykoedukatiivisen, vertaistuellisen ja käytännön työkaluja etsivän lähestymistavan hyödylliseksi.

Kehittämistä oman porukan kesken

Pomodoro-ryhmä järjestettiin kevään 2024 aikana yhdessä erityisopettajien kanssa opiskelijoille, joilla on haasteita tarttua oppimistehtäviin. Osallistujamäärä kevään tapaamisissa oli yhteensä 47. Ryhmästä palautetta antaneista 81 % oli sitä mieltä, että “Työpajasta oli minulle hyötyä”. Vastaajista 75 % aikoo osallistua pajaan uudelleen. Erityisesti etätoteutus sopi opiskelijoille. He toivoivat, että paja järjestetään jatkossa useamman kerran viikossa.

Hyvinvointibreikit pilotti starttasi Mikkelissä. Pilotti kesti läpi kevään. Breikkejä järjestettiin yhteensä kuusi ja opiskelijoita kohdattiin breikeillä noin viisikymmentä. Hyvinvointibreikkien tavoitteena oli kohdata opiskelijoita matalalla kynnyksellä, tuoda palveluita tutummaksi sekä keskustella opiskelijoiden kanssa ajankohtaisista teemoista kuten kesätyönhaku ja opintojen eteneminen.

Opiskeluhyvinvoinnin oma Discord-keskustelualusta käynnistyi myös keväällä. Opiskeluhyvinvoinnin Mielipalvelujen henkilökunta kohtasi tiistai-iltapäivisin tunnin ajan opiskelijoita Xamkin omalla palvelimella. Tavoitteena vähentää yksinäisyyttä ja mahdollistaa uusien kaverisuhteiden syntyminen. Kanava tavoitti kevään aikana 40 jäsentä.

Mitä syksy tuo tullessaan?

Palautteen perusteella ryhmämuotoisen tuen tarjoamista jatketaan tulevana lukuvuonna. Opiskeluhyvinvoinnin yksikkö rohkeasti kokeilee ja testaa uusia toimintatapoja tulevana syksynä.

Ennaltaehkäisevään hyvinvointityöhön keksitään jatkuvasti uusia ratkaisuja opiskelijoiden toiveita vahvasti kuunnellen. Jatkossa kiinnitämme myös entistä tarkemmin huomiota keskeyttämisriskissä olevien opiskelijoiden tilanteeseen.

Lähteet

Martin, M. & Ojala, M.-K. 2018. Jännittäjäryhmän ohjaajan työkirja 2. painos. Tampere: Hengittävä mieli Oy

Pin It on Pinterest