Tässä Opetuksen kehityspäällikkö Mari Maunulan omaan kokemukseen perustuvat yksinkertaiset vinkit ajan- ja jaksamisenhallintaan:
Hyvä taustatyö – pohdiskele rauhassa tai esimerkiksi uravalmentajan kanssa, mikä sinua kiinnostaa ja minkälaisella koulutuksella voisit uratavoitettasi edistää. Käytä rohkeasti esimerkiksi ammattiliittosi urasparrausta, TE-toimiston uraohjaus-palvelua tai jos varaa on, niin tietysti voit vaikka ostaa itsellesi coaching-palveluita, joita tänä päivänä on paljonkin tarjolla. Kun tavoite on kirkastunut, käytä sen jälkeen riittävästi aikaa vertaillaksesi eri vaihtoehtoja – nykyisin on paljon muitakin vaihtoehtoja kuin sitoutua moneksi vuodeksi johonkin tutkintokoulutukseen. Tutki esimerkiksi avoimien ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen (mikro)kurssitarjontaa, erilaisia ammattitutkintoja ja yksityisten koulutustarjoajien kokonaisuuksia. Jopa ammattiliitot tarjoavat erilaisia kursseja – monesti etuhintaan jäsenilleen. Voit myös soittaa koulutuksen yhteyshenkilölle: kysele koulutuksesta, sen aikataulujen joustavuudesta, etä- ja lähipäivistä, aiemman osaamisen hyväksilukemisesta, stipendeistä jne. Muista, että joustavuus on aikuisopiskelijan suurin ystävä! Miten koulutuksen aikataulu mukautuu elämääsi, kun suunnitelmat pakosti välillä muuttuvat?
Organisoi ja sitouta taustajoukot – kysy työnantajaltasi, osallistuuko työpaikka koulutuksen kustannuksiin, jos uuden osaamisen hankkimisesta on hyötyä nykyisessä tehtävässäsi? Entä saatko käyttää työaikaa opiskeluun? Älä vain vaadi, vaan muista miettiä hyötyjä myös työnantajan kannalta. Tämä helpottaa asian ”myymistä” esihenkilöllesi. Entä kuka taas on kotona vastuussa lastenhoidosta tms. sinun opiskelupäivänäsi? Keskustele kaikki käytännön asiat etukäteen lähipiirisi kanssa.
Aikatauluta – vaikka aikataulu muuttuisi, on kuitenkin hyvä olla pohja, jota muuttaa. Kun olet luonut aikataulun, on helpompi arvioida, onko kokonaisuus sen näköinen, että sen pystyy hoitamaan. Aikatauluta esimerkiksi exceliin koulutuspäivät, kotitehtävät ja myös opiskelun ulkopuoliset merkittävät asiat kuten lomaa ja työn kiirehuiput. Miten ne sopivat toisiinsa? Onko aikataulu realistinen? Jaa aikataulu puolisolle, isovanhemmille tai muille tahoille, joihin se vaikuttaa esimerkiksi lastenhoidon organisoinnin osalta ja pyydä heitäkin arvioimaan sitä omalta kannaltaan. Ja jos sinulla on koulutukseen liittyviä pakollisia koulutuspäiviä, pyydä heitä merkkaamaan ne myös omaan kalenteriinsa, jos heitä tarvitaan avuksi silloin.
Seuraa etenemistä – viivaa yli konkreettisesti suoritetut koulutuspäivät ja palautetut tehtävät luomastasi aikataulusta – tämä motivoi sinua, kun näet miten tehtävät vähenevät ja opiskelu etenee silmiesi edessä. Opiskelu ei vain ole suuri loputon möykky vaan hallitset yksi kerrallaan sen pienempiä palasia.
Nauti – hektisten työpäivien, ruokakaupparumban, läheisistä huolehtimisen ja lasten harrastuksiin kuskaamisen välissä opiskeluhetket voivat olla myös rentouttavia ja antavat monesti tilaa ajatella, keskustella samasta asiasta syttyvien ihmisten kanssa ja paneutua asiaan, josta itse innostut. Siitä taas saa energiaa, joka kantaa lopulta kurssin, sertifikaatin tai tutkinnon suorittamiseen asti – mikä se tavoite sinulle sitten onkaan!