Samanaikaisesti hoitajia eläköityy suuria määriä ja heitä siirtyy kasvavasti muille aloille. Työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) mukaan sote-alalle tarvitaan vuoteen 2030 mennessä 200 000 uutta työntekijää, josta vähintään 10 prosenttia pitäisi kattaa kansainvälisillä rekrytoinneilla. Hoitajien laaja-alainen vaje vaikuttaa kaikkiin terveydenhuollon palveluorganisaatioihin vanhusten ympärivuorokautisesta hoivasta yliopistollisiin sairaaloihin. Kotimaisilla hoitajaresursseilla ja -koulutusmäärillä tähän kiihtyvään trendiin ei enää riittävästi kyetä vastaamaan.
Ratkaisuna vakavaan hoitajapulaan on Suomeen nyt ryhdytty rekrytoimaan ulkomailla tutkintonsa suorittaneita sairaanhoitajia hoiva-avustajiksi pääasiassa EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta. Osasyynä tähän on se, että kansainvälisten sairaanhoitajien tutkinnot eivät kelpaa sellaisenaan Suomessa, vaan sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira edellyttää heiltä riittävän kielitaidon lisäksi täydennyskoulutusta ja käytännön harjoittelua ennen heidän laillistamistaan sairaanhoitajiksi Suomessa.
Ulkomailla tutkintonsa suorittaneita sairaanhoitajia rekrytoidaan Suomeen hoiva-avustajiksi myös siksi, että Valvira ei säätele hoiva-avustajia Suomessa toisin kuin sairaanhoitajia ja lähihoitajia, jotka ovat laillistettavia tai nimikesuojattuja ammattinimikkeitä Suomessa. Rekrytoinnin suorittavat pääsääntöisesti yksityiset rekrytointiyritykset, jotka pyrkivät voiton tuottamiseen. Niiden rekrytointikäytännöt ovat kirjavia, eikä pelisääntöjä tai valvontaa tällä hetkellä ole.
Mutta miltä EU- ja ETA-maiden ulkopuolella tutkintonsa suorittaneen sairaanhoitajan palkkaaminen hoiva-avustajaksi Suomeen näyttää yksittäisen sairaanhoitajan näkökulmasta?
Kaukomatkustaminen ulkomaille ja oleskeluluvan saaminen eurooppalaisesta korkean elintason maasta voi ensi silmäyksellä vaikuttaa houkuttelevalta.
Kuitenkaan sairaanhoitajakoulutuksen kotimaassaan suorittaneiden kansainvälisten sairaanhoitajien työskenteleminen Suomessa hoiva-avustajina tai heidän kouluttamisensa lähihoitajiksi eli osaamistasoaan alemman koulutuksen saaminen ei ole eettisesti eikä taloudellisesti kestävää toimintaa myöskään sairaanhoitajan osaamisen eikä rajallisten koulutusresurssien näkökulmista.
Lisäksi monissa kansainvälisten sairaanhoitajien ’perinteisissä’ lähtömaissa on nykyisin hoitajapula, jolloin sairaanhoitajien rekrytointi näistä maista ei ole kansainvälisestikään eettisesti kestävällä pohjalla.
Sairaanhoitajien rekrytointi hoiva-avustajiksi aiheuttaa koulutus- ja osaamishukkaa
Uudet hyvinvointialueet ja muut palveluntuottajat Suomessa kärsivät tällä hetkellä vakavasta ja jatkuvasti vaikeutuvasta terveydenhuollon ammattilaisten työvoimapulasta, mikä tekee osaavan ja määrältään riittävän henkilöstön turvaamisesta erittäin haastavaa. Hoitajien ammattiliitto Tehy pitää kuitenkin kansainvälisten sairaanhoitajien palkkaamisesta hoiva-avustajiksi aiheutuvaa koulutus- ja osaamishukkaa epäeettisenä ja työperäisenä hyväksikäyttönä.
Hoiva-avustajasta sairaanhoitajaksi kieliopintojen ja työn ohessa kouluttautuminen voi Tehyn mukaan olla Suomessa pitkä, työläs ja kallis tie etenkin, jos sairaanhoitaja palkataan Suomeen töihin sellaiselle työnantajalle, joka ei tarvitse sairaanhoitajia ja joka ei tue eikä kustanna täydennyskoulutusta sairaanhoitajaksi. Monet kansainväliset sairaanhoitajat jäävätkin sellaisiin avustavan hoidon työtehtäviin, jotka eivät vastaa heidän osaamistaan. Tämä voi johtaa ammatilliseen umpikujaan, josta ulospääsy voi olla vaikeaa ja joka ajan mittaan voi negatiivisesti vaikuttaa sairaanhoitajan ammattitaitoon.
Kansainvälisten sairaanhoitajien rekrytointi ei pidemmän päälle myöskään helpota Suomen hoitajapulaa, jos hoitajat eivät viihdy Suomessa ja lähtevät maasta.
Suomessa viihtymisen keskeinen avaintekijä on perheenyhdistäminen, sillä sairaanhoitajat eivät rekrytoinnin jälkeen jää Suomeen, jos perhe ei ole mukana. Tutkijoiden mukaan hoiva-avustajan palkka ei kuitenkaan yksin riitä edes yhden lapsen maahan tuomiseen perheenyhdistämisen suhteellisen korkeiden tulorajavaatimusten vuoksi.
Jotta kansainväliset sairaanhoitajat myös jäisivät Suomeen, pitäisi yhteiskunnan olla valmis vastaanottamaan kokonaisia perheitä, ml. isovanhemmat, jotka monissa Euroopan ulkopuolisissa kulttuureissa kuuluvat ydinperheeseen. Myös puolisolle pitäisi samalta paikkakunnalta löytyä töitä ja lapsille varhaiskasvatus- tai koulutuspaikka, jotta kotoutumisen ja toimeentulon edellytykset Suomessa olisivat perheellä turvattu. Lisäksi koko perheen maahantulon, oleskelulupien hankkimisen, kieliopintojen ja muun kotouttamisen pitäisi tapahtua yhtenä sujuvana prosessina.
Tämän mahdollistamiseksi yhteiskunnan palvelujen tulisi tukea ja asenneilmapiirin olla vastaanottavainen työperäiselle maahanmuutolle. Lisäksi työyhteisöjen pitäisi muuttua monikulttuurisuutta arvostavammiksi ja erilaisuutta suvaitsevaisemmiksi, jotta kiinnittyminen työelämään onnistuisi.
Valtion johtajuutta tarvitaan eettisten kansallisten ratkaisujen ja yhteisten pelisääntöjen luomiseen
Nykyisissä kansainvälisten sairaanhoitajien ’villin lännen’ tyyliin tapahtuvissa rekrytoinneissa yksityiset rekrytointiyritykset ympäri Suomen toimivat omien käytäntöjensä mukaan, jolloin jokainen yrittää keksiä oman rekrytointimallinsa käyttäen erilaisia kielenopetusohjelmia ja täydennyskoulutusten sisältöjä.
Keskeinen ongelma on siinä, että Suomessa ei ole yhtä kansallista rekrytointi- ja täydennyskoulutusmallia eikä yhteisiä parhaita käytäntöjä ja pelisääntöjä kansainvälisiin hoitajarekrytointeihin, joiden mukaisesti kansainvälisiä sairaanhoitajia voitaisiin rekrytoida ja pätevöittää sairaanhoitajiksi Suomeen eettisesti kestävällä tavalla.
Lisäksi Suomessa ei ainakaan vielä ole löydetty maksavaa tahoa eikä kestävää rahoitusta ja prosessia kansainvälisten sairaanhoitajien pätevöitymiseksi tarvittavan täydennyskoulutuksen järjestämiseksi ammattikorkeakouluissa. Ministeriöiden välisen yhteisen työryhmän esitystä odotetaan vuonna 2023.
Ulkomailla tutkinnon suorittaneiden sairaanhoitajien eettisesti kestävän rekrytoinnin edistämiseksi maailman terveysjärjestö WHO julkaisee listaa maista, joista se ei suosittele tehtävän rekrytointeja, koska listalla olevissa maissa on pula sote-henkilöstöstä ja kyseisten maiden terveydenhuolto on heikossa tilassa.
Tehyn mukaan myös joidenkin WHO:n listan ulkopuolisista maista rekrytoitujen sairaanhoitajien palkkaaminen Suomeen on ongelmallista, jos kansainvälinen hoitajapula siirretään sairaanhoitajien rekrytointien kautta köyhimpien maiden kannettavaksi.
Kansainävälisiä sairaanhoitaja Suomeen rekrytoivien tahojen tulisikin sitoutua yhtenäisen, kansallisen, eettisesti kestävän rekrytointimallin mukaisiin rekrytointitoimenpiteisiin kuten siihen, että kansainvälisiä sairaanhoitajia palkataan Suomeen sairaanhoitajiksi, ei hoiva-avustajiksi eikä avustaviin hoitoalan töihin. Hoiva-avustajien rekrytointiin ulkomailta tulisi kehittää yhteiset pelisäännöt ja niiden noudattamista myös valvoa.
Monista maista löytyy hoiva-avustajaa vastaava Care Assistant -koulutus, joista valmistuneita voitaisiin rekrytoida hoiva-avustajan tehtäviin Suomeen, jolloin kansainvälisten sairaanhoitajien erityisosaamista voitaisiin hyödyntää täysimääräisesti sairaanhoitajien koulutusta vastaavissa työtehtävissä.
Perheenyhdistämisten mahdollistamisen ohella oman ammatillisen osaamisen mukaisissa työtehtävissä työskenteleminen parantaisi merkittävästi sairaanhoitajien viihtyvyyttä Suomessa ja lisäisi Suomen vetovoimaa jatkuvasti yhä kovenevassa kansainvälisessä kilpailussa osaavasta sairaanhoitajatyövoimasta.