Kuusi vinkkiä kesäpalautumiseen

Kesä on täällä ja loma-aika lähestyy! Onko sinulla kesälle paljon odotuksia ja toiveita? Niin meilläkin.

Ehkä olet ajatellut viedä jonkin keskeneräisen asian loppuun, matkustella tai tavata sukulaisia. Kuten tiedämme, lomalla on tärkeää myös palautua. Onnistunut palautuminen nimittäin parantaa toimintakykyä ja lisää hyvinvointia (Sarkkinen, M. 2020). Meillä jokaisella on palautumisen mekanismit olemassa, ne täytyy vain osata käynnistää. Palautumista emme voi käskeä, sitä tapahtuu, kun olosuhteet ovat sille suotuisat. Olemme listanneet kuusi helposti toteutettavaa, palautumista herättelevää vinkkiä tulevaa kesääsi ajatellen.

Vinkki numero yksi: Hyväksy se, että aina jää jotakin tekemättä ennen lomaa. Kirjoita siis kaikki muistettavat, tärkeät ja hoidettavat asiat itsellesi muistiin syksyä varten. Siivoa ja järjestele myös työpisteesi, jotta sinne on mukavampi palata loman jälkeen. Siivoamisen yhteydessä on hyvä miettiä, voiko jotakin siirtää kokonaan syrjään to-do-listalta.

Palautuakseen voi joustaa, voi tehdä niin kuin tuntuu itselle hyvältä! Tämä on vinkki numero kaksi. Jos tykkää suunnitelmallisuudesta, aikataulutettu kesä tuntuu hyvältä. Voit myös kokeilla miltä tuntuu, jos jokaista mummolareissua ei ole kalenteroitu. Tärkeintä on löytää oma tapasi toimia, aikataululla tai ilman.

Kesällä pitää olla aikaa kiireettömyyteen ja viipyilyyn. Vinkki numero kolme: opettele tarttumaan hetkeen. Hetkestä ei aina tarvitse nauttia, pääasia on olla läsnä ja hyväksyä hetki sellaisena kuin se on. Kesällä voi olla kurja sää, voi väsyttää ja ärsyttää. Sinulla on silti loma.

Vinkki numero neljä. Ota päiväunet. Lyhyet päiväunet parantavat suorituskykyä, eivätkä tyypillisesti häiritse yöunta (Dhand & Sohal 2006). Jos et ole päiväunien nukkuja, rauhoita silti päivääsi hetki, jolloin olet hiljaa ja asetut paikoillesi.  Varhaiskasvatuksesta tuttu malli sopii myös aikuisille!

Mieti päivittäin, mitä todella tarvitset. Väsyttääkö? Unohteletko asioita? Janottaako? Onko nälkä? Tekeekö mielesi pyöräillä? Kuuntele tuntemuksiasi. Havaitse ajatuksesi ja tunnista tunteesi. Viides vinkki: Pysähdy hetkeksi, jotta voit kuulla tarpeesi. Tee asioita, jotka tuntuvat sillä hetkellä hyvältä.

Kuudes vinkki: Tapaa mukavia ihmisiä. Mukavat ihmiset antavat energiaa ja hyvää mieltä. Jos pidät omasta seurastasi, vietä aikaasi mahdollisuuksien mukaan yksin.

Hyvä merkki palautumisesta on levollinen mieli ja onnistuneesti unohtuneet työpaikan salasanat.

Lähteet

Sarkkinen, M. 2020. Psykologinen palautuminen työstä – nämä kuusi kokemusta edistävät sitä. Työterveyslaitos. WWW-dokumentti. Saatavissa: https://www.ttl.fi/tyopiste/psykologinen-palautuminen-tyosta-nama-kuusi-kokemusta-edistavat-sita [viitattu 24.5.2022].

Dhand, R. & Sohal, H. 2006. Good sleep, bad sleep! The role of daytime naps in healthy adults. National Library of Medicine. Saatavissa: https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/17053484/ [viitattu 24.5.2022].

Pin It on Pinterest