Nuoren kaupungin kiihkeä kasvu
1960-luku oli Suomessa, ja näin olleen voimakkaasti myös Kouvolassa, kiivasta rakennemuutoksen ja rakentamisen aikaa. Kouvolasta 1960-luvulla otettuja valokuvia hallitsevat rakennustyömaat nostokurkineen. Lapsuuteni Kouvola tarjosi upouusia, viihtyisiä moderneja tiloja, joissa harrastaa ja kokea kulttuuria.
Tässä artikkelissa tarkastelen Kouvolan varhaisen kulttuurikeskuksen eli sivistys- ja kulttuuritalon sekä Kouvolan teatterin ja Kouvolan keskustan kirjaston suunnitteluhistoriaa ja arkkitehtuuria. Kerron myös jo muistojen joukkoon siirtyneestä Kouvolan yhteiskoulun rakennuksesta, jonka tontille on suunniteltu Kouvolan uutta teatteritaloa.
Nämä rakennukset muodostavat merkittävän kaupunkikuvaa hallitsevan julkisten rakennusten arkkitehtonisen kokonaisuuden, ja ne ovat myös piirtyneet sielunmaisemaani lapsuuden tärkeinä harrastuspaikkoina sekä koulumatkojen rakennussiluetteina.
Varhainen kulttuurikeskus
Kun Kouvolasta vuonna 1960 tuli kaupunki, kaupungin keskustan asemakaavaa haluttiin uudistaa. Suunnittelukilpailun voitti arkkitehti Reino Koivulan avustajineen suunnittelema ”Nouseva kaari”.
Koivulan ehdotuksessa korostuu puutarhakaupungin idea, joka näkyy Kouvolan keskustan runsaissa puistoalueissa tänäkin päivänä. Toinen tärkeä ja hallitsevakin piirre suunnitelmassa oli kulttuurikeskus, jollainen toteutuikin Kouvolan ydinkeskustaan ja joka edusti niin teatteritaidetta, kirjallisuutta, koulutusta kuin urheiluakin. (Ks. Wasastjerna 2011, 282–283.)
Sivistys- ja urheilutalo sekä Kouvolan teatteri
Kouvolan kauppalassa tunnistettiin jo 1940–50-luvun taitteessa tarve sisäurheilu- ja teatteritiloille. Tätä asiaa ajamaan perustettiin Kouvolan Sivistys- ja Urheilutalo Säätiö vuonna 1950. Säätiön järjestämän suunnittelukilpailun voitti Eero A. Kajavan suunnitelma ”Juhani”. Vuosina 1953–1960 eri vaiheissa rakennettu rakennuskompleksi on kaupunkikuvallisesti ja arkkitehtonisesti arvokas kokonaisuus. Aikoinaan rakennus ilmensi Kouvolan kasvua kauppalasta kaupungiksi, sillä se oli kaupunkikuvassa täysin kulttuurille, koulutukselle ja urheilulle suunniteltu rakennus. Suunnitelmaan kuului myös puistoalueen suunnitelma. (Wasastjerna 2011, 244.)
Punatiilinen rakennuskompleksi edustaa funktionalistista tyyliä, jonka ilmettä hallitsevat pitkässä siivessä nauhaikkunarivistö. Salpausselänkadun suuntaisessa osassa sijaitsivat alkuperäisesti kauppakoulun tilat, kirjaston lisätilat ja keilahalli.
Sittemmin tilojen käyttö on vaihdellut kunkin aikakauden koulutus- ja urheilutilojen vaatimusten mukaisesti. Esimerkiksi rakennuksen pitkää siipeä on kutsuttu kokonaisuudessaan Kuntotaloksi, Kuntsaksi, sen urheilutilojen mukaan. Kuntsalla on vuosien varrella järjestetty myös tansseja, ja nuoruuteni vuosina siellä käytiin jokusen kerran rock-konserteissakin, jollaisia ei tuolloin Kouvolassa liikaa ollut. Nykyään rakennuksessa toimii Kouvolan kansalaisopisto.
Rakennuksen päätyyn L:n muotoisesti on sijoitettu Kouvola teatteri, jonka fasadia hallitsee korkea ikkuna, jota raidoittaa ulkopuolelle asennettu pystyrimoitus. Sen yläosan taustalla on valkea levypinta, joka luo visuaalisen harmonian pitkän siiven ikkunarivistön kanssa. Kontrastia rakennuksen pitkälle osalla tuo teatterirakennuksen selkeä neliön muoto, jota korostaa valkealla levytyksellä päällystetty tekniikkakuutio teatterin katolla.
Viime vuosina teatterirakennusta on alettu iltaisin valaista värivaloin, jotka toistuvat hyvin vaaleissa ylärakenteissa ja luovat tunnelmallista ja komeaa katsottavaa.
Kouvolan teatterin merkitys kouvolalaisille on ollut valtava, sillä se on 60-luvulta lähtien toiminut yhteiskunna ilmapuntarina, ottanut kantaa, viihdyttänyt ja puhuttanut. Teatteri on tarjonnut kaupunkilaisille sekä lähialueen asukkaille yhteisiä kokemuksia sukupolvesta toiseen. Itse olen joutunut tässä rakennuksessa teatterin lumoihin jo varhaislapsuudessa, kun ylivoimaisen känkkäränkkäinen Noita Nokinenä saapui kiertueelle Kouvolaan. Balettikipinä iski, kun pääsin katsomaan teatterissa vierailevan baletin näytöstä. Muutaman vuoden kuluttua olin jo itse näyttämöllä tanssimassa Kouvolan balettikoulun Prinsessa Ruususen paashipojan roolissa sekä vähän myöhemmin tanhuamassa ja lausumassa runoja.
Ammattilaisnäyttämö on siis avannut vuosien varrella ovensa myös kaiken tasoisille vierailijoille. Arvokkaalle kulttuurirakennukselle soisi löytyvän hyviä käyttötarkoituksia myös sen jälkeen, kun uusi teatteritalo on otettu käyttöön. Ammattiteatterille ahtaiksi ja vanhanaikaisiksi käyneet tilat sopisivat erinomaisesti harrastetasoisen näyttämötaiteen esittämiseen, jollaista Kouvolan seudulla on runsaasti.
Lasikantinen laulukirja – Kouvolan keskuskirjasto
Luonnollisena jatkumona, tai sivistys- ja urheilutalon rakennuskokonaisuuden täydentäjänä, oli erillisen kirjastorakennuksen suunnittelu. Sille kaavoitettiin paikka Salpausselänkadun toiselle puolelle, lähes vastapäätä sivistys- ja urheilutaloa.
Kouvolan keskuskirjasto on arkkitehtonisesti selkeälinjainen ja tunnelmaltaan rauhallinen kulttuurirakennus. Sen on suunnitellut arkkitehti Juhani Kivikoski, ja rakennus on valmistunut 1971. Rakennuksen nimi arkkitehtuurikilpailussa oli Lasinen laulukirja (Wasastjerna 2011, 338), mikä sopii kirjastolle erinomaisesti: Kirjaston ulkoseinien vihertävän harmaa, raidoitettu ja kiiltäväpintainen lasitiili sekä rohkeat särmämuodot sisäänkäyntien yhteydessä antavat rakennukselle selkeän ja omalakisen, aukeavan kirjan oloisen ilmeen.
Kirjastoa hallitsee neliön muoto, niin koko rakennuksen muotona kuin esimerkiksi kattoikkunoiden muotona. Kirjaston sisätilat ovat varsin vapaasti muunneltavissa, sillä kiinteitä väliseinäratkaisuja on vähän. Kirjastosalin rauhallinen tunnelma syntyy runsaasta, kattoikkunoista epäsuorasti lankeavasta luonnonvalosta sekä hyllyjen tyylikkäästä tammensävystä. Kirjastosali ei myöskään ole kovin korkea, mikä lisää intiimiä, seesteistä tunnelmaa.
Olen käynyt kirjastossa niin kauan kuin muistan. Ensimmäinen kirjastokokemukseni sijoittuu nykyisen kirjastotalon edeltäjän tiloihin. Tällöin kirjaston lastenosasto sijaitsi teatterin nykyisen alakerran ravintolan paikalla ja aikuisten osasto Kouvolan kansalaisopiston tiloissa.
Todellinen kirjaston suurkulutus alkoi kuitenkin Kouvolan keskuskirjastossa, jossa vilkaskin vekara hiljentyi kuvakirjojen ja satutuntien ääressä. Muistan edelleen tarkasti sen kohdan kirjastosalissa, jossa opin lukemaan. Yhtäkkiä Aku Ankan puhekuplien kirjaimet vain muodostivat ymmärrettäviä sanoja. Tunne oli järisyttävä!
Kouvolan keskuskirjasto oli paras rakennusystäväni läpi kaikkien kouluasteiden, ja myös nuorison ajanviettopaikkana se oli hyvin suosittu. Kun kirjastoon tuli 1970-luvun puolivälissä musiikkisali, jossa saattoi kuunnella uusimmat lp-levyt, sai vapaata paikkaa jonottaa. Vuonna 1979 kuulin siellä Sleepy Sleepersin Kesämopon ensimmäisen kerran – ja noista hetkistä tuntui nuoruus lähtevän kunnolla lentoon.
Yksi on joukosta poissa – Kouvolan yhteiskoulu
Yksi rakennuskokonaisuuteen arkkitehtonisesti elimellisesti kuuluva rakennus on poissa, nimittäin vuonna 1963 valmistunut Kouvolan yhteiskoulun rakennus, joka paloi 11.2.2011.
Oma opintieni kesti tuossa rakennuksessa kuusi vuotta: Salparinteen yläasteella syksystä 1979 kevääseen 1982 sekä Kouvonrinteen lukiossa syksystä 1982 kevääseen 1985. Seitsemäskin vuosi vierähti kyseisissä tiloissa, sillä lukuvuoden 1985–86 vietin välivuotta ja toimin lukion kouluavustajana ja tein opettajansijaisuuksia kummallakin kouluasteella.
Arkkitehti Väinö Vuorisen suunnitteleman koulun sisätiloja hallitsi suuri, avoin keskusaula, jonka reunoille sekä toisen kerroksen ulkoseinustoille oli sijoitettu luokkatilat. Valkoiset kattotuolit olivat näkyvissä ja niihin oli sijoitettu kuution muotoisten valaisinten rivistöt. Avaraan tilaan toivat luonnonvaloa kattorakenteen eteläpuoleiselle sivulle sijoitetut nauhaikkunat. Lämmintä sävyä antoi sisäkaton puupanelointi.
Erikoinen yksityiskohta oli keskusaulan pohjoisenpuolen suuren, valkean seinän keskelle sijoitettu puhujanpönttö, josta pidettiin aamunavaukset oppilaiden seisoessa riveissä alakerran luokkien edessä ja yläkerran kaiteen ääressä. Toisinaan aamunavaus hieman pitkittyi – ja joku pyörtyi.
Toinen rakennusta hallitseva tila oli Urheilupuiston suuntaan antava urheilu- ja juhlasali, joihin luonnonvalo virtasi suurista pystyikkunoista. Tuossa tilassa on marraskuun aamuina jumpattu, konsuissa tanssittu, joulujuhlissa näytelty, ylioppilaskirjoituksissa täytetty paperiarkki toisensa jälkeen, ja lopulta painettu päähän valkolakki kevään toiveikkaassa valossa.
Kadonneen kouluni paikkaa katsoessani kuvittelen nuoren itseni aaveen kävelemässä ilmassa rakennuksen käytävillä. Jäljellä ovat enää muistot ja mielentila, jossa kuljimme kerran.