Hanke on onnistunut vauhdittamaan e-urheilun kasvua sekä avustamaan alan ammattilaisia Kymenlaaksossa viimeisen kahden vuoden aikana. Ansioihin kuuluu mm. Kouvolan ja Etelä-Kymenlaakson urheiluakatemioiden e-urheilu linjojen rakentaminen sekä Kouvolan Nuorten Paikan e-urheilukerhotoiminnan perustaminen.
ESGE oli elokuussa mukana Fresh Start-urheilutapahtumassa, jossa nuorille ja vanhemmilla mainostettiin e-urheilualaa. Tämä oli tärkeä vaihe, koska tapahtuman yhteydessä kymenlaaksolaisille tuli tietoon, että e-urheilu on tunnistettu muiden urheilulajien rinnalla.
E-urheilu valmennusta nuorille
Tänä syksynä Kouvolan sekä Etelä-Kymenlaakson urheiluakatemiat ottivat askeleen kohti tulevaisuutta lisätessään e-urheilun yhdeksi lajivaihtoehdoksi mm. jääkiekon, jalkapallon ja suunnistuksen rinnalle. ESGE oli avustamassa uuden linjan mainostamisessa ja perustamisessa.
Koulutus sisältää 25 opintopisteen verran opintoja harjoituksia varten, jotka otetaan valinnaisten kurssien sijasta. Harjoituksissa on aina paikalla valmentaja, joka auttaa e-urheilijaa kehittymään. Urheiluakatemiat on ensisijaisesti tarkoitettu lukio- ja ammattikouluikäisille sekä Xamkin opiskelijoille.
Harjoitusten muoto on tällä hetkellä yksilötason valmennusta, sillä hakijoita ei ollut ensimmäisenä vuotena tarpeeksi kokonaisen tiimin muodostamiseen. Valmennuksen ja harjoitusten lisäksi kaikki urheiluakatemian opiskelijat saavat etuja, kuten ilmaisen salijäsenyyden.
E-urheiluvalmennus on urheiluakatemialle täysin uusi asia, jonka myötä uusien e-urheiluvalmentajien täytyy pohtia, miten hakijoiden e-urheilu lajia Counter-Strike: Global Offensive (CS:GO) videopeliä olisi järkevin valmentaa.
Jos hakijoita olisi ollut enemmän, valmennus olisi voinut keskittyä tiimipelaamiseen, sekä siihen liittyvien taitojen kuten kommunikaation, strategian ja yhteistyön kehittämiseen. E-urheilijoita valittiin vain yksi Kouvolaan ja yksi Kotkaan, jonka takia valmentajat joutuivat miettimään uudelleen valmentamissuunnitelmiaan sekä pohtimaan, miten valmentaa kaikkein parhaiten.
Uuden e-urheilu valmentajan kokemuksia
Minä aloitin Kouvolassa e-urheilun valmentajana elokuussa. Valmentamiskokemukseni pohjautuu enemmän valmentamisen taitoihin, kuin kyseisen pelin ammattitaitoon.
Kotkan valmentajalla Jani Pykälistöllä taas on kokemusta Suomen top 50 -pelaajana pelaamisesta, joka vaikuttaa hänen omaan valmentamistyyliinsä.
Jokainen valmentaja ja urheilija on uniikki, joten valmennus täytyy suunnitella tapauskohtaisesti. Tavoite on kuitenkin aina sama; urheilijan kehittymisen mahdollistaminen ja auttaminen.
Minulle tuli vastaan loistava urheilija, jonka taitotaso CS:GO videopelissä on korkeampi kuin minun. Ensin kokemus oli hermostuttava, sillä olin huolestunut siitä, että urheilija ei välttämättä kunnioittaisi minun mielipidettäni, koska hän on tällä hetkellä taidokkaampi lajissaan.
Tämän lisäksi minun historiani analysoivana valmentajana osoittautui vähemmän hyödylliseksi yksilötason valmennuksessa. CS:GO on kuitenkin viiden henkilön tiimipeli, mutta ellei tiimiä pääse valmentamaan, strategisen valmennuksen syvyys jää pinnalliseksi.
Alun huolien ja muutaman valmennuksen jälkeen minulle oli muodostunut ymmärrys siitä, miten minä voisin parhaiten auttaa valmennettavaani kehittymään. Pelistä itsestään puhuminen ja analysoiminen voisi kehittää urheilijaa, mutta tulin johtopäätökseen, että tästä koituva kehittyminen olisi marginaalista ja hidasta. Valmennusta on viikoittain kuitenkin ainoastaan kolme tuntia pilkottuna kahteen eri päivään.
Joten otin eri lähestymistavan. Koska e-urheilijat harjoittelevat paljon omalla ajallaan verkossa, päätin käyttää valmennusaikamme pääsijaisesti puhumiseen. Jotta keskustelut olisivat mahdollisimman hyödyllisiä, tartuin syntymäpäivälahjaksi saatuun Helping People Change kirjaan ja loin sen pohjalta suunnitelman, joka keskittyy e-urheilijan inspiroimiseen, tavoitteiden hahmottamiseen, sekä tavoitteiden saavuttamisen avustamiseen.
Kymenlaakson e-urheiluvalmennuksen tulevaisuus
Tässä vaiheessa e-urheilun valmennus Kymenlaaksossa on vielä alkuaskeleilla. Mitä kauemmin e-urheilun koulutusmahdollisuudet ovat olemassa, sitä suurempi todennäköisyys on, että opiskelijat hakevat koulutuksiin , sekä kilpapelaamisen yhdistäminen koulunkäyntiin ei ole yhtä taboo päätös tai aihe. Lisäksi keväällä yhteishakujen aikana tehty mainonta on varmasti vaikuttanut tulevien vuosien hakijoihin, viime kevään hakijoiden lisäksi.
E-urheilukoulutuksen rakentaminen on alkanut hitaasti, ja sen menestystä voi olla hankalaa arvioida alkuaskelien aikana. Ensiaskeleet ovat kuitenkin otettu, ja uskon että e-urheilun kehittyminen ei ole “joko” kysymys, vaan “milloin” kysymys. Ajan myötä e-urheilu yleistyy, sen suosio kasvaa, sekä sitä tullaan tukemaan yhä enemmän.