Kun kevät teki tuloaan armon vuonna 2020, rynnivät työhöni myös korona ja etätyö. Siitä lähtien olen ohjannut opiskelijoita ja pitänyt yhteyttä kollegoihin etäyhteydellä, pääasiassa Teamsin välityksellä. Olen käynyt kampuksilla kerran tai pari lukukaudessa.
Vielä kymmenen vuotta sitten opetustyössäni kapinoin takajoukoissa sähköistä Moodle-oppimisalustaa vastaan – muutos nykytilanteeseen ei voisi olla suurempi. En pystynyt edes kuvittelemaan, millaista voisi olla kotitoimistosta tehtävä ohjaustyö tai ylipäätään mikään sataprosenttinen etätyö.
Etä- ja lähityön suhdetta on puitu monista näkökulmista: Mihin työhön ja kenelle mikäkin yhdistelmä sopii? Voiko luovuus kukkia ruudun välityksellä? Millainen on toimistotilojen tulevaisuus? Katoaako yhteisöllisyys? Rapautuuko työnteon moraali? Tässä jutussa pohdin etäohjausta löyhästi eri puolilta, lähinnä työntekijän näkökulmasta. Opiskelija kulkee toki mukana, työskentelemmehän oppilaitoksessa, jossa oppiminen on keskiössä.
Tunteet heräävät
Etä-lähi-keskustelua leimaa pakostikin tunneryöppyjen sarja. Se on hyvä, sillä se ilmentää työn merkitystä ihmiselle. Emme toimi ainoastaan järjellä, vaan myös sydämellä.
Jo työn muodoista käytetyt sanat ja ilmaukset sisältävät arvolatauksia. Onko perinteinen tyyli aina toivottoman vanhanaikaista? Piileekö uutuudenviehätyksellään hekumoivassa hybridissä rajojen hämärtymisen vaara?
Kasvokkaista kommunikaatiota arvostetaan – hyvä! Fyysisesti samassa tilassa tapahtuvaa kasvokkaista kommunikointia yliarvostetaan – ei hyvä! Minä pidän kasvokkaisena vuorovaikutuksena myös etäyhteyttä, jopa ilman kuvaa. Sen verran vanhanaikainen olen, että mielestäni ääniyhteys on oltava, jotta voidaan puhua kasvokkaisesta kohtaamisesta. Kirjallinen ohjaus toimii toki mainiosti etäpalveluiden tukena.
Etätyö on mielestäni paljon helpompaa ja palkitsevampaa kuin perinteinen reissutyö kaukaisten kampusten välillä. Työnantajakin on varmasti huomannut työskentelyn tehostumisen, kun ei tarvitse käyttää kohtuuttomasti aikaa ja energiaa fyysisiin siirtymiin.
Xamkin tietoasiantuntija Terhi Kaipainen on tutkinut verkko-ohjauksen vuorovaikutusta pro gradu -työssään JYX – Korkeakoulun ohjaajien ja opiskelijoiden kokemukset verkko-ohjauksen aikaisesta ohjausvuorovaikutuksesta (jyu.fi) (2023). Keskeinen havainto oli, että kahdenvälinen kasvokkainen verkko-ohjausvuorovaikutus koettiin samankaltaiseksi kuin lähiohjaus. Eniten eroja koettiin sanattomassa viestinnässä, ja ohjaajan rooli tilanteen eteenpäin viemisessä korostui.
Unelma yhteisöllisyydestä
Yhteisöllisyys on verkon välityksellä väistämättä erilaista kuin reaalimaailmassa. Kahvihuoneen tuoksu ei leijaile kutsuvasti virtuaalikäytävillä. Työtoverin lämmin halaus toteutuu ajatuksen, puheen ja tekstin tasolla, ilman parfyymin tai partaveden tuoksua. Työurani tässä vaiheessa en ole kaivannut spontaaneja käytäväkeskusteluja. Ymmärrän toki, että työuraansa aloittelevalla tilanne voi olla tyystin toinen.
Luovuus voi kukkia kaikkialla, myös yksin kotona. Tiimiläisten kanssa voi pallotella idea-aihioita myös verkossa. Tämän toimintatavan puolesta puhuvat monet luovan alan yritykset.
Opiskelijat ovat toisaalta kertoneet, miten paljon helpompi on kertoa vaikeista asioista virtuaalihahmo(i)lle. Opinnäytetöiden tsemppiryhmät ovat osoittautuneet antoisiksi etänäkin.
Kun autan yksilöä, autan välillisesti koko ryhmää ja suurta Xamk-perhettämme.
Olemme kollegan kanssa pohtineet paljon sitä, kenen vastuulla yhteisten tapahtumien järjestäminen on. On havaittavissa ajattelua, että yhteisöllisyyden tukeminen on aina proaktiivista, ennaltaehkäisevää, kun taas yksilöohjaus on reaktiivista, ongelmiin vastaamista. Minun havaintojeni mukaan yksilö ja yhteisöt tarvitsevat toisiaan; tsemppaus ja tuki liikkuvat monin tavoin ja joka suuntaan. Kun autan yksilöä, autan välillisesti koko ryhmää ja suurta Xamk-perhettämme.
Etäaika on tuonut YTHS:n eli opiskelijoiden terveydenhoidon ja seurakunnan oppilaitosyhteistyön toimijat lähemmäksi Xamkin opiskeluhyvinvoinnin ydintä. Voimme Teamsissa näppärästi suunnitella yhteisiä tapahtumia ja linjata vastuitamme.
Xamkilaisuus voi kehittyä monissa kanavissa ja eri tasoilla. Kansainvälisyys saattaa toteutua monipuolisemmin virtuaaliyhteyksissä, onhan sloganimme mukaan ”kampuksena koko maailma”. Xamkilaisuus kestää kyllä kunkin kampuksen oman mikro- tai osayhteisöllisyydenkin. Kiinnittyminen omaan lähiyhteisöön tukee isompaan kokonaisuuteen asettumista.
Iltavuoro parantaa palvelua ja saavutettavuutta
Monimuoto- ja virtuaaliopiskelijat tarvitsevat etäohjausta. Siksi on hyvä miettiä, olisiko tarpeen kehittää ja jopa markkinoida entistä enemmän mahdollisuutta iltaohjaukseen. Kokeilin esimiehen hyväksyvän katseen alla ohjausaikoja kello 16 – 19 pienimuotoisesti ja sain opiskelijoilta kiitosta joustavuudesta.
Jos monimuoto-opiskelijalla on mahdollisuus olla yhteisöllinen ryhmänsä kanssa kerran kuussa yhden päivän ajan, hän ei välttämättä halua käyttää siitä siivua ohjaustädin kanssa keskusteluun. Monilla on päivätyö, josta ei voi antautua ohjauksellisiin sfääreihin. Siksi alkuillan tunnit olisi hyvä ottaa tehokkaammin hyötykäyttöön. Vapautuuhan siitä ohjaajalle aikaa vaikkapa nukkua pidempään seuraavana aamuna.
Tasavertaisuus ei saa tarkoittaa tasapäistämistä. Lapin ammattikorkeakoulussa on kehitetty uudenlaista tukea opiskeluun: https://www.lapinkansa.fi/uudenlaista-tukea-opiskeluun/5586919. Sieltä saa hyviä vinkkejä entistä yksilöllisempään ohjaus- ja hyvinvointityöhön.
Luottamus esimiehen ja alaisten välillä on lisääntynyt etäaikana. Työntekijä nähdään entistä enemmän oman työnsä ja koko elämänsä aktiivisena subjektina. Emme kaipaa kyttäystä ja kontrollia, vaan tukea ja innostamista. Tätä kehitystä tervehdin riemulla.
Etätyö tuntuu hyvältä
Alkaako jo ärsyttää etätyön hehkutus? Vaikka kuinka mietin, en keksi mitään huonoa tästä runsaan kolmen vuoden etäilystä.
Sähköiset yhteydet ovat toimineet hyvin, mistä kiitän tietotekniikan asiantuntijoitamme. Olen saanut vapauden tehdä työtäni minulle sopivalla rytmillä ja tyylillä. Työmatkojen joutokäynti on jäänyt pois. Työolot saivat suorastaan luksusleiman, kun hankin säädettävän sähköpöydän. Työt teen seisten, mutta tauot makailen, joten istumatyön vaarat nollautuvat. Konttorilla voisi tulla pitkää katsetta, jos panisi pitkäkseen päivän mittaan (tai ei ehkä enää nykyään). Sähköinen kalenteri on tehostanut ajankäyttöni huippuunsa.
Opiskelijoilta on tullut kiitosta hyvinvointiohjauksen hoitumisesta sujuvasti etänä. Kolmen vuoden aikana vain pari opiskelijaa on kaivannut fyysistä läsnäoloa samassa tilassa. Monet päiväopiskelijat kertovat kaipaavansa kylläkin lähiopetusta, mutta se onkin jo toinen juttu. Jääköön sen miettiminen Xamkin pedagogiselle uudistusprosessille.
Xamkin erityisopettaja Sirpa Juusolan tuoreen pro gradu -työn Ammattikorkeakouluopiskelijoiden opiskelutaidot – Helka (helsinki.fi) (2023) mukaan opiskelijat kaipaavat henkilökohtaista tukea opintoihinsa. Oikea-aikainen ja jatkuva mahdollisuus tarvittavaan ohjaukseen on myös saavutettavuuskysymys. Etäohjaus auttaa laajentamaan ohjauspalveluja.
Kun siirryn Varsinais-Suomeen toisiin tehtäviin 1.8.2023 alkaen, minulla on siellä paljon vähemmän etänä tehtävää työtä, ainakin aluksi. Edessä on siis sopeutuminen vanhaan normaaliin, jos sellaista enää voi sanoa olevankaan. Onneton koronavirus on tuonut onneksi paljon kaivattua uutta dynaamisuutta työn tekemisen tapoihin.
Homo remotius kiittää lämpimästi kaikkia xamkilaisia ja sidosryhmiä vilkkaasta yhteistyöstä. Toivotan hyvinvoivaa eli onnellista jatkoa!
(Artikkelin pääkuva: kuvaaja Pirkko Saarikivi)