Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu toteuttaa vuonna 2019 Sosioemotionaalisten taitojen tukeminen varhaiskasvatuksessa –erikoistumiskoulutuksen yhteistyössä Seinäjoen ammattikorkeakoulun ja Centria ammattikorkeakoulun kanssa. XAMK:sta yhteistyössä ovat mukana Sosiaalialan ja toimintakyvyn edistämisen ja Sosiaali- ja terveysalan koulutusyksiköt. Koulutus toteutetaan OKM:n kehittämisrahoituksen tuella.
Lasten kehittyvät sosioemotionaaliset taidot koulutuksellisena tarpeena
Varhaislapsuudessa rakentuvat vuorovaikutustaidot, kyky kuunnella ja ymmärtää ja kyky ilmaista itseään. Nämä taidot ovat osa varhaiskasvatuksesta lähtien rakentuvaa laaja-alaista osaamista ja niillä nähdään olevan keskeinen merkitys yksilön identiteetille, toimintakyvylle ja hyvinvoinnille – näiden varhaislapsuudessa kehittyvien taitojen tukeminen on tärkeä osa varhaiskasvatusta (Opetushallitus, 21, 22−23).
Opetushallituksen teettämän ja Jyväskylän yliopiston kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunnan laatiman, lasten sosioemotionaalisten taitojen tukemista varhaiskasvatuksessa käsittelevässä tilannekartoituksessa tuodaan esille koulutusten ja varhaiskasvatuksen kentän välisen yhteistyön tiivistämisen ja täydennyskoulutuksen tarve. Varhaiskasvatuksen ammattilaisten osaamista tulisi kartoituksen perusteella kehittää lasten kehittyvien sosioemotionaalisten taitojen tukemisessa, jo esiintyvien sosioemotionaalisen kehityksen ongelmien kohtaamisessa ja vaativamman tuen tarjoamisessa. Näihin osaamistarpeisiin kohdentuva opetus olisi kartoituksen mukaan perusteltua organisoida isommiksi kokonaisuuksiksi. (Määttä ym. 2017, 45−46.)
Erikoistumiskoulutus on pitkäkestoisen yhteistyön tulos
Vuonna 2016 Sosiaali-, terveys-, liikunta- ja kauneudenhoitoalojen erikoistumiskoulutustarpeiden kartoittaminen –hankkeessa kartoitettiin tulevaisuuden osaamistarpeita erikoistumiskoulutusten suunnittelun perustaksi (Kukkonen 2016, 45). Yhtenä työskentelyn tuloksena oli esitys varhaiskasvatustyöhön suuntautuvalle alakohtaiselle erikoistumiskoulutukselle (Kukkonen 2016, 48), joka myöhemmin SOTELIKA-kehittämistyöryhmän, sosiaalialan AMK-verkoston ja sen varhaiskasvatustyöryhmän sekä 13 sopimusammattikorkeakoulun yhteistyössä tarkentui Sosioemotionaalisten taitojen tukeminen varhaiskasvatuksessa –erikoistumiskoulutukseksi. Erikoistumiskoulutuksen valmistelun aikana kuultiin ammattikorkeakoulujen yhteistyökumppaneina toimivia työelämätahoja. Vuonna 2019 erikoistumiskoulutuksen järjestää OKM:n tuella yhteistyössä kolme edellä mainittua ammattikorkeakoulua.
Koulutuskokonaisuus sekä varhaiskasvattajan että varhaiskasvatusyksikön tarpeisiin
Sosioemotionaalisten taitojen tukeminen varhaiskasvatuksessa –erikoistumiskoulutuksessa vastataan edellä kuvattuihin tarpeisiin. Koulutus on 30 opintopisteen laajuinen, vuoden kestävä kokonaisuus, jossa tarkastellaan lasten sosioemotionaalista kehitystä ja lasten sosioemotionaalisia erityispiirteitä ja tarpeita, vuorovaikutuksen tukemista ja arvostavaa kohtaamista varhaiskasvatuksessa.. Lisäksi koulutuksessa tavoitellaan lasta tukevien oppimisympäristöjen kehittämistä, monialaista yhteistyötä sosioemotionaalista tukea tarvitsevan lapsen kohdalla ja varhaiskasvattajan asiantuntijuuden kehittämistä sekä yksilön että työyhteisön näkökulmasta. Koulutus tuottaa osaamista, jonka myötä varhaiskasvatuksen ammattilainen tunnistaa sosioemotionaaliseen kehitykseen vaikuttavia tekijöitä, hänellä on välineitä tukea lasten sosioemotionaalista kehitystä sekä soveltaa tukemisen menetelmiä ja kehittää pedagogisia käytänteitä ja toimintakulttuuria omassa työyksikössään varhaiskasvatuksessa
Lue lisää erikoistumiskoulutuksesta: www.xamk.fi/sosemoerko.