Oppilaitosten lähiopetusten määrä laskee koko ajan opetuksen siirryttyä verkkoon. Samalla opiskelijoiden into osallistua lähiopetukseen hiipuu erilaisten kiireiden vuoksi. Lähiopetus tarjoaa kuitenkin parhaimmillaan opiskelua helpottavan foorumin oppia, vähentää itseopiskelun määrää ja oivan mahdollisuuden suoraan vuorovaikutukseen opettajan ja opiskelijakollegoiden kanssa. Miten siis varmistaa, että lähiopetus on vetovoimaista ja mielenkiintoista olipa opetuksessa käsiteltävä aihe mikä hyvänsä? Oma vastaukseni on opiskelijakokemuksen kautta.
Hyvä aloitus yhteiselle lähitunnille avaa mielen vastaanottavaiseksi
Vieraillessani kesällä Tuurissa Pohjanmaalla huomasin, että joka ikinen aamu kello 8.55 soi sama laulu Kyläkaupan kaiuttimista 5 minuuttia ennen kaupan avaamista. Asiaa ihmetellessäni minulle kerrottiin, että kyseessä on kauppias Keskisen voimabiisi. Asiaa tarkemmin pohdittuani huomasin, että itsekin kuuntelen usein tunnin kestävän työmatkani aikana omia voimabiisejäni. Ne tuovat lisäenergiaa ja positiivisen mielentilan. Ne ikään kuin koukuttavat päivälle hyvän alun.
Movshovitz (2015) kertoo kirjassaan ”Pixar Storytelling: Rules for Effective Storytelling Based on Pixar’s Greatest Films” menestyselokuvia julkaisseen Pixarin tarinankerronnan rakentuvan tiettyjen elementtien varaan. Näitä elementtejä ovat elokuvissa esiintyvät hahmot, visuaalisista elementeistä sekä tarinan alusta, keskikohdasta ja loppuhuipennuksesta koostuva juonirakenne. Yksi keskeinen elementti on myös elokuvien juonissa käytettävä koukku. Koukku on ainutlaatuinen, persoonallinen elementti, joka auttaa katsojaa muistamaan elokuvan, tuotteen tai brändin. Mainoksissa koukkuna käytetään usein ennen-jälkeen -asettelua.
Opiskelijoiden koukuttaminen lähiopetuskerran teemaan
Pyysin tammikuussa 2020 Kaakkois-Suomen amaatikorkeakoulussa – Xamkissa – aloittaneen Wellbeing Management -koulutuksen opiskelijoita orientaatioviikolla kirjoittamaan paperilappusille nimettömänä oman voimabiisinsä sekä kappaleen esittäjän. Jokainen opiskelija kirjoitti oman suosikkinsa lapulle, eikä lapuista löytynyt yhtään kahta samaa suosikkikappaletta kirjoitettuna.
Jokaisen lähiopetuskerran alussa olemme nyt kahden ensimmäisen opiskelukuukauden aikana kuunnelleet aina yhden voimabiisin juuri ennen lähiopetustunnin alkua.
Yksi lähiopetuskerta on ikään kuin kokonaisuus, jonka voimabiisi aina starttaa käyntiin.
Kappaleet vaihtelevat pop- ja rap-kappaleista aina rankempaankin rockiin ja balladeihin. Luokassa on kappaleen soidessa syvä hiljaisuus lukuun ottamatta pientä kuiskuttelua siitä, kenen valitsema voimabiisi on kyseessä. Normaalista lähiopetuskerran alkuhälinästä on siis päästy keskittyvään ja opiskelijat lähiopetuskertaan koukuttavaan mielentilaan.
Jokainen luento koostuu omalla kohdallani yhdestä teemasta eli tarinankerronnan näkökulmasta ajatellen yhdestä tarinasta. Kunkin lähiopetuskerran teema käsitellään alusta loppuun monipuolisesti luentojen, erilaisten tehtävien ja harjoitteiden avulla. Yksi lähiopetuskerta on ikään kuin kokonaisuus, jonka voimabiisi aina starttaa käyntiin.
Opiskelijakokemus lähiopetuksen toteuttamisen lähtökohtana
Lähiopetuksen suunnittelu uudelleen lähti opiskelijakokemuksen näkökulmasta. Mitä opiskelija kokee, kun hän astuu luokkatilaan, mitkä ovat hänen odotuksensa opetuskerrasta, miten hän orientoituu keskittymään lähiopetukseen. Dokumentoin opiskelijakokemuksen rakentamani opiskelijapolun avulla. Dokumentoidessani opiskelijapolkua huomasin sen sisältävän useita eri kosketuspisteitä, joita en ollut itse ollut aikaisemmin osannut ajatellakaan. Tammikuuhun asti olen ainoastaan suunnitellut opetuskertojen sisällöt ja toteutuksen pedagogiikan, mutta en ollut sisällyttänyt opetukseeni opiskelijan kokonaisvaltaista kokemusta.
Minulle tämä opiskelijapolun kuvaaminen ja eri kosketuspisteiden dokumentointi avasi silmäni. Pystyn opettajana – ja lähiopetuskerran kapellimestarina – vaikuttamaan paljon opetuksen positiivisiin lähtökohtiin.
Opiskelijoilta saamani palaute on ollut erittäin positiivista ja kannustavaa. Eniten positiivista palautetta on tullut selkeistä ohjeistuksista ja rakenteesta oppimisalustalla, teemoitetuista lähiopetuskerroista ja monipuolisista sisällöistä. Voimabiisit ovat itse asiassa jääneet opintojakson toteutuksen muiden elementtien varjoon, joskin aivan varmasti ne toimivat olennaisena elementtinä oikeaan mielentilaan orientoitumiseen.
Huomaan itsekin odottavani lähiopetuskertoja aivan eri lailla kuin ennen tätä pilottia. Erityisesti kokonaisvaltaisen opiskelijakokemuksen rakentaminen on antanut paljon uutta omaan ammatilliseen kehittymiseen. Eri kosketuspisteitä opiskelijapolulla eli minun näkökulmastani viestintä eri alustoilla (olipa kyseessä esimerkiksi Learn, lähiopetus tai sähköpostiviestit) tulee katsottua ja toteutettua aivan eri lailla kuin ennen. Kokonaisvaltaisen opiskelijakokemuksen kautta aion jatkossakin suunnitella kaikki opetukseni!