What’s Your Hurry?

Xamkin puumuotoilun opiskelijat verkostoitumassa Japaniin

Ryhmä kolmannen vuoden puumuotoilun opiskelijoita ja opettajia vieraili Japanissa huhtikuussa 2017 pääkohteinaan Kioto, Osaka ja Kobe. Opiskelijat saivat apurahaa Otsakorpi‐säätiöltä, joka mahdollisti matkalle lähdön.

Miksi Japaniin?

Puhtaus, eksoottisuus ja luonto liittyvät japanilaisten mielikuvaan Suomesta ja ne edesauttavat etenkin muotoiluun liittyvien tuotteiden markkinointia. Japanilaisella ja suomalaisella muotoilulla on paljon yhteistä, sillä visuaalinen kieli on molemmissa samankaltainen.

Kansainvälistyminen ja yhteistyön lisääntyminen avaavat uusia mahdollisuuksia myös puumuotoilijoille. Japani on erityisesti tällä hetkellä otollinen markkina‐alue suomalaiselle sisustussuunnittelulle‐ ja puutuotteille, koska maassa on käynnistymässä lukuisia rakentamiseen ja uudistamiseen liittyviä projekteja.

Kokuyo muotoilutoimisto Osakassa.

Japanista ovat löytäneet markkinoita myös monet pienet suomalaiset puualan yritykset ja siellä työskentelee useita suomalaisia muotoilijoita.

Matkan tavoitteet ja valmistelu

Matkan tavoitteena oli muodostaa henkilökohtaisia kontakteja sekä japanilaisiin, että maassa toimiviin suomalaisiin toimijoihin. Matkan aikana esiteltiin Xamkin osaamista ja haettiin alustavasti markkinoita puutuotteille ja suunnittelutyölle. Osa opiskelijoista haki samalla itselleen harjoittelupaikkaa.

Viikon matkalla ei ehdi perehtyä syvällisesti uuteen kulttuuriin ja toimintatapoihin, ja siksi on tärkeää aloittaa ennakkovalmistelut ja suunnittelu riittävän ajoissa. Alustava päätös vierailukohteesta tehtiin noin vuosi ennen varsinaista matkaa.

Päätimme, että käyntikohteet suuntautuisivat asumiskulttuuriin, puurakentamiseen, esinevalmistukseen ja muotoilukoulutukseen. Esittäytymistä varten valmistettiin yhteinen portfolio, jossa jokainen opiskelija esittelee omaa osaamistaan.

Vierailu ajoitettiin Pääsiäisviikolle, jolloin siihen kului neljä arkipäivää. Japanissa ei vietetä Pääsiäistä, joten siltä osin ajankohta sopi. Kevät kirsikan kukinta-aikaan soveltuu hyvin suomalaiselle, koska kesä Kioton alueella voi olla hyvin kuuma.

Tomoshi Naganon verstas Uji (kuva Pia Törnwall).

Matkaamme varten saimme arvokkaita kontakteja suomalaisilta Japanin kävijöiltä. Nikari Oy:llä on tuotantoa myös Japanissa. Fiskarsissa työskennelleet professori Haruo Yamanaka ja puuseppämuotoilija Tomoshi Nagano löytyivät puuseppä Kari Virtasen avustuksella. ProPuun toiminnanjohtaja Markku Tonttilan kautta saimme oppaaksi Osakassa muotoilija Juho Viitasalon. Professori Unto Siikanen on matkoillaan perehtynyt japanilaiseen puuarkkitehtuuriin ja häneltä saimme arvokasta taustatietoa.

Käyntikohteet

Lähdimme matkaan lauantaina 15.4.2017 ja olimme Osakassa Kansain lentokentällä sunnuntaina aamupäivällä.

Varsinainen matkaohjelma käynnistyi maanantaina, jolloin lähdimme bussilla päiväretkelle Kioton pohjoispuolella sijaitsevaan Kuraman kylään. Kylä edustaa perinteistä puurakentamista ja sijaitsee vuoristoisella alueella. Kävimme myös tutustumassa Kurama Onseniin, joka on tyypillinen pieni ulkoilmakylpylä.

Tiistaina oppaanamme toimi Osakassa asuva muotoilija Juho Viitasalo. Tutustuimme suureen Kokuyo muotoilutoimistoon, joka työllistää yli 100 muotoilijaa. Oppaana yrityksen puolesta oli muotoilujohtaja Akihito Taketsuna. Hänen avullaan saimme monipuolisen kuvan japanilaisen muotoilutoimiston toiminnasta.

Kohseki, puuseppämestari

Olimme toivoneet tutustumiskohteeksi myös modernia puurakennusta. Perinteistä hienoa käsityötä edustavaa temppelirakentamista löytyy Japanista kaikkialta, mutta moderni pientaloa isomman mittakaavan puurakentaminen on vielä harvinaista. Herra Taketsunan avustuksella löytyi Mogusai‐Nagasai –rakennus, joka on vuonna 2014 valmistunut ensimmäinen moderni suuren mittakaavan puurakennus Japanissa.

Vietimme aikaa myös Tokyo Hands -ammattilaistavaratalossa, josta löytyy viidessä kerroksessa kaikkea mahdollista mitä muotoilija voi toivoa työkaluista materiaaleihin.

Keskiviikkona matkustimme Ujiin, jossa meitä oli vastassa professori Haruo Yamanaka ja hänen entinen kollegansa Akemi Miura. Akemi toimii myös matkaoppaana ja hänen avustuksellaan saimme kattavan selostuksen käyntikohteista ja japanilaisesta kulttuurista.  Haruo on arvokas vanha herra ja tehnyt pitkän uran Kioto University of Art-yliopistossa. Hän on myös vaimonsa kanssa työskennellyt 90-luvulla Fiskarsin ruukkikylässä, josta Suomen kontaktit ovat perua.

Muotoilija Tomoshi Nagano on opiskellut Suomessa ja työskennellyt Fiskarsissa Nikari Oy:ssä. Hänen Imous-verstaalla valmistuu omien tuotteiden lisäksi myös Nikarin tuoleja. Samassa rakennuksessa on myös Tomoshin äidin tekstiilityöpaja. Verstaiden ja lounaan jälkeen tutustuimme yhteen hienoimmista vanhoista puurakennuksista, eli Byodo‐In temppeliin Ujissa. Temppelin tärkein nähtävyys on feeniks-halli vuodelta 1053.

Torstaina tutustuimme Kohsaki-teehuonevalmistajaan. Aluksi meille esiteltiin erittäin laadukkaita valaisimia ja niiden valmistusta. Valaisimet oli valmistettu puusta ja paperista ja niin tarkoilla liitoksilla, ettei liimaa tarvittu. Kansain alueen tv-kuvausryhmä oli paikalla kuvaamassa, kun puuseppä kertoi valaisimien valmistuksesta. Saimme myös kertoa tv-kameroille omia näkemyksiämme suomalaisesta ja japanilaisesta muotoilusta.

Kohseki, teehuoneiden valmistusta

Yritys tuottaa kokonaisvaltaisesti teehuoneita ja kahviloita sisustuksineen. Yläkerran näyttelytilassa oli esillä lähinnä tanskalaisten suunnittelijoiden kalusteita, mutta olipa siellä yksi Rudi Merzin tuolikin.

Vierailun lopuksi tutustuimme pienen kävelyretken jälkeen tehtaan toteuttamaan kohteeseen. Siellä meille esiteltiin myös perinteisten leivosten valmistusta. Mestari kertoi, että leivosmestariksi valmistuminen vie 10 vuotta. Lopuksi saimme myös maistella taidonnäytteitä, jotka oli todella sääli tuhota!

Iltapäivällä matkustimme yhdessä bussilla Kioto University of Arts’iin, jossa tutustuimme yliopistoon ja opiskelijoiden töihin. Saimme seurata perinteisen puumaalauksen valmistumista.

Illalla kävimme vielä Kioton keskustassa Gion alueella, josta löytyy vielä vanhoja kortteleita kapeine puutaloineen.

Perjantai oli varattu tutustumiselle työkalumuseoon Kobessa. Takenaka -museo avasi ovensa vuonna 1984 ja on Japanin ainoa puusepäntyötä esittelevä museo.  Sen tavoitteena on kerätä ja säilyttää katoavia työkaluja kulttuuriperinnöksi ja siirtää ne seuraavalle sukupolvelle. Tähän mennessä on kerätty yli 30 500 erilaista työkalua ja puuntyöstöön liittyvää dokumenttia.

Kioto University of Arts

Museon tavoitteena on olla mukana paitsi säilyttämässä merkittäviä työkaluja menneisyydestä, myös järjestää erilaisia tapahtumia, kuten näyttelyitä, luentoja, seminaareja, myös museon ulkopuolella pidettäviä luentoja ja työpajoja.

Kioto University of Arts

Esineiden, työkalujen ja rakenteiden lisäksi itse rakennus edustaa silmiä hivelevää arkkitehtuuria. Myös näyttelyarkkitehtuuri ja asioiden esillepano ovat jo yksinään tutustumisen arvoisia.

Illalla Kiotoon palaamisen jälkeen oli vielä mahdollisuus käydä tutustumassa muotoilijoiden tuolinäyttelyyn, jossa myös Tomoshi Naganon työt olivat esillä.

What’s your hurry?

Tekstillä varustettu kuvakyltti rullaportaissa ryntäilevästä ihmisestä kertoo olennaisen japanilaisesta tavasta suhtautua kanssaihmisiin ja työntekoon. Kaikki tapahtuu rauhallisesti, hätäilemättä ja positiivisen kautta. Ihmisjoukot kaduilla ja asemalaitureilla liikkuvat ilman törmäilyä ja kiireen tuntua. Aina löytyi ystävällistä apua, jos näytimme eksyneiltä kadun kulmassa. Kyltti onkin todennäköisesti tarkoitettu meille länsimaalaisille, jotta osaisimme nopeammin sopeutua paikalliseen rytmiin. Silti japanilaiset ovat tunnettuja tehokkuudestaan. Pääsimme seuraamaan työntekijöiden arkea paikan päällä, kun vierailimme suuressa muotoilutoimistossa, yliopistolla ja verstailla.

Ammatillisesti matka oli ehdottoman antoisa ja toi mukana olleille runsaasti lisää kokemusta ja näkemystä sekä kontakteja, joista on varmasti hyötyä jatkossa. Yksi harjoittelujaksokin varmistui, kun opiskelija sopi työjaksosta Kohsaki yrityksessä.

Takenaka-rakennus

Japanissa puurakentamisella on pitkät perinteet ja maailman vanhimmat puurakennukset löytyvät Japanista. Puuliitoksien ja valmistustekniikoiden taustalla on vahva perinne. Kokemalla ja näkemällä aidossa ympäristössä viimeiseen yksityiskohtaan asti hiotun laadukkaan puutyöstön, syntyy arvostus myös omaa työtä kohtaan.

Tänä syksynä osa Japanin kävijöistä osallistuu Yamaguchi yliopiston professorin ja puusepän vetämään työpajaan, jossa tutkitaan perinteisen japanilaisen liitostekniikan soveltamista moderniin esinevalmistukseen.

 

 

 

Osallistujat:

Opiskelijat Pia Törnwall, Minna-Maaria Åberg, Petteri Aalto, Jukka Heino, Altti Lindgren, Visa Malm ja Jukka Palomäki

Opettajat Pekka Malinen (matkanjohtaja), Jomi Fagerström ja Petri Vuollekoski

Pin It on Pinterest