Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun kiinteistöpalvelut tekee jatkuvasti rakennuksissa ylläpitotoimia, joiden avulla luodaan parempia ja turvallisempia edellytyksiä opiskelulle. Korjaamme tiloja joustavan muunneltavuuden ja taloudellisten lähtökohtien mukaan. Tilojen kuntoa ja käytettävyyttä korjataan muun muassa sisäilmaongelmiin liittyen. Toimintaympäristön muutos ja tilojen muunneltavuus huomioidaan aina korjaustöissä.
Kotkan uuden kampuksen rakentamisesta päätettiin vuonna 2017. Tilojen muunneltavuus, ekologisuus ja käyttäjälähtöisyys ovat olleet suunnittelun punaisena lankana alusta lähtien. Mukana tilojen suunnittelussa on ollut henkilökuntaa, opiskelijoita ja eri sidosryhmien edustajia Kotkasta.
Uusi kampus rakennetaan Merikeskus Vellamon ja suunnitteilla olevan tapahtumakeskuksen läheisyyteen Kotkansaaren Kantasatamaan. Kampus otetaan käyttöön syksyllä 2023.
Uudelle kampukselle syntyy samalla merenkulun koulutuksen osaamiskeskittymä, kun Kotkan-Haminan seudun koulutuskuntayhtymä Ekamin ja Meriturvallisuuden ja -liikenteen tutkimuskeskus siirtävät toimintojaan kampukselle. Kyseessä on kampusta laajempi hanke, jonka myötä yhteistyö Kotkan kaupungin ja kehittämisyhtiö Cursor Oy:n kanssa on tiivistynyt.
Tavoitteellista turvallisuustyötä
Strategiassamme 2018–2030 on tavoitteena muun muassa kampusten turvallisuus. Tavoitteen toteutuminen vaatii suunnitelmallista ja pitkäjänteistä turvallisuustyötä sekä johdon sitoutumista turvallisuuden johtamiseen ja kehittämiseen.
Organisaation kokonaisturvallisuus kehittyy vasta, kun kaikki korkeakouluyhteisön jäsenet tunnistavat oman vastuunsa turvallisen toimintaympäristön osana ja kehittäjänä.
Vuoden 2018 aikana pidettyjen henkilökunnan turvallisuuskoulutusten tavoitteena oli selkiyttää työntekijöiden ja esimiesten vastuita ja velvollisuuksia turvallisuuden ja työsuojelun osa-alueilla. Xamkilaisten tietoisuutta turvallisuuteen liittyvistä asioista parannettiin julkaisemalla uusi turvallisuusperehdytysvideo sekä kehittämällä opiskelijoiden perehdytyskäytänteitä kokonaisuutena.
Myös erilaiset käytännön harjoitukset auttoivat jalkauttamaan laadittuja suunnitelmia ja toimintaohjeita yhteisön arkeen. Harjoituksissa keskityttiin turvalliseen ja nopeaan poistumiseen, sisälle suojautumiseen sekä turvallisuustyöryhmien jäsenten toimintamalleihin erilaisissa uhkatilanteissa.
Korkeakouluyhteisön turvallisuus koostuu paitsi henkilöistä ja kiinteistöistä, myös erilaisista toimintaa tukevista järjestelmistä. Käyttöön otettiin uhka- ja erityistilanneviestintään mobiiliaplikaatio Secapp sekä käynnistettiin poikkeamaraportointiin liittyvän sähköisen järjestelmän hankinta ja käyttöönotto.
Poikkeamaraportoinnin kautta erilaiset kampuskiinteistöihin, turvallisuuteen ja työsuojeluun liittyvät ilmoitukset kootaan samalle sähköiselle alustalle, jonka kautta ilmoitusten käsittely ja raportointi tehostuvat merkittävästi.
Poikkeamaraportoinnin avulla toimenpiteiden etenemistä on helppo seurata.
Järjestelmään luotiin myös organisaation vastuullisuuteen liittyvien havaintojen ja ideoiden ilmoituspohja. Työkalua kehitetään edelleen, ja henkilökuntaa ja opiskelijoita aktivoidaan sen käyttöön.
Henkilökunnan ja opiskelijoiden tekemien turvallisuushavaintoilmoitusten määrä kolminkertaistui vuoteen 2017 verrattuna. Kasvuun on vaikuttanut toimintamallin tehokas jalkauttaminen kaikille kampuksille. Ilmoitusten tekemisten tärkeyttä on korostettu turvallisuusviestinnän keinoin, ja myös ilmoituskynnystä on pyritty madaltamaan. Huolestuttava suuntaus vuonna 2018 oli työtapaturmien kasvu. Vuonna 2018 työtapaturmia oli 16 ja edellisvuonna 9.
Tietoturvaosaamista on ylläpidettävä koko ajan
Xamkin tavoitteena on nostaa koko henkilöstön ja opiskelijoiden tietoturvaosaamisen tasoa jatkuvasti. Tietoturvaohjeita on laadittu henkilöstölle, opiskelijoille, ylläpitäjille sekä mobiililaitteita varten. Myös lyhyitä tietoturvaopastuksia tehdään ajoittain.
Voimakkaimpien tietoturvauhkien aikana henkilöstöä ja opiskelijoita muistutetaan hyvistä tietoturvakäytänteistä lyhyillä viesteillä.
Tietohallinnossa on tietoturvaan hyvin perehtyneitä ja koulutettuja asiantuntijoita, ja myös tekninen tietoturva on hyvällä tasolla. Asiantuntijat kartoittavat tietoturvan tilaa jatkuvasti ja kartoitusten tulosten pohjalta sitä kehitetään edelleen. Kehitykseen kuuluu jatkoseuranta, arviointi ja jatkokartoitus.
Tavoitteena on luoda jatkuva prosessi nyt jo hyvällä pohjalla olevan tietoturvan kehittämiseen. Xamk täyttää tietosuoja- ja tietoturvavaatimukset toukokuussa 2018 voimaan astuneen EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen mukaisesti.