Konferenssin teemana oli ”hoitotiede yhteiskunnassa”. Yhteiskunnan muutokset näkyvät hoitotyössä ja -tieteessä vahvasti. Hoitotyön tulee entistä enemmän perustua näyttöön, ja sen vaikuttavuutta tulee arvioida.
Pirkanmaan hyvinvointialueen vastaava hoitotyön johtaja Kaija Leino esitteli pääluennossa hyvinvointialueen tavoitteita ja konkreettisia toimia, joilla näyttöön perustuvaa toimintaa ja hoidon vaikuttavuutta pystytään kehittämään järjestelmällisesti.
Kuinka monta kirjaa sinä olet lukenut tänä vuonna?
Toisen päivän pääluennossa Helsingin yliopiston professori Pirjo Hiidenmaa tarkasteli aihetta kieli- ja kirjallisuustieteiden näkökulmasta. Tutkijoiden ja ”maallikoiden” välinen keskustelu on moniulotteista, ja usein haastavaa. Toisessa ääripäässä tutkija määrittelee keskustelun ja sen agenda ja maallikko kuuntelee, toisessa ääripäässä maallikko torjuu tutkitun tiedon täydellisesti.
Professori Hiidenmaa toi esiin, että suomalaiset lukevat paljon faktaan perustuvaa kirjallisuutta. Tämä luontainen tiedonjano on omiaan kehittämään maallikoiden ja tutkijoiden välisestä vuorovaikutuksesta monipuolista ja dialogista. Hiidenmaa peräänkuulutti monialaista keskustelua, unohtamatta oman tieteenalan vahvaa pohjaa. Hän korosti, että puhe tieteestä koskee kaikenikäisiä alkaen varhaiskasvatuksesta, unohtamatta eläkeläisiä. Hauskana esimerkkinä hän mainitsi norsun hammastahnan, joka sai kaikki lapsenmieliset googlaamaan asiasta tarkemmin.
Xamk erottui edukseen
Xamkia konferenssissa edustivat kirjoittajan lisäksi kaksi akuuttihoitotyön YAMK-tutkinnon alumnia, Piritta Mässeli sekä Saara Koskinen.
Piritta Mässeli piti ensimmäisen suullisen konferenssiesityksensä opinnäytetyöstään koskien kliinisen hoitotyön asiantuntijan työn merkitystä. Esitys oli vakuuttava ja yleisö innostui monipuoliseen keskusteluun aiheesta, joka jatkui vielä kahvipöydässä.
Saara Koskinen esitteli posterin opinnäytetyöstään akuuttihoitohuonetyöskentelyn koulutusmallista. Posteri erottui edukseen ja houkutteli osallistujia puoleensa.
Opettajana on hienoa opastaa alumneja konferenssiuransa alkumetreillä, ja antaa heidän huomata, että heidän osaamisensa riittää ja he sulautuvat erinomaisesti hoitotietelijöiden yhteisöön. Opettajan työ ei lopu koskaan, mutta kahvitauolla oli ilo seurata alumnien itsenäistä toimintaa hieman etäämmältäkin, ja todeta, että tältä osin työni näyttää olevan tehty.
Uusia avauksia
Konferenssin yksi antoisimmista puolista on verkostoituminen. Hoitotieteilijöiden yhteisö Suomessa on melko pieni, joten konferenssi mahdollisti useiden tuttujen opettajien, opiskelukavereiden, yhteistyökumppaneiden ja kollegoiden tapaamisen.
On ilo päästä kuulemaan myös epävirallisissa keskusteluissa hyvinvointialueiden tilasta, koulutusorganisaatioiden uusista käänteistä ja tutkimusaiheista. Nämä keskustelut johtavat parhaimmillaan uusiin yhteistyökuvioihin, joita tämäkin konferenssi poiki muutaman.
Konferenssin teema ”hoitotiede yhteiskunnassa” esityksineen ja keskusteluineen osoittaa, että hoitotyö ja hoitotiede eivät elä tyhjiössä, eivät pelkästään etänä, eivätkä pelkästään yksin. Erityisesti etätyön ja -palaverien korostuessa, tarvitsemme entistä enemmän informaaleja kohtaamisia, ex tempore järjestettyjä kahvihetkiä, ja ennen kaikkea yhteistä aikaa. Siihen tällaiset konferenssit ovat erinomaisia.