Xamkin yhteisöllisyyttä kehittämässä

Jokaisella meistä on tarve kuulua ryhmään ja kokea yhteenkuuluvuuden tunnetta, olla osa jotain isompaa.

Ryhmät muodostavat yhteisöjä, joilla ilmenee sama tavoite tai ovat esimerkiksi alueellisesti yhtä. Ryhmän voi perustaa, mutta sen yhteisöllisyys muotoutuu ajan kanssa. Yhteisöllisyyttä voidaan kuitenkin vahvistaa rakentamalla ryhmässä yhteenkuuluvuuden tunnetta esimerkiksi yhteisen toiminnan avulla. (Opetushallitus; YhteisöAkatemia.)

Yhteisöllisyys onkin tärkeää yksilön oppimisen kannalta ja siitä syystä oppilaitosten olisikin kiinnitettävä huomiota myös yhteisöllisyyden vahvistamiseen. Yhteisöllisyyden tunne lisää esimerkiksi opiskelijan turvallisuuden tunnetta ryhmässä. Tämä helpottaa oppimista, sillä turvallisessa tilassa opiskelija uskaltaa tuoda esiin ajatukset ja ideat muiden mielipiteistä huolimatta. (West Chester Univercity.)

Yhteisöllisyyden pohdintaa yhteistyöskentelyllä

Hyvinvoinnin toimijat pohtimassa, miten Xamkin yhteisöllisyyttä voisi parantaa.

Opiskeluhyvinvoinnin toimijat kokoontuivat yhteen Kouvolassa 12.5.2023. Toimijat pohtivat yhdessä: Miten voisimme saada Xamkin yhteisöllisyyden toimimaan vielä nykyistä paremmin? Pohdinnan tukena toimi fasilitointi, jonka avulla osallistujat löysivät yhdessä ratkaisuja kysymykseen. Moniammatillinen työskentely tuotti tulosta.

Yhteistyöskentelyssä esiin nousi erityisesti neljä eri teemaa, jotka osallistujien mielestä olivat tällä hetkellä kaikkein tärkeimpiä yhteisöllisyyden kehittämisen näkökulmasta.

Nämä neljä teemaa olivat: kampuskohtainen yhteisöllisyyden kehittäminen, tutoroinnin kehittäminen, lähiopetuksen lisääminen sekä viestinnän kehittäminen. Seuraavaksi hieman ajatuksia teemojen taustalta.

Neljä keskeistä kehittämisen kohdetta

Työskentelyssä osallistujia puhututti erityisesti kampuskohtaisen yhteisöllisyyden kehittäminen. Moni osallistujista koki oman kampuksen yhteisöllisyyden vahvistamisen tällä hetkellä tärkeämmäksi kuin koko Xamkin yhteisöllisyyden vahvistamisen. Opiskelija on helpompi kiinnittää oman kampuksen yhteisöön, jonka jälkeen koko Xamkiin kiinnittyminen tapahtuu vaivattomammin.

Tutorit nähtiin avainasemassa yhteisöllisyyden luojina. Osallistujat pohtivat työskentelyssä, miten tutoreita voisi aktiivisemmin jalkauttaa yhteisöllisyyden sanansaattajina. Ratkaisuiksi osallistujat keksivät esimerkiksi valmiita materiaaleja tutoroinnin tueksi. Opiskelijakunta ryhtyykin tuottamaan tutoroinnin tueksi lisää materiaalia jo alkukesän aikana.

Kolmantena teemana esiin nousi lähiopetuksen lisääminen. Osallistujat näkivät tämän olevan yksi merkittävä tekijä opiskelijan yhteisöön kiinnittymisessä. Jotta opiskelija saadaan kiinnitettyä kampusympäristöön, vaatii se lähes väistämättä läsnäoloa kampuksella. Moni koki myös, että viihtyisät kampusympäristöt houkuttelevat opiskelijoita kampukselle myös opetuksen ulkopuolella.

Viestintä ja sen kehittäminen koettiin tärkeäksi osaksi yhteisöllisyyden kehittämisen näkökulmasta. Erityisesti kohtaamistilanteissa tapahtuva viestintä nousi työskentelyssä puheeksi. Voimme omalla toiminnallamme myös vahvistaa viestintää: katsomme toisia silmiin, tervehdimme ja puhumme lempeästi toisille. Intranetin vahvistaminen yhteisöllisyyttä tukevassa työskentelyssä koettiin tärkeäksi.

Kohti konkretiaa

Osallistujat sopivat yhdessä seuraavia askeleita yhteisöllisyyden kehittämisen suhteen. Monet kehittämisen kohteet etenevät pienin askelin, mutta esimerkiksi omaan viestintään liittyvät teemat oli mahdollista ottaa haltuun jo samana päivänä. Näillä suunnitelmilla on helpompi lähteä kohti yhteisöllisempää Xamkia!

Lähteet

Opetushallitus. 2023. Yhteisöllisyys. WWW-dokumentti. Saatavissa: https://www.oph.fi/fi/opettajat-ja-kasvattajat/yhteisollisyys [viitattu 16.5.2023].

West Chester University. 2022. Tuckman’s stages of group development. WWW-dokumentti. Päivitetty: 28.9.2022. Saatavissa: https://www.wcupa.edu/coral/tuckmanStagesGroupDelvelopment.aspx [viitattu 19.5.2023].

YhteisöAkatemia. 2014. Yhteisöllisyydestä. WWW-dokumentti. Päivitetty 04.02.2014. Saatavissa: https://www.sya.fi/yhteisollisyydesta/ [viitattu 16.5.2023].

Pin It on Pinterest