Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun, Xamkin, Savonlinnan kampuksella juhlittiin perjantaina 27.9.2019 35-vuotiasta fysioterapeuttikoulutusta. Aloitimme päivän juhlaseminaarilla, johon olimme kutsuneet luennoitsijoiksi koulutuksen entisiä opettajia ja opiskelijoita.
Historian havinaa ja kansainvälistä tuulahdusta
Juhlaseminaarin teemoiksi nousivat koulutuksen historia alkutaipaleesta nykypäivän ja tulevaisuuden näkymiin sekä näyttöön perustuva tieto polven nivelrikon kuntoutuksesta. Olimme saaneet puhujaksi Savonlinnan fysioterapeuttikoulutuksen, silloisen lääkintävoimistelijakoulutuksen ensimmäisen opettajan Tarja Mansikkamäen. Tarja kertoi, että ensimmäiselle kurssille oli 799 hakijaa ja valintaprosessi oli hieman erilainen, kuin nykyisin. Koska silloin sähköistä hakua ei ollut, levitti hän kaikki hakupaperit yhden luokan lattialle ja valitsi sieltä 60 kokelasta haastatteluun. Näistä 16 sopivinta saivat kutsun aloittaa lääkintävoimistelijan opinnot täällä Savonlinnassa.
Kansainvälisen tuulahduksen Iso-Britannian koulutusrakenteesta juhlaseminaariin toi 30 vuotta Brightonin yliopistossa fysioterapian opettajana toiminut Raija Kuisma. Nyt hän toimii Karelian ammattikorkeakoulussa fysioterapian yliopettajana.
Jyväskylän yliopiston fysioterapeuttikoulutuksen terveiset toi Savonlinnan koulutuksen entinen opettajamme tohtori Pirjo Vuoskoski. Pirjon kiinnostus on aina ollut pedagogiikan kehittäminen ja siitä hän puhui innostavasti.
Seminaaripäivä jatkui Juhani Multasen (Jyväskylän yliopisto) ja Anu Valtosen (Metropolia AMK) esityksillä, jotka perustuivat heidän väitöskirja-aiheisiin polven nivelrikon fysioterapiasta ja vesiharjoittelun hyödyistä. Aiheista virisi paljon mielenkiintoista keskustelua alueen ammattilaisten, opiskelijoiden ja esittäjien kesken.
Seminaaripäivän päätti Xamkin Savonlinnan fysioterapiakoulutuksen nykyinen yliopettaja Merja Reunanen. Hän kertoi omasta väitöskirjan aiheestaan asiakkaan osallistaminen fysioterapiassa.
Lopuksi meidät kaikki sai kyyneliin koskettavan opiskelijapuheenvuoron pitänyt valmistuva fysioterapeuttiopiskelija Tytti Haanpää aiheenaan yhteisöllisyys, joka täällä kampuksella näkyy ja tuntuu hänen mukaansa voimakkaasti.
Juhlaa ja yhteisöllisyyttä
Seminaaripäivän jälkeen Xamkin kampuksella alkoi hulinat. Kampuksen Kaarisali koristeltiin juhlakuntoon ja Xamkin Kuitulaboratorion bändi aloitti virittelemään soittimiaan. Yhteisöllisyys oli käsin kosketeltavaa, sillä juhlatoimikunnan lisäksi apuna olivat tutoropiskelijat, Xamkin ravintolapalvelut ja toisen koulutusalan henkilöstöä.
Juhlagaalaan saapui alueen fysioterapian toimijoita laajalla rintamalla sekä Savonlinnasta, että Mikkelistä. Useat fysioterapeuttikoulutuksen entiset ja tämän hetkiset eri koulutusalojen opettajat sekä opiskelijat ympäri Suomen kunnioittivat koulutusta osallistumalla juhlaan.
Xamkin, Savonlinnan kaupungin, Sosterin ja Kruunupuiston tervehdykset aloittivat vauhdikkaasti illan. Juhlapuhujien ajatuksissa kaikui sama teema, josta me kaikki voimme olla ylpeitä kampuksellamme: yhteisöllisyys, halu kehittää ja toimiva alueellinen yhteistyö. Yhdessä iloitseminen ja positiivisuus ovat asioita, joita ei sovi unohtaa ja ne näkyvät hyvin Savonlinnan kampuksen toiminnassa.
Fysioterapian lehtorit (allekirjoittaneet) Pia ja Suvi heittäytyvät juontotehtävissä koulutuksen arvokkuuden mukaisesti unohtamatta hassuttelua ja hulluttelua. Musiikkiesityksiin tuulahduksen toi myös Savonlinnan taidelukion kasvatti ja Illansuu bändin solisti Eetu Kinnunen. Hyvän ruuan, iloisten keskusteluiden sekä tanssin lomassa vieraat viihtyivät pitkälle iltaan.
Olemme erityisen iloisia ja liikuttuneita Tarja Mansikkamäen tervehdyksestä fysioterapeuttikoulutuksen 35-vuotisjuhlassa. Hän oli ylpeä siitä mihin hänen aloittama lääkintävoimistelijakoulutus on kehittynyt ja on kehittymässä. ”Olen todella iloinen, että pienestä fysioterapeuttikoulutuksen siemenestä on kasvanut tällainen hieno koulutuskokonaisuus ja että siellä työskentelee kaltaisianne huippuosaajia!”