Arviointi ja tutkimus luovilla menetelmillä voi perustua:
- taidelähtöisyyteen (art-based research)
- teknologiaan (research using technology)
- monimenetelmälliseen tutkimukseen (mixed-method research)
- transformatiivisen tutkimuksen viitekehykseen (transformative research framework)
Yksi tapa käyttää taidelähtöistä menetelmää kehittämistoiminnan tulosten mittaamisessa on kehonkuvamenetelmä. Menetelmää käytettiin osana Huuma-hankkeen laajaa arviointia.
Huuma-projektin tavoitteena oli parantaa maahanmuuttajataustaisten sekä kantasuomalaisten nuorten hyvinvointia tanssin keinoin. Mittaamisessa käytettiin myös perinteisiä arviointimenetelmiä kuten kyselyjä ja haastatteluja. Keräsimme myös täydentävä aineistoa sekä taiteilijaohjaajilta että mukana olevilta nuorisotyöntekijöiltä ja kouluopettajilta.
Osa tanssityöpajoihin osallistuvista nuorista ei osannut vielä suomea, joten haastattelujen ja kyselyjen toteuttaminen oli haastavaa. Myös nuorten vaihtuvuus oli suurta, joten emme pystyneet jakson alussa ja lopussa tavoittaa saamia nuoria.
Kehonkuvamenetelmä toimi yllättävän hyvin arvioinnissa verrattuna perinteisiin menetelmiin.
Se ei vaatinut suomen kielen osaamista tai muita taitoja – ainoastaan kynä ja paperi riittävät. Kehonkuvan avulla näimme heti, miten jo yksi tunti tanssimista vaikuttaa nuorten olotilaan.
Menetelmää käytettiin kaksi kertaa työpajan aikana. Ennen työpajan alkamista nuoria pyydettiin piirtämään paperille, minkälainen tunne heillä on juuri nyt. Piirtäminen vai aikaa vain pari minuuttia. Tanssitunnin jälkeen nuoria pyydettiin kuvaamaan oma tunnetilansa paperin toiselle puolelle. Tanssitunnin onnistumisen pystyi päättelemään helposti esimerkiksi siitä, kuinka suuressa osassa piirustuksia oli isoja hymyjä ja muita merkkejä siitä, että nuori oli viihtynyt.
Kehonkuvan piirtäminen on helppokäyttöinen menetelmä. Lisäksi se edistää tutkimuksessa tasa-arvoa. Arviointiin voivat osallistua lähes kaikki osallistujat iästä, sukupuolesta tai kielitaidosta riippumatta. Luovat arviointimenetelmät sopivatkin hyvin työskentelyyn eri kohderyhmien kanssa.
Kätevä katsaus muista luovista menetelmistä löytyy Raportti Luovista Arviointimenetelmistä ja Niiden Käytöstä – dokumentissa olevasta taulukosta.
Huuma – tulevaisuustaitoja nuorille tanssin hanke päättyi helmikuun 2022 lopussa. Hankkeen sivulta löytyy projektiin liittyviä julkaisuja.
Arviointiraportti sisältää kuvauksen sekä perinteisistä arviointimenetelmistä että luovista metodeista. Lisäksi raportissa kerrotaan projektin ja arvioinnin tuloksia sekä kehittämiskohtia tuleville kehittämishankkeille.
Lisätietoja hankkeesta löydät sen verkkosivuilta.